Kaivokset – uhka vai mahdollisuus?
Puheenaiheet
Kaivokset – uhka vai mahdollisuus?
Jos järvissä ei voi uida eikä vettä uskalla käyttää edes löylyn heittoon, on turisteja vaikea houkutella.
Julkaistu 3.5.2012
Apu

Sotkamon Talvivaaran nikkelikaivoksen ympärillä kuohuu taas. Luonnonsuojelujärjestöt vaativat äänekkäästi kaivoksen toiminnan pysäyttämistä, kunnes ympäristöasiat saadaan turvalliselle tolalle.

Kainuun matkailuyrittäjät ovat syystäkin huolissaan Vuokatin alueen vetovoimasta. Jos järvissä ei voi uida eikä vettä uskalla käyttää edes löylyn heittoon, on turisteja vaikea houkutella. Talvivaaran tuore toimitusjohtaja Harri Natunen taas sanoo, että keskustelu kimpoilee välillä kaukana todellisuudesta. Kaikki osapuolet ovat oikeassa.

Kaivosteollisuuden menestys on Suomelle monella tavalla tärkeää. Lappiin syntyy kaivosten ansiosta tuhansittain uusia työpaikkoja. Kaivosyhtiöt maksavat sijaintikunnilleen merkittäviä määriä yhteisöveroa. Verotuloja kertyy myös työntekijöiltä. Uudet työpaikat luovat ympärilleen lisää uusia työpaikkoja. Palveluja tarvitaan. Lapissa on paikoitellen jopa asuntopulaa.

Vaikka kaivokset tuovat vaurautta, ne eivät saa tuhota ainutkertaista ympäristöämme. Talvivaara teki alussa monia virheitä. Yhtiöltä pitää vaatia toimenpiteitä niin kauan, että ympäristöasