Apu

Karaistuneet siivekkäämme



Karaistuneet siivekkäämme

Vuodenvaihteessa lintulajistomme on harventunut murto-osaan kesästä. Silti pihapiirissä ja lähimetsässä liikkuu monenlaista nakuttajaa.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Timo Nieminen

Marraskuussa kesän lintupaljous on vähentynyt murto-osaan muuttolintujen kadottua etelään. Meille jää talvehtimaan joukko karaistuneita lintuja, jotka viettävät koko elämänsä pohjoisilla leveysasteilla. Terhakoita sinitiaisia, arkoja närhiä, vilkkaita töyhtötiaisia ja äänekkäitä tikkoja. Suomen ankara talvi vaatii tänne jääviltä linnuilta monenlaisia taitoja, jotta ne selviävät pakkasten yli kevääseen.

Närhi on arka ja varovainen metsäisten syrjäseutujen asukas. Moni tuntee sen karhean rääkäisyn, mutta närhi on myös taitava matkija.

Metsä on hiljainen. Valo kumottaa taivaankannesta sumun läpi. Metsäiseltä mäeltä valuu jatkuvasti sakeaa sumua järvelle ja maisema tuoksuu lahoavalle karikkeelle ja raikkaalle mullalle. 

Käpytikan hiljainen naputus kantautuu kelon rungolta linnun takoessa kävystä siemeniä. Kirkkaanpunainen alaperä vilahtelee linnun tukeutuessa runkoon nelivarpaisilla jaloillaan ja tankealla pyrstöllään. 

Tikka on tunkenut kävyn puuhun hakkaamaansa uurteeseen. Touhukas lintu takoo käpyä ja poimii siemenet auenneiden käpysuomujen väleistä. Kun näkyvä osa on käsitelty, lintu kääntää kävyn päästäkseen käsiksi toisenkin puolen siemeniin. 

Kun tikka on saanut siemenet syödyksi, käpysuomut harittavat joka suuntaan. Lintu lehahtaa lentoon ja käy irrottamassa männyn latvasta uuden kävyn. Se palaa pajalleen ja vasta sitten irrottaa vanhan kävyn. Rungolla taiteillessa kun pitää varoa, ettei uusi käpy putoa, ja samalla pitää kammeta nokalla vanha käpy irti.

Hyvän pajan alle kertyy kasoittain harittavia käpyjä. Talvipäivän kuluessa käpytikka saattaa takoa toistasataa käpyä.

Mustapipoinen vihervarpuskoiras on värikkään kellanvihreä pieni lintu. Hyviä tuntomerkkejä ovat siiven kaksi keltaista juovaa ja lovipäisen pyrstön keltaiset sivutäplät.

Käpytikan takomat kävyt on helppo erottaa muiden siemensyöjien syönnöksistä. Siinä ovat suomut tallella ja ehjiä. Käpylinnun käsittelemä käpy näyttää samanlaiselta, mutta tarkkaan katsoessa huomaa, että jokainen suomu on purtu halki. Oravan ja myyrien jäljiltä kävystä on jäljellä pelkkä kara, sillä ne purevat suomut irti.

Kesällä ja syksyllä käpytikalle maistuvat parhaiten hyönteiset ja niiden toukat sekä marjat. Hyönteiset ovat vetäytyneet talvipiiloihinsa, mutta marjoja löytyy vielä jonkin verran monipuolistamaan ruokavaliota.

Alkaa kuulua hiljaisia ääniä, jotka lähenevät nopeasti. Tiaisparvi lennähtää lähipuuhun, tirskahtelee ja tiitittää etsiessään ruokaa oksistosta. Linnut pyrähtelevät oksalta oksalle sukkelasti kuin elohopea ja tutkivat tarkkaan neulasten välit ja kuoren rosot.

Tiaiset muodostavat talveksi pieniä parvia, joihin kuuluu yleensä runsaimpana hömötiainen, mukana kuusitiaisia ja töyhtötiaisia. Pohjoisessa tiaisparveen liittyvät hölmönrohkeat lapintiaiset ja kuukkelit. 

Mukana hyörii yleensä myös muutama hippiäinen ja puukiipijä, vaikka eivät tiaisia olekaan. Eri lajit tulevat keskenään toimeen, sillä ne etsivät ravintonsa puun eri osista. 

