Kaksiviikkoisen tytön äiti Kaija Stormbom, 54: Nyt osaan nauttia vauva-ajasta enemmän
Puheenaiheet
Kaksiviikkoisen tytön äiti Kaija Stormbom, 54: Nyt osaan nauttia vauva-ajasta enemmän
Kansanedustaja Antti Lindtman paljasti Linnassa myös onnellisen avioliiton reseptin.
Julkaistu 8.12.2017
Apu

Kaksi viikkoa sitten yhteisen esikoistyttärensä saaneet SDP:n kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja hänen puolisonsa Kaija Stormbom, 54, malttoivat jättää pienokaisen Kaijan siskojen hoiviin ja saapuivat onnellisina Linnan juhliin yhdessä.

- Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme yhdessä ulkona, mutta emme voineet jättää 100-vuotisjuhlia väliin, pariskunta sanoi.

- Taksissa ja jonossa tosin meinasi jo tulla ikävä. Kaikki sanovat aina, että elämä muuttuu mutta ei sitä osannut kuvitella. Jalat on tukevasti ilmassa ja lasta voisi vain ihmetellä vuorokauden ympäri. Silloin sitä miettii, miten me olemme tällaisen onnen ansainneet, Antti iloitsi.

Kaksikymmentä vuotta sitten edellisen lapsensa saanut Kaija kertoi vauvan syntymisen olevan ihana asia.

- Ihminen unohtaa aika paljon. Nyt osaan nauttia enemmän ja päätin, etten laske viikkoja vaan nautin jokaisesta päivästä ja hetkestä vauvan kanssa.

Pienokainen ristitään ensi vuoden puolella, mutta nimeä ei vain vielä ole.

- Se on meillä se vaikein kysymys. Meillä on aivan loputon luettelo kännykässä nimiä!

Yhteistä esikoista odotettiin pitkään.

- Olemme olleet nyt yli 12 vuotta yhdessä ja kuusi naimisissa. Olen huomannut, että onnelliseen avioliittoon on yksi menestysresepti: kyllä kulta, Antti veisteli.

Teksti Annika Vuorensola

Kommentoi »