Apu

Kansanedustajat haluavat puhemiehen, ei puheenjohtajaa – Miksi vanha ja sukupuolittunut nimitys on ylivoimaisen suosittu?

Kansanedustajat haluavat puhemiehen, ei puheenjohtajaa – Miksi vanha ja sukupuolittunut nimitys on ylivoimaisen suosittu?
Anu Vehviläinen (kesk.) on eduskunnan puhemies – ei puheenjohtaja, sanovat kansanedustajat.
Julkaistu: 14.12.2020

Suurin osa kansanedustajista haluaa pitää kiinni siitä, että eduskunnan puhemiestä kutsutaan puhemieheksi. Tämä käy ilmi Itä-Suomen yliopistossa marraskuussa 2020 hyväksytystä Matleena Töllin pro gradu -tutkielmasta.

Eduskunnan puhemiehen nimikkeestä on välillä keskusteltu julkisuudessa ja pohdittu, pitäisikö siirtyä puhumaan esimerkiksi puheenjohtajasta. Esimerkiksi Aamulehti-sanomalehti ilmoitti vuonna 2017 siirtyvänsä käyttämään eduskunnan puhemiehestä puheenjohtaja-titteliä. Muutosta lehti perusteli sillä, että se haluaa käyttää sukupuolineutraaleja termejä.

Tölli sai opinnäytetyöhönsä vastauksen 133 kansanedustajalta, eli noin kahdelta kolmasosalta kaikista edustajista. Vastanneista kansanedustajista 76 prosenttia kannatti puhemiehen nimikkeen säilyttämistä puhemiehenä. Puheenjohtaja-nimitystä kannatti 16 prosenttia ja 8 prosenttia olisi muuttanut nimikkeen joksikin muuksi.

Puhemies edustaa instituutiota

Puhemies-nimikkeen säilyttämistä perusteltiin eniten sen perinteikkyydellä. Puhemies-tittelin katsottiin myös olevan osa eduskunnan instituutiota, vakiintunut ja arvokas nimike. Jotkut vastaajista myös muistuttivat, että perustuslaissa puhutaan nimenomaan eduskunnan puhemiehestä.

Puheenjohtaja-nimikkeeseen siirtymistä kannattaneet kansanedustajat perustelivat muutosta eniten tasa-arvolla. Myös nykyaikaisuus oli tärkeä peruste muutoksen toivomiselle.

Vastaajista naiset olivat hieman enemmän puheenjohtaja-nimikkeen kannalla kuin miehet. Nuorimmassa vastaajaryhmässä kannatus muutokselle oli aavistuksen suurempaa, mutta myös 25–35-vuotiaissa kolme neljäsosaa oli puhemies-tittelin säilyttämisen puolella.

Eniten näkemyseroja selitti puoluekanta. Vihreiden ja vasemmistoliiton edustajista melkein kaikki toivoivat puhemies-nimikkeestä luopumista. RKP:n riveistäkin kannatusta löytyi. Demareiden ja kokoomuksen edustajista vain noin joka viides piti nimimuutosta tarpeellisena. Perussuomalaisten, keskustan ja kristillisten edustajista yksikään ei kannattanut puhemies-tittelistä luopumista.

1 kommentti