Juuri Willensaunan intiimissä tunnelmassa Petos pitääkin esittää. Harold Pinterin (1930-2008) vuonna 1978 kirjoittama kolmiodraama on kahden mies- ja yhden naisnäyttelijän kokoinen kertomus rakkaudesta, ystävyydestä ja pettämisestä.

Kokenut ohjaaja Arto af Hällström on myös kääntänyt Petoksen. Näytelmän dialogi on ytimekästä ja myönteisessä mielessä jotenkin hyvin brittiläistä. (Ja Hällströmille Willensauna tuntuu sopivan kuin takki päälle, moni muistaa muun muassa hänen Pukija-näytelmänsä ohjauksen vuodelta 2006.)

Menneisyyden välähdyksinä, takaumina etenevä Petos paljastaa ihmisen muistin subjektiivisuuden. Jokaisella on omat muistonsa ja kuvitelmansa siitä, miten asiat ovat edenneet.

Ohjaaja on saanut Petokseen erinomaisesti yhteen pelaavan näyttelijäkolmikon.

Maria Kuusiluoma on aviomiestään pettävä, hänen parhaan ystävänsä kanssa rakkaussuhteessa vuosia elävä Emma. Kuusiluoman tiukka, intohimoa pidättelevä ilmaisu paljastaa, millaisessa paineessa Emma joutuu elämään, miten raskasta kaksoiselämä on.

Marc Gassot on Jerry, Emman rakastaja. Hän on kuin viritetty viulunkieli, jokaista äänenpainoaan ja nauruaan myöten aluksi rakkauden huumassa elävä mies, lopulta luovuttaja.

Petri Liski Robertina, Emman aviomiehenä on näytelmän tasapainottava voima. Petos on selvinnyt hänelle jo vuosia ennen vaimon paljastusta, mutta Liskin rauhallinen ilmaisu kertoo kuka kolmikosta on lopulta henkisesti voittaja.

Auli Turtiaisen ruskeasävyinen puvustus ja Kimmo Viskarin lavastus luovat Willensaunaan ajattoman tunnelman. Mitään ei ole liikaa, ei näytelmän tekstissä, näyttelijöiden ilmaisussa tai visuaalisessa ilmeessä.

Katsoja tuntee kokeneensa jotain, joka on hyvin totta.