Kanye West on arvoitus. Todennäköisesti hän on sekä nero että epävarma, mutta yksi asia on varmaa. Kanye haluaa olla kaikkialla ja pääsi sisällä. Hän haluaa, että ihmiset rakastavat häntä kuten Kanye rakastaa Kanyeta.
Tämä kävi selväksi helmikuussa, kun New Yorkin Madison Square Gardenissa lanseerattiin Kanye Westin uusi vaatemallisto Yeezy Season 3. Koska pelkkä uuden vaatemalliston esittely ei voisi koskaan riittää Kanyelle, tilaisuudessa julkistettiin myös hänen uusi The Life of Pablo -levynsä. Ja koska minkäänlainen odotuksiin vastaaminen ei voisi koskaan riittää Kanyelle, toteutus oli yhdistelmä intiimiä levynkuuntelusessiota ja ison luokan fashion-spektaakkelia. Kanye soitteli rennosti läppäriltään uusia biisejä faneilleen ja muotimaailman silmäätekeville samalla, kun mallit jäpittivät paikoillaan jättilavalla.
Mutta on myös toinen Kanye. Neuroottinen perfektionisti ja sarkastinen visionääri, haavoittuvuudestaan tietoinen musiikillinen nero, joka pelkää kuulijoiden pitävän häntä vain provokatiivisena riidanhaastajana.
The Life of Pablo on fyysistä olomuotoa karttava taideteos, jolla West haluaa määritellä uusiksi koko käsitteen albumi. Levy julkaistiin aluksi vain Jay Z:n omistamassa Tidal-suoratoistopalvelussa, sitten pari kuukautta myöhemmin Apple Musicissa ja Spotifyssä, mutta cd:tä saati vinyyliä ei ole tippunut vieläkään. Kanyen omalta nettisivulta albumin voi käydä lataamassa 20 eurolla.
Formaattitemppuilu on vain osa kokonaisuutta, jota on markkinoitu jatkuvasti elävänä hankkeena. Jo ennen julkaisua kuulijat pääsivät osallistumaan Twitterissä: levyltä poistettuja kappaleita palautettiin takaisin yleisön älähdettyä. Eikä venkslaus siihen loppunut: raitoja on muokattu ja lisätty levylle vielä julkaisun jälkeen.
Tämä on tietenkin luontevaa Kanye Westille, joka on aina elänyt normien rikkomisesta. Sitä ovat olleet hänen parhaat levynsä, kuten esikoisalbumi The College Dropout, jolle West mahdutti Mos Defin, Talib Kwelin ja Commonin kaltaiset ”tiedostavan rapin” edustajat yhdessä Jay Z:n kaltaisten megatähtien kanssa. Sitä on ollut myös hänen pukeutumisensa: revittyjen pillifarkkujen ja ysärihevibändien paitojen yhdistelmästä ei olisi koskaan tullut nykyisenkaltaista rap-univormua ilman Westin esimerkkiä.
Siinä missä The Life of Pablo rikkoo rajoja ulkomusiikillisesti on se musiikillisessa viimeistelemättömyydessään kontrasti Kanyen edelliselle, minimaalisen hiotulle Yeezus-levylle. Yeezus saattoi hyvin olla Kanyen oman aiemman tuotannon protesti, jolla kuulija ei saanutkaan hunajaisia soulsampleja eikä tarttuvia kertosäekoukkuja vaan hänet heitettiin syvälle acid housen, punkin, new waven sekä hiphopin muodostamaan galaksiin.
The Life Of Pablo taas on erilaisten äänimaailmojen kollaasi. Kanye on aina ollut taitava hyödyntämään musiikin historiaa, sekä itsensä että muiden levyttämää, ja nytkin hän lainailee läpi levyn aikaisemmista levyistään ja heittää sekaan viitteitä nykypäivän rapiin, trapiin ja r ’n’b:hin.
Mukana ei kuitenkaan ole senkaltaisia universaalisti radioystävällisiä kappaleita kuin Touch the Sky, Gold Digger tai Otis. On sitä vastoin teatraalinen, gospelkorkeuksiin nostattava Ultralight Beam ja Fade, Larry Heardin Mystery Of Love -klassikosta inspiroitunut kunnianosoitus kotikaupunki Chicagon housemusiikkihistorialle. 30 Hours taas on muuhun levyyn nähden pirteä ja orgaaninen kappale. Karriem Rigginsin rummut, Arthur Russellin sample sekä Outkastin Andre 3000:n hypnoottinen kertsi tuovat sielukkuutta levylle, jolle sitä ei muutoin ole juuri annosteltu. Levyä dominoi häiriintynyt huumori, joka leikittelee samaan aikaan uskonnollisilla teemoilla ja erittäin vulgaareilla sanoituksilla. Aivan kuin Kanye haluaisi nyt paljastaa meille hahmonsa jokaisen puolen.
Mutta kenen elämästä The Life of Pablo kertoo? Kuuntelijan pohdittavaksi jää, kertooko levy taiteilijanero Pablo Picassosta, kolumbialaisesta huumekeisari Pablo Escobarista vai Raamatun pyhimys Pablosta eli Paavalista. Kanye itse sanoisi luultavasti että kaikista näistä, eli Kanyesta itsestään. ■
