Apu

Karanteenipäiväkirja: Ohi on – Viikin Norssin karanteenilapset palasivat koulun penkille

Karanteenipäiväkirja: Ohi on – Viikin Norssin karanteenilapset palasivat koulun penkille
Koronavirustapaus Helsingin Viikissä vei 130 karanteeniin, joka päättyi keskiviikkona 11.3. Alakoululaisen erilaisesta kouluviikosta kertova karanteenipäiväkirja päättyy toivottavasti tähän.

Keskiviikko 11.3.

Koronavirus on asia, josta ei saa laskea leikkiä, koska kyse on vakavasta asiasta. Tai jos yksi ihan pieni, mutta tällekin on asiallinen peruste:

Kysymys: Mikä on noin 145-senttinen, metelöi ja haisee viinalta?

Vastaus: Koronakaranteenista vapautunut koululuokka terveyskeskuksessa.

Karanteeni päättyi keskiviikkona 11. maaliskuuta kello 15:00. Tuolla kellonlyömällä alkoi Pihlajamäen terveyskeskuksessa Viikin Norssin karanteenilasten vapaaehtoinen näytteenotto.

Tarkoituksena oli kerätä tietoa, löytyykö Viikin Norssissa tavatun yhden koronatartunnan vuoksi karanteeniin määrättyjen altistuneiden 6- ja 4-luokkalaisten elimistöstä vasta-aineita.

Tämä testi siis oli vain terveille lapsille, vapaaehtoinen, tieteen ja yhteisen hyvän nimissä. Tavoitteena saada tietoa viruksen leviämisestä ja siitä, voiko mahdollisesti joku altistunut olla oireeton kantaja, joka on kehittänyt vastustuskyvyn sairastumatta itse lainkaan.

Karanteenin aikana flunssaa oireilleita oppilaita oli testattu koronaviruksen varalta saman tien. Kaikki tulokset olivat negatiivisia.

Keskiviikkona paikalla näytti olevan melkein kaikki oppilaat ja heidän vanhempansa. Pulina odotushuoneessa oli sen mukainen.

Kaverit eivät ole nähneet toisiaan yli viikkoon. Oli useampikin kuuluminen ja kokemus vaihdettavana.

Tilanne oli oikeasti huolestuttanut karanteenilasta, mutta nyt oli hetken verran kaikki hyvin. Huomenna päästäisiin kouluun, kaikki yhdessä.

Viina haisi, ei sellainen vanha, joka joskus tuoksahtaa julkisten tilojen odotushuoneissa, vaan vastavalellun tuoreen käsidesin pistävä katku.

Tiedot lomakkeelle, huoltajan ja lapsen allekirjoitus suostumukseen. Näyte yksi: pumpulipuikko nenäonteloon ja irvistys päälle. Näyte kaksi: Neula käsivarteen ja putkilollinen verta, tarra kylkeen ja käsidesipumpun kautta kotimatkalle.

Karanteenin myötä päättyi myös porttikielto kauppoihin. Miten sitä enää paremmin juhlistaisi kuin hakemalla suklaapatukat lähikaupasta ihan luvan kanssa.

Torstai 12.3.

Eka koulupäivä oli elämys, mutta samalla se toi pieniä mustia huolen pilvenhattaroita karanteenilapsen henkiseen horisonttiin.

– Oli kiva mennä kouluun, mutta musta tuntui, että me joudutaan kuitenkin taas uudestaan karanteeniin. Rehtori oli kiva ja se toi meille jätskit, kun me oltiin selvitty siitä niin hyvin.

Koulu tiedotti Wilma-järjestelmän kautta vanhemmille, että paluu arkeen on sujunut mukavasti. Norssiin on perustettu valmiusryhmä, joka seuraa tilannetta ja suunnittelee tarvittaessa poikkeusjärjestelyjä.

Niitähän on valtakunnallisella tasolla luvassa. Hallituksen tiedotustilaisuudessa mainittiin iso V – valmiuslaki.

A-Studiossa HUSin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen kertoi, että juuri päättyneessä koulun karanteenissa Pääkaupunkiseudulla ei tullut yhtään jälkitartuntaa, mutta tällaistakaan menestystarinasta ei kuulemma pidä vetää liikaa johtopäätöksiä.

Käsiä on syytä pestä edelleen ja kipeänä ei mennä kouluun tai töihin. Sitten nämä yskimiset ja niistämiset päälle. Kaikella on väliä.

Asiaa käsiteltiin myös koulupäivän aikana.

– Koulussa oli ihan kivaa, mutta me puhuttiin aika paljon viruksesta, miten estyä virukselta. Ei saa kaivaa nenää, suuta tai silmiä, eikä nuolla sormia. Silmistä menee reitti aivoihin, suusta nenään ja nenästä aivoihin. Kädet pesin aika monta kertaa päivän aikana ja mulla oli pieni puteli käsidesiä mukana koulussa.

[kirjoittajalta pääsee yskäisy]

– Suosittelen, että jos yskit, yski vasempaan kyynärtaipeeseen, älä oikeaan käteen, koska siitä se tarttuu helpommin, lapsi ohjeistaa.

Teen työtä käskettyä. Jokin on muuttunut. Nyt meillä tuntuu kääntyneen huomauttelu käsihygieniasta toisin päin kuin mitä se oli vielä pari päivää sitten.

Kiitos Suomi, kiitos oppivelvollisuus, kiitos peruskoulu ja sen mahtavat opettajat!

Kiitollisuuteni vahvistuu entisestään, kun illalla kauppareissun jälkeen joudun jonottamaan vessaan, kun penskat pesevät ensin kätensä, ja lotraavat oikein huolella.

Lisää aiheesta:

Julkaistu: 13.3.2020
Kommentoi »