
Tiistai 3.3.
Karanteenilapsi on terve, mutta pitkästynyt. Tila on outo, epänormaali. Tavallaan positiivinen, koska ei ole oireita lapsella eikä lähipiirillä.
Oppilaiden WhatsApp-ryhmässä käyty keskustelu aiheutti hysteerisen kohtauksen vanhempien WhatsApp-ryhmässä.
Oli syntynyt epäilys, että joku on saattanut käydä kaverin luona kylässä. Siis karanteenilapsi toisen karanteenilapsen luona. No ei ollut, mutta tuotakin mahdollisuutta oli hyvä puida kypsästi aikuisten kesken.
Kyläily on kiellettyä. Kuultu oli siitäkin, että karanteenimääräyksen rikkoja voitaisiin tuomita vahingonkorvauksiin jos rikkomuksen seurauksena pöpö leviää ja uusia ihmisiä sairastuu. No ei ole sairastunut, vielä.
Koronavirus tarttuu pinnalta yhdeksän päivää, eiku yhden päivän
Koulun tiedottamissa viranomaisten ohjeissa, vanhempien vertaistukiryhmässä ja mediassa liikkui näiltä tiimoilta täysin päättömän ristiriitaista tietoa.
Koulu ohjeistaa karanteeniin määrättyjä pysymään kotona. Perheenjäsenet saavat liikkua kodin ulkopuolella niin kauan kuin karanteeniin määrätty on terve.
Puhelimitse on ohjeistettu joitakin vanhempia, että karanteenissa oleva saa käydä ulkona, eli ulkoilemassa kodin ulkopuolella, kunhan ei ole tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
Kirjallista eli Wilma-järjestelmän kautta tullutta ohjeistusta asiasta ei ole annettu. Tästä, samoin kuin siitä, saako karanteenilapsi kyläillä toisen luona, on annettu suullisia ohjeita. Ei saa kyläillä.
Kaikille vanhemmille ei ole vieläkään soitettu. He ovat kuulleet ohjeistuksesta keskusteluryhmässä, asiaan kuuluvien värittävien kommenttien saattelemana.
Siinä on käsitelty myös eri perheiden erilaisia tilanteita, haasteita, yksityisasioita. Aikuisten ihmisten asioita, jotka pysyvät suunnilleen sananvapauden raameissa. Pientä suuttumustakin suuntaan ja toiseen on esiintynyt, mutta sehän nyt on hyvä juttu, että aikuiset vähän raaputtaa keskenään pahimpia sakkoja painekattilan pohjalta.
Isoin kalabaliikki syttyi koulun tiedotteesta ja sen kanssa ristiriidassa olevasta Helsingin Sanomien jutusta.
Koulun ohje perustuu terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarisen ohjeistukseen:
”Virukset kuolevat pinnoilta muutamien tuntien, viimeistään vuorokauden kuluessa, joten koko rakennuksemme on viikonlopun aikana varmasti puhdistunut viruksista."
Tänään vanhempien ryhmässä jaettiin Helsingin Sanomien juttua, jossa sanottiin koronaviruksen tarttuvan pinnoilta kosketuksen myötä ja säilyvän huoneenlämmössä pinnoilla enimmillään yhdeksän päivää.
Juttuun oli haastateltu Helsingin yliopiston uhkaavien infektiotautien apulaisprofessori Tarja Sirosta.
Kummin päin se nyt menee? Kuoleeko virus vuorokauden kuluessa pinnoilta vai tarttuuko se vielä yhdeksän päivän kuluttuakin?
Iltapäivällä koulusta tulla tupsahti tiedote, jossa kerrottiin Timo Lukkarisen kertoneen yläkoululaisten päivänavauksessa koronavirustilanteesta ja vastanneen heidän kysymyksiinsä.
Lukkarinen oli oikaissut Helsingin Sanomien artikkelissa olleen virheellisen tiedon koronaviruksen säilymisestä pinnoilla tartuntakykyisenä.
Käyttäytykää, aikuiset!
Rehtori kertoi tiedotteessaan myös siitä, että liikkeellä on ollut huhuja koronaan sairastuneen oppilaan henkilöllisyydestä. Yksittäisiin henkilöihin on otettu ja yritetty ottaa yhteyttä jopa median taholta.
Huoltajia rehtori kehottaa välttämään tarpeetonta yhteydenottoa asianosaisiin, koska tilanne on kuormittava. Tuen osoitukset voi perheelle toimittaa rehtorin välityksellä.
Toivotaan, että nämä amatöörisalapoliisit ovat yrittäneet kontaktoida sairastuneen oppilaan perhettä nimenomaan kannustaakseen ja ilmaistakseen tukeaan. Näin haluan uskoa.
Suomen ensimmäinen! Jee!
Karanteenilapsi itse on ollut positiivisemmissa tunnelmissa. Olo on ristiriitainen mutta ei mitenkään synkällä tavalla.
– Sellainen fiilis, että kun koulussa näkee paljo kavereita ja tänään olin ittekseni, se tuntui et olis ollut kipeenä ja pois koulusta. Tai että oot saanut läksyt ja lähdössä lomalle. En mä tiedä.
Eli lomafiilis?
– Vähän lomafiilis, mutta muuten sellainen kuin olisin kipeä, kun pitää pysyä sisällä. Mä tiedän ettei mulla ole mitään virusta. Jotenkin tuntuu, että tämä on turhaa.
Kiinnostavia keskusteluja karanteenilapsen kanssa on syntynyt. Mitä tapahtui Suomen ensimmäiselle koronatapaukselle? Joutuiko Lapissa vieraillut kiinalainen turisti karanteeniin?
No, häntä hoidettiin ainakin tammikuun lopulla Lapin keskussairaalan eristyshuoneessa. Tuoreempaa tietoa ei löytynyt. (En jaksanut etsiä)
Hieman hauskempi kysymys koski sitä, onko Viikin Norssissa Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen koulukaranteeni.
– Se olisi samaan aikaan siistiä olla jossain asiassa ensimmäisten joukossa, vaikka ei karanteenissa ja viruksessa mitään siistiä muuten ole.
Ja ensimmäisten joukossa ollaan, tämä kerrottiin Uudensuomen jutussa sunnuntaina.
Lisää aiheesta:
- Karanteenipäiväkirja: Ohi on – Viikin Norssin karanteenilapset palasivat koulun penkille – Ke 11.3. ja to 12.3.
- Karanteenipäiväkirja: Tohvelisankarin pakkoloma ja kauppasaarto päättyvät pian – Kotikoulun kootut opetukset – Ma 9.3.
- Karanteenipäiväkirja: Kuppi nurin, eli kuinka karanteenilapset herättävät pelkoa – Viikin Walking Dead – Katso kuvat! – To 5.3. ja pe 6.3.
- Karanteenipäiväkirja: Selvästi hyvä päivä ja raitista ilmaa kaukana ihmiskontakteista – Digitaalinen mandala ja poksumuovi – Ke 4.3.
- Karanteenipäiväkirja: Helsingin Viikissä koronatapaus – 130 karanteeniin – Apu seuraa yhden karanteenilapsen arkea – Su 1.3. ja ma 2.3.