Apu

Kalliolle, kukkulalle -hahmot palaavat uudessa elokuvassa - taistolaisnuoret kasvoivat aikuisiksi

Kalliolle, kukkulalle -hahmot palaavat uudessa elokuvassa - taistolaisnuoret kasvoivat aikuisiksi

Nuoruustango päivittää Kalliolle, kukkulalle -hahmojen kuulumiset. Mitä tapahtui, kun 70-luvun kommunistinuoret kasvoivat aikuisiksi? Poppoo kohtaa nyt kuusikymppisinä ruokakurssilla.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Nuoruustango päivittää Kalliolle, kukkulalle -hahmojen kuulumiset. Mitä tapahtui, kun 70-luvun kommunistinuoret kasvoivat aikuisiksi? Poppoo kohtaa nyt kuusikymppisinä ruokakurssilla.

Mikä Nuoruustangon käsikirjoituksessa koukutti, näyttelijä Taneli Mäkelä?

– Se, että hahmoilla on yhteinen historia, oli kiehtova konsepti. Ylipäätään ajassa liikkuminen on kiinnostavaa: nyt hypätään tarinassa neljäkymmentä vuotta eteenpäin.

Mitä elokuva kertoo elämästä?

– Siinä tarkastellaan maailmaa armollisempien, lempeämpien lasien lävitse. Kukaan ei ole niin ehdoton ja omasta mielestään oikeassa kuin kirkasotsainen parikymppinen, jolla on aate.

Kenen kollegan seurasta nautit eniten kuvauksissa?

– Niin monen! Teatterikorkeakoulun opettajaani, Saarelan Ekiä, tai vaikkapa Heralan Heidiä en ollut nähnyt vuosikausiin. Kuvauksissa oli tosi kiva kesäleirifiilis.

Oletko nostalginen vai elätkö tässä ja nyt?

– Mielestäni ne eivät sulje toisiaan pois. En haikaile menneitä tai ajattele, että kaikki oli silloin paremmin, mutta ymmärrän nostalgian päälle. On tunnelmallinen juttu, kun tuttu tuoksu tai fiilis pulpahtaa esiin vuosikymmenten takaa. Pitäisi varmaan mennä joskus nuuskimaan vanhan koulunsa pihaan!

Nuoruustango, 

su 21.05 TV1.

Teksti: Laura Friman

Julkaistu: 16.12.2017