Apu

Kansan suojelija – Olli Kolstela jää eläkkeelle suposta: "Jokaisella sukupolvella on oma traumansa"

Kansan suojelija – Olli Kolstela jää eläkkeelle suposta: "Jokaisella sukupolvella on oma traumansa"
Yli 40 vuoden jälkeen suojelupoliisin apulaispäällikön virasta eläkkeelle jäävä Olli Kolstela sanoo, että yhteiskunnan tulee valvoa tiedustelu- ja turvallisuusvirastojaan.
Julkaistu: 25.6.2021

Nuorempi konstaapeli Olli Kolstela oli työskennellyt Espoon poliisilaitoksen järjestyspoliisissa kaksi vuotta, kun vuonna 1982 häntä ja partiokaveria vastaan tuli nuori moottoripyöräilijä, joka löi ajoneuvonsa jarrut pohjaan partioauton nähdessään. Kun virkavalta oli hetken jututtanut poikaa, tämä pillahti itkuun.

– Pojalla oli tuore ajokortti odottamassa nimismiehen kansliassa seuraavana päivänä, mutta isän kielloista huolimatta hän ei ollut malttanut odottaa. Totesimme hetken harkittuamme, että lähdemme nyt lounaalle, pojalla on mahdollisuus taluttaa pyörä kotiin kertomatta isälleen, suojelupoliisin apulaispäällikkönä nyt työskentelevä Kolstela muistelee.

Kolstelan mielestä tapaus osoittaa, että poliisityössä voi käyttää tervettä harkintaakin. Lopputulos olisi ollut pojalle kohtuuton, ajokortin saaminen olisi lykkääntynyt kuukausia.

– Vaihtoehtoisina ammatteina olivat puutarhuri tai opettaja, poliisin ammatti nousi esiin vasta keskusteluissa vanhempieni kanssa. Olin hetken kaupungin puisto-osastolla harjoittelijanakin, mutta pääsin poliisikouluun 22-vuotiaana, ja sillä tiellä yhä olen. Päivääkään en ole katunut.

Vielä 1970- ja 80-luvun taitteessa poliisin ammatti ei ollut pääkaupunkiseudulla suosiossa. Espoolainen Kolstela mietti, mitä hänen ystävänsä ammatinvalinnasta sanoisivat.

– Jälkikäteen he ovat sanoneet, että kunnioittavat valintaani, ja onhan se mukava, kun voi tarvittaessa soittaa jollekulle, Kolstela hymyilee.

"Poliisien pitäisi olla ylpeitä ammattitaidostaan"

Ilmeni, että nuoren konstaapelikokelaan suvussa oli muitakin poliiseja. Äidin kaksi setää olivat työskennelleet Viipurin poliisilaitoksella ja siirtyneet Helsingin poliisilaitokselle.

– Sitä ei tule ajatelleeksi, että kun ihmisellä tai viranomaisella on hätä, hän voi soittaa poliisille, mutta rauhan aikana poliisi ei voi siirtää vastuuta toiselle viranomaiselle. Poliisilla on eräänlainen ratkaisupakko, tehtävää ei voi jättää kesken, Kolstela pohtii.

"Järjestyspoliisissa oppi, miten asiat kannattaa ilmaista ihmisille ja miten heidät saa tekemään haluttuja asioita."

Poliisien pitäisi olla ylpeitä ammattitaidostaan, suojelupoliisin apulaispäällikkö sanoo. Työ on vaativaa, ja jokainen ihmiskohtaaminen on itse asiassa neuvottelutilanne.

– Jos saat ihmisen lähtemään mukaasi ja jälkikäteen vielä kiittämään avusta, se on opettavaista. Järjestyspoliisissa oppi, miten asiat kannattaa ilmaista ihmisille ja miten heidät saa tekemään haluttuja asioita.

Kolstela muistaa tapauksen Espoosta 1980-luvulta, kun hän itse oli jo kokeneemman partiokaverin asemassa. Kaksikko oli lähetetty etsimään itsensäpaljastajaa, joka oli nähty Viherlaakson puistossa perjantai-iltapäivänä.

– Emme halunneet, että koululaiset törmäävät kaveriin. Partiokaverini oli hillitty, hyväkäytöksinen, viimeisen päälle herrasmies. Ajoimme paikalle, ja virkaveli tiedusteli pussikaljalla istuvalta nuorisolaumalta: ”Anteeksi, että häiritsemme, mutta oletteko nähneet ekshibitionistia?”, Kolstela muistelee.

Nuoret, jotka lähinnä pelkäsivät joutuvansa pulaan julkisella paikalla kaljoittelusta, tuijottivat herrasmiespoliiisia hölmistyneenä, ymmärtämättä kysymystä.

”Niin, partiokaverini tarkoitti sitä itsensäpaljastajaa ”, Kolstela suomensi.

Rikostutkinnassa poliisi toimii aina uhrin edustajana

Neljäkymmentäkaksi vuotta kestäneen poliisiuransa aikana Olli Kolstela sanoo oppineensa paljon johtamisesta. Hänen mukaansa rikostutkintakin on eräänlaista tilannejohtamista.

Laajaa talousrikosta tutkimassa voi olla 50 ihmistä useista viranomaistahoista: verottajalta, keskusrikospoliisista, finanssivalvonnasta, paikallispoliisista ja vaikkapa kirjanpitoalalta. Tietoa virtaa joka suunnasta.

Ylikomisario Olli Kolstela oli vuonna 2002 luomassa Bosnia-Hertsegovinaan poliisilaitosta.

– Talousrikosten tutkinta ei ole helppoa. Petosjutuissa kyse voi olla peräti tekijän elämäntavasta kuten sillä helsinkiläisiä ravintoloita piinanneella sarjasyömärillä. Joudumme miettimään, mikä teko vaikuttaa mihinkin, miksi jokin liiketoimi on tehty tai mikä on vaikkapa vakuutuspetoksen motiivi.

Kolstela on työskennellyt neljä vuotta keskusrikospoliisissa rahanpesun selvittelykeskuksen päällikkönä. Hän muistuttaa, että rikostutkinnassa poliisi toimii aina uhrin edustajana.

– Laki velvoittaa poliisia selvittämään rikoksen niin, että tekijät joutuvat vastaamaan teoistaan ja että asianomainen saa oikeutta. Oli rikoksen uhri kotoisin Espoon Kirstinmäestä tai vauraasta Westendistä, meidän kuuluu huolehtia hänen oikeusturvastaan samalla tavalla.

Vakavissa tapauksissa supo on paikalla siellä, missä tapahtuu

Johtamisoppeja Kolstela sanoo päässeensä harjoittelemaan suojelupoliisissakin. Vuoden 2019 uusi tiedustelulaki muutti organisaation tiedustelu- ja turvallisuuspalveluksi. Uudistuksessa törmäsivät viraston uusi ja vanha organisaatiokulttuuri.

– Asioilla on se ero, että rikostiedustelu tähtää rikosten selvittämiseen, mutta suojelupoliisin tiedustelu tähtää kansallisen turvallisuusuhan torjuntaan. Tiedustelutietoa analysoidaan useasta näkö­kulmasta, jotta siitä olisi hyötyä viranomaisille, yhteiskunnalle ja valtion johdolle.

Olli Kolstela on valmentanut nuorten jalkapallojoukkueita pitkään, jopa työkomennuksellaan Hollannissa. – En ole intohimoinen jalkapallon ystävä, vaan intohimoinen isä, hän kertoo.

Vuodesta 2016 suojelupoliisi ei ole ollut enää Poliisihallituksen alaisuudessa, vaan siitä tuli itsenäinen, sisäasianministeriön alainen virasto. Se on silti osa poliisihallintoa.

– Meillä on oma lainsäädäntö, ohjausyksikkö, vastuualueet ja oma budjetti. Nyt voimme itse neuvotella resursseistamme sisäasianministeriöön perustetun kansallisen turvallisuuden yksikön kanssa.

Kansallisen turvallisuuden ylläpitäminen edellyttää yhteistyötä eri viranomaisten, erityisesti poliisin kanssa. Vakavissa tapauksissa suojelupoliisi on paikalla siellä, missä tapahtuu, kuten Turun puukotusiskussa vuonna 2017. Terrorismintorjunta on yksi viraston päätehtävistä.

Sitä ristivääntöä, jota amerikkalaisissa poliisi­sarjoissa nähdään esimerkiksi paikallispoliisien, Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI:n ja keskustiedustelupalvelu CIA:n kesken, Kolstela ei ole Suomessa havainnut.

– Suomessa kaikilla viranomaisilla on niin vähän henkilöstöä ja resursseja, että kaikki ymmärtävät yhteistyön tärkeyden. Se on Suomen vahvuus, viranomaisten yhteistyö ja työnjako sujuvat todella hyvin.

"Jos virastomme työstä ei puhuta jälkikäteen, olemme onnistuneet"

Tavallisesta poliisityöstä Supon toiminta eroaa eniten siinä, paljonko työn saavutuksista puhutaan julkisesti.

– Jos kukaan ei sano virastomme työstä jälkikäteen mitään, olemme onnistuneet. Tiedustelutyö on sellaista, mutta taustalla on usein paljon työtä, Kolstela muistuttaa.

"Kun elämme länsimaisessa demokratiassa, tiedustelu- ja turvallisuuspalveluiden toimintaa pitää valvoa koko ajan."

Tiedusteluvalvontavaltuutettu Kimmo Hakonen julkaisi toukokuun alussa vuosikertomuksensa vuodelta 2020. Sen mukaan hänen toimistonsa teki 172 valvontakäyntiä tiedusteluviranomaisiin.

Apulaispäällikkö Kolstelasta on hyvä, että uusi laki velvoittaa yhteiskuntaa valvomaan tarkasti entistä voimakkaampaa tiedusteluvirastoamme.

– On hyvä asia, että viraston toiminta on läpinäkyvää ja että sitä valvotaan riittävästi. Se antaa meille oikeuden toimia. Kun elämme länsimaisessa demokratiassa, tiedustelu- ja turvallisuuspalveluiden toimintaa pitää valvoa koko ajan. Euroopassakin on ikäviä esimerkkejä toisenlaisesta toiminnasta, kun resursseja tiedusteluun on runsaasti, ja toimintaperiaatteet ovat erilaisia.

Tsunamiuhrien tunnistus jäi mieleen

Omalla poliisiurallaan apulaispäällikkö Kolstela on jatkuvasti kouluttautunut ja nähnyt poliisityötä monessa eri tehtävässä. Ulkomaisilla komennuksilla hän on työskennellyt muun muassa Suomen poliisin yhdysmiehenä Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirastossa eli Europolissa sekä Yhdistyneiden kansakuntien alaisissa operaatioissa rauhanturvaajana sekä sotilas- ja poliisitarkkailijana.

Joulukuussa 2004 keskusrikospoliisissa työskennellyt rikostarkastaja määrättiin tsunamionnettomuuden selvittelyssä paikallisen suomalaisyksikön päälliköksi.

– Lähtiessäni Thaimaahan ajattelimme, että yksikön käynnistämisessä menisi muutama viikko. Olin siellä lähes kolme kuukautta, Kolstela muistelee.

"Vainajien tunnistaminen ulkonäön perusteella trooppisissa sääolosuhteissa on mahdotonta."

Suomalaisyksikön tehtävänä oli etsiä vainajia ja ottaa heidän kuolemanjälkeisiä tunnistustietojaan talteen henkilöllisyyden tunnistamista varten.

Tehtävä ei ollut helppo, sillä vainajia oli toistakymmentätuhatta ja ilman lämpötila usein noin 45 astetta varjossa.

– Vainajien tunnistaminen ulkonäön perusteella trooppisissa sääolosuhteissa on mahdotonta. Kahden päivän jälkeen kaikki alkoivat näyttää ihan samalta, joten vainajat oli tunnistettava sormenjälkien, veri- tai DNA-näytteiden tai hammaskarttojen avulla, Kolstela kertoo.

Tunnistamiskeskuksessa käytettiin ensimmäisen kerran apuna tietokoneohjelmaa. Se kävi läpi vainajien tunnistustiedot automaattisesti. Ihmisasiantuntijaa tarvittiin vahvistamaan koneen ehdottamat löydöt.

– Yksikössä oli noin 50 suomalaista viranomaisista, kaikilla oli eri koulutukset, johtamisjärjestelmät ja organisaatiokulttuurit. Sen orkesterin johtaminen oli opettavaista ja haastavaa.

"Tajusin, että jokaisella sukupolvella on oma traumansa."

Vainajien käsittely ei kokeneelle poliisille ollut outoa, pahempia paineita aiheuttivat tehtävän ainutlaatuisuus ja omaisten hätä. Mediakaan ei aina tuntunut ymmärtävän, että tunnistusyksikön päätehtävä ei ollut viestintä, vaan uhrien löytäminen.

– Olihan se mieleenpainuva tapaus. Kerran ystäväni syntymäpäivillä päivänsankarin sukulaismies tuli sanomaan, että hän joutui 17-vuotiaana työvelvollisena jatkosodassa Karjalan Kannaksella hautaamaan ruumiita. Että hän kyllä ymmärtää, mitä minä olen kokenut. Se suhteutti asioita: tajusi, että jokaisella sukupolvella on oma traumansa, Olli Kolstela sanoo.

Olli Kolstela

  • Syntynyt vuonna 1957 Espoossa, jäämässä eläkkeelle suojelupoliisin apulaispäällikön virasta.

  • Valmistunut poliisikokelaskurssilta 1980, suorittanut poliisimiehistön ja -päällystön virkatutkinnot 1982–2000. Valmistunut hallintotieteiden maisteriksi 2001.

  • Työskenteli Espoon poliisilaitoksella 16 vuotta, keskusrikospoliisissa 15 vuotta ja suojelupoliisiin apulaispäällikkönä vuodesta 2010.

  • Työskennellyt ulkomaan­komennuksilla muun muassa Bosnia-Hertsegovinassa, Hollannin Haagissa, Libanonissa ja Thaimaassa.

Kommentoi »