Katu on hengenvaarallinen. Pysäkkilevennyksiä ei ole, ja bussit pysähtyvät keskelle vilkasta tietä. Autot pyrkivät ohittamaan busseja, sillä muuten jono jumiutuu hidasteiksi tarkoitettuihin kavennuksiin. Samalla paikalla on koulu, jonka oppilaat ja myös aikuiset – ehkä opettajia – ylittävät tien kuin lehmälauma suojatietä käyttämättä.

Näen vaaratilanteita päivittäin työmatkallani ja halusin vaikuttaa. Huolestunut kansalainen sisälläni pakotti kirjoittamaan mielipidekirjoituksen. Se sai tukea toisista kirjoituksista ja selvisi, että aiheesta on käyty kiivasta keskustelua jo vuosia. Ehkä nyt asiat korjaantuisivat, ajattelin.

Kaupungin liikennesuunnittelupäällikkö vastasi. Hänen mukaansa mitään hätää ei ole, sillä yksikään jalankulkija ei ole koskaan joutunut onnettomuuteen tuolla paikalla. Väylä on turvallinen, rakennettu kevyen liikenteen ehdoilla. Liikennesäännöt ja nopeusrajoitus tekevät siitä turvallisen. Päällikkö pohti kameravalvontaa, mutta mitään suunnitteluvirhettä ei ollut tarpeen korjata.

Hiljaisen viikon tiistaiaamuna 10-vuotias poika juoksi bussin takaa tielle kyseisellä paikalla. Hän ei noudattanut liikennesääntöjä, ei käyttänyt suojatietä. Hiljaa vastaan ajava autoilija ei ehtinyt reagoida ja ajoi pojan päälle. Poika menetti tajunsa ja joutui sairaalaan.

Tilastoihin saatiin odotettu onnettomuus. Paikka ei ole enää paperillakaan turvallinen. Virkamiehen on aika lähteä toimistostaan ja käydä paikan päällä katsomassa, miksi ihmiset ovat huolissaan. Kunpa se onnistuisi ennen kuin joku menettää henkensä.