Mustalakkinen ja harmaaselkäinen hömötiainen pyörähtelee rungon tuntumassa oksien tyviosissa. Niitä on tiaisparvessa eniten ja se on yksi yleisimmistä talvilinnuistamme. Hömötiaisen käheä ”djää-djää-djää” kuuluu syksyisen metsän tunnusomaisimpiin ääniin.

Pienin tiaisemme, pirteä kuusitiainen pyrähtelee kevyenä latvaoksissa, usein pää alaspäin. Sillä on valkoinen poskilaikku kuten talitiaisella, mutta sen lisäksi niskassakin on valkoinen täplä. Sellaista ei ole millään muulla tiaisella.

Töyhtötiainen hypähtelee ja pyrähtelee oksalta toiselle irokeesimainen töyhtö terhakkaasti pystyssä. Töyhtötiainen etsii ravintoa puun ala- ja keskiosien oksista.  Nämä kolme ovat metsätiaisia, jotka varmistavat selviytymistään talven yli piilottamalla loppukesällä ja syksyllä ruokaa puiden oksistoon. Kuusitiainen piilottaa 50 000 siementä syksyn aikana ja yksi hömötiainen jopa 12–13 kiloa ravintoa. 

Tiaiset piilottavat myös hyönteisiä, hämähäkkejä ja marjoja. Eivät ne kätköjään muista, mutta kun sadattuhannet linnut tekevät jokainen kymmeniätuhansia piiloja, aina ne joku parvesta löytää.

Tali- ja sinitiainen eivät kerää talvivarastoja. Osa niistä vaeltaa etelämmäs. Paikalleen jääneet linnut ovat riippuvaisia talviruokinnasta. Tali- ja sinitiainen tulevatkin talveksi asutuksen pariin hakemaan syötävää lintulaudoilta.

Veikeä töyhtötiainen on pirteä-ääninen ja muita tiaisia vilkkaampi lintu.

Korkealla kuusen yläoksilla kieppuu vikkelä, pieni lintu, jonka päälaki on kirkkaankeltainen. Vihertävähöyheninen hippiäinen on linnustomme ja samalla koko Euroopan pienin lintu. Se roikkuu selkä alaspäin, ja ohut nokka tavoittaa joskus toukan, joskus hämähäkin neulasten väleistä.

On vaikea kuvitella, kuinka vain kuusigrammainen hippiäinen selviytyy tulevasta talvesta ja pakkasista. Se ei osaa kaivautua lumeen teeren ja punatulkun tapaan, vaan yöpyy puun oksalla. Talvipakkasilla sen on löydettävä päivän kuluessa syötävää jopa puolet painostaan. Ankarina talvina yli puolet hippiäisistä menehtyy.

Koukkunokkainen puukiipijä lennähtää kuusen tyvelle ja lähtee kiipeämään ylöspäin puuta kiertäen. Se tutkii tarkasti kuorenrakosia ja poimii talvehtivia hyönteisiä ohuella nokallaan. Kaarna rapisee linnun kiivetessä, ja latvan tuntumassa se lehahtaa seuraavan kuusen tyvelle. Se on varsin peloton lintu ja saattaa lennähtää kuusen rungolle aivan ihmisen viereen.

 Naskalinokkainen puukiipijä kiertää kuusien runkoja alhaalta ylös ja poimii terävällä ja käyrällä nokallaan hyönteisiä kaarnanraoista.

Lintumaailma on loppusyksystä hiljainen, mutta hyvinä pihlajanmarjavuosina pihlajissa riittää tohinaa. Monet linnut lykkäävät muuttomatkaansa jopa tulevan vuoden puolelle, jos marjoja vain riittää. 

Räkättirastaat ja tilhet liikkuvat suurissa parvissa pihlajasta toiseen, mutta myös mustarastas, punatulkku, kottarainen, järripeippo, taviokuurna ja monet muutkin linnut osaavat käyttää marjapaljoutta hyväkseen.

Syksyllä heleä sirinä ilmoittaa pohjoisessa pesivien tilhien saapumisesta etelämmäs. Punamarjaisina notkuvat pihlajat houkuttelevat niitä vaeltamaan kauas pesimäsijoiltaan ruuan perässä.

Metsissä liikkuessamme meitä tarkkailevat monet silmäparit. Metsän väsymätön takoja, vilkas ja äänekäs käpytikka, on tikoistamme yleisin. 

Monisatapäisen tilhiparven ruokailu suuressa pihlajassa on vilkas näytelmä. Eloisat linnut puikkelehtivat oksistossa ja napsivat marjoja. Joku säikähtää, ja samalla koko parvi lehahtaa lähimännyn latvaan. Kohta ne palaavat ja jatkavat ateriointia. Ilmassa on jatkuvaa liikennettä lähipuiden ja pihlajan välillä.

Tilhien seurana pihlajassa erottuu kaksi samankokoista, pitkäpyrstöistä lintua, jotka myös syövät ahneesti marjoja. Räkättirastas ja mustarastas lykkäävät muuttoaan etelän maille niin kauan kuin marjoja riittää. Hyvinä marjavuosina rastaita jää talvehtimaan yli talven.

Töyhtöpäinen tilhi saapuu eteläiseen Suomeen Lapin ja Kainuun havumetsistä. Huonoina marjavuosina tilhet voivat vaeltaa Välimerelle asti.

Koivun latvasta kantautuu hento vihellys. Kaksi punatulkkua katselee samoja marja-apajia kuin tilhet. Tilhien meno on rauhallisille tulkuille liian vilkasta, ja ne lentävät valkoiset yläperät vilkkuen etsimään uusia pihlajia.

Pari laskeutuu pihapihlajaan ja alkaa poimia kirpeitä marjoja tukevalla koppanokallaan. Lintu kuorii siemenet esiin mallon alta ja malto putoaa maahan. Pyylevät punatulkut syövät myös katajanmarjoja ja lehtipuiden siemeniä.

Kesällä metsien uumenissa asuva arka lintu tulee talveksi lähemmäs ihmistä. Pihlajien lisäksi punatulkkuja houkuttelevat lintulautojen ruoka-apu, ja silloin niitä pääsee seuraamaan lähietäisyydeltä. 

Mustalakkinen hömötiainen on alituisessa liikkeessä. Se on varastoinut syksyllä hyönteisiä ja hämähäkkejä oksistoon, joita tiaisparvet talvella hyödyntävät.

Kuusikosta kuuluu karhea rääkäisy. Puiden välistä vilahtaa punertava, pyöreäsiipinen lintu, jonka valkoinen yläperä loistaa kauas linnun lentäessä. Sammalikosta löytyy korumaisen kaunis, heleänsinimusta siipisulka.

Metsätiaisten tapaan närhi piilottaa runsaasti ravintoa syksyllä. Jos sen elinpiirillä on tammia, kuuluvat tammenterhot sen mieluisimpiin piilotettaviin. Jos niitä ei ole, se tyytyy muihin siemeniin. Piilonsa se tekee maahan.

Älykkäällä närhellä on parempi muisti kuin tiaisilla, sillä se muistaa suuren osan kätköistään. Se on melko uskomatonta, sillä maisema muuttuu aika tavalla lumen peittäessä maan.

Pyylevä punatulkku on arka havumetsien lintu, joka siirtyy talveksi lähemmäs asutusta. Koiraan puku on korean punainen.

Kuusimetsän tiheiköstä kuuluu korkea vihellys. Mustikanvarvut kahisevat, kun pyy askeltaa esiin. Arkana se tutkii maastoa tarkkaan töyhtö pystyssä. 

Pyy on mestari piilottelemisen taidoissa. Höyhenistön väritys sulautuu metsän väreihin, ja oksistossa lintu jähmettyy liikkumattomaksi, kuin osaksi puuta. 

 Räkättirastas on väritykseltään tyylikäs lintu, joka viipyy Suomessa niin kauan kuin marjoja riittää.

Keväisin ja syksyisin pyyt viheltelevät ilmoittaakseen reviiristään lajitovereilleen. 

Vihellys on kirkas ja hento, ja sitä on melko helppo matkia varsinkin pyypillillä. Ensin pyy viheltää kaksi pitkää vihellystä, jota seuraavat muutama lyhyt ja lopuksi nopeutuva trilli. 

Säikähtäessään pyy sinkoutuu pärähtäen nopeaan lentoon. Laskeuduttuaan se hiipii matalana toiseen paikkaan ja sitä on vaikea löytää. 

Kauas lintu ei lennä, sillä pyyt elävät samoilla seuduilla koko elämänsä. ●

Teksti ja kuva Timo Nieminen

Julkaistu: 20.12.2016