Aina. Kohti. Maalia.

Jääkiekko on toki paljon muutakin, mutta Kanada onnistui taas kerran muistuttamaan, miksi se on hyökkäyspelissä parempi kuin mikään muu maa.

Tshekki ei ollut huono, puolustanut laiskasti tai antanut passiivisesti tilaa. Vastustaja yksinkertaisesti raivasi tiensä neljällä yrittämällä viidestä kuin lentäen keskialueen yli: niin nopeilla pystysyötöillä, koko ketjun rintamana kiihdyttäen kuin riistojen jälkeisillä käännöillä tai vastahyökkäyksillä.

Ja joka kerran, kun hyökkäys saatiin käynnistettyä, sen suunnasta ei ollut epäilystä. Esimerkiksi Jason Spezzan 2-0-voittomaali oli kaikessa periaatteellisessa yksinkertaisuudessa kuvaava.

Puolustaja Dan Hamhuis katkaisi tshekkihyökkääjän etenemisen, heitti kiekon biljardina laidan kautta Matt Duchenelle, joka jatkoi sen siniviivan jälkeen suoraan Spezzalle. Veto suorasta luistelusta hyvin pelanneen Ondrej Pavelecin taakse, ja peli oli pitkälti siinä.

- Avausmaali antoi otetta Kanadalle. 2-0:ssa he sitten sulkivat ovet ja varsinkin maalintekosektorin, ja pitivät meidän pelin ulkopuolella. Parempi voitti, totesi tshekkiluotsi Vladimir Ruzicka.

Ruzicka ei halunnut kommentoida maalia, joka olisi voinut nostaa isännät takaisin finaalitaisteluun. Petr Koukalin kavennusta ei hyväksytty toisen erän lopussa, koska hänen katsottiin olleen maalivahdin alueella siniviivavedon lähtiessä.

- Ei sillä ole väliä. Hylätty maali ei ole maali; jatkoimme vain pelaamista ja sillä siisti, Ruzicka tokaisi ja tehosti sanojaan paukuttamalla pöytää edessään.

Kanadan toiminnasta pelin joka osa-alueella paistoi sama ”ammattitappajan” kliininen päättäväisyys, joka on leimannut joukkueen kaikkea tekemistä – hieman poikkeuksellisesti turnauksen alusta asti.

Vaahteralehtien kokoonpano oli toki jo ennakkoon taidoltaan ja kovuudeltaan monelta osin omaa luokkaansa, mutta se ei ole ennenkään estänyt viime tipassa koottuja huippujoukkueita sotkemasta itse asioitaan.

Ei tällä kertaa. Vaikka joukkueesta löytyy supertähti Sidney Crosby ja Spezzan, Jordan Eberlen, Hamhuisin ja Nathan Mackinnonin kaltaisia nimiä, Kanada vyörytti Tshekkiä(kin) vastaan hyökkäyksiä tasaisesti neljän kentän voimin.

- Meillä on hyökkäysvoimaa; olisi hölmöä olla käyttämättä sitä. Tiesimme, miten Tshekki pelaa, ja että heitä vastaan ei kannata lähteä mihinkään 6-5-päättyvään ryntäilyyn. Kykenemme muuntautumaan pelin ja tilanteen mukaan, ja se on yksi vahvuutemme, kuittasi Spezza.

- Tshekkiä ei auta päästää kelaamaan vapaasti vauhtia omasta päästä tai antaa muuten tilaa; kyllä ne sieltä silloin tulevat. Ensimmäisellä vitosen maalivahti Mike Smith piti meidät kiinni pelissä, sen jälkeen kaikki toimi kuten piti. Tämä oli rankka, fyysinen ja tiukasti organisoitu Tshekki, erilainen kuin aiempina vuosina. Ottelu muistutti paljon NHL-peliä, kommentoi Kanadan luotsi Todd McLellan.

Vain kuukautta ennen kisoja koottu McLellanin joukkue toimii yhteen kuin ei olisi muuta tehnytkään. Miten se onnistuu?

- No, ihan ensin tarvitaan kilpahevoset, aaseilla ei voi voittaa derbyä. Minulla on kilpahevosia. Sitten kyse on peliaikojen, roolien ja kentällisten koostumusten kanssa tasapainoilusta.

- Tämän tason jätkät osaavat kyllä pelata eri tyyleillä ja isossakin kaukalossa – ei heitä opettaa tarvitse, mutta heidät pitää saada ostamaan se, miten milloinkin pelataan. Ja se onnistuu voittamalla.

Hyvin yksinkertaista – periaatteessa. Mutta miksipä tehdä asioista vaikeita, kun ne ovat hallussa?