MM-finaali tai ei, ottelu ei noussut tasoltaan korkeimman luokan kiekkoviihteeksi. Iso syy oli Kanadan kylmänviileässä tavassa määrätä ottelun tempo, sulkea Suomi tavallaan pelin ulkopuolelle ja pitää omalla korkeammalla rutiinitasollaan fokus siellä, missä joukkue on vahvimmillaan: 1-1-tilanteissa, alueen puolustamisessa ja suoraviivaisessa hyökkäyspelissä.

Suomen todelliset maalipaikat olivat laskettavissa yhden käden sormin. Lähimmäksi pääsivät Mikael Granlund ensimmäisessä ja Jarno Koskiranta toisessa erässä: molemmat olivat nokakkain kanadalaisvahti Cam Talbotin kanssa, mutta tämän torjuntatyöskentely oli aivan eri luokkaa kuin alkusarjan 0-4-tappiossa Suomelle.

Peli tukehtui liian usein jo keskialueelle Kanadan tiiviiseen trappiin, ja hyökkäysalueella suomalaiset pidettiin tylysti maalintekosektorin ulkopuolella. Kun Suomi sai koko ottelussa aikaan vain 16 laukausta, oli aika selvää, että sillä ei Kanadan tasoista ryhmää voiteta.

Kertoo paljon, että Suomen ylivoimaisesti paras pelaaja oli jälleen Mikko Koskinen, joka paransi otteitaan läpi turnauksen. Turnauksen parhaaksi maalivahdiksi valittu kaksimetrinen vahti piti 32 torjunnallaan Suomen edes teoriassa mukana mestaruustaistelussa.

- Oli siellä pitkiä pyörityksiä ja aika kiire välillä. Välillä tuommoiset kiekot menevät sisään, kun paljon lauotaan. Oltiin sitkeitä ja puolustus pelasi taas uhrautuvasti, mutta se söi sitten hyökkäyspeliä ja tehoja, että omista lähteminen meni niin vaikeaksi ja jouduttiin pyörimään minuuttikaupalla omissa, Koskinen kommentoi.

Aleksander Barkov oli niin ikään rehellinen:

- Pelattiin varmaan 80 prosenttia ajasta omassa päässä, silloin on vaikea voittaa. Kanada oli tänään selkeästi parempi joukkue. Ei me suosiolla heille avaimia annettu, mutta kyllähän he peliä veivät.

Matt Duchenen tyhjiin iskemän 2-0-kaunistelun jälkeen vaahteralehtien kliinisyydestä ei ollut tietoakaan. Koko Kanadan joukkue hyökkäsi maaliltaan rynnänneen Talbotin niskaan, vaikka jäljellä oli vielä keskialueen aloitus, ja tuuletukset olivat yhtä riehakkaat kuin Stanley Cupista taistellessa. Pelaajat hoilasivat kansallislauluaan kaulakkain ja täysin palkein, ja kaiken mahdollisen voittaneet pelaajat tyyliin Corey Perry nauttivat silmin nähden joka hetkestä.

Kokonaisuutena Suomen turnausta voi finaalin tietystä lässähtämisestä pitää positiivisena. Upean turnauksen pelannut Mikael Granlund (24), Aleksander Barkov (20), vielä kakkosmaalivahtina torjunut Juuse Saros (21), Mikko Rantanen (19) sekä tietenkin 18-vuotiaat ihmepojat Sebastian Aho ja Patrik Laine ovat nimiä, jotka kannattelevat Leijonia vielä vuosikausia, kun Mikko Koivu, Jussi Jokinen ja muut konkarit joskus väistyvät.

Lue lisää Suomen nuorista tähdistä, kisojen ratkaisujen taustoista ja yhteenveto Kari Jalosen Leijona-ajasta ensi viikon Avusta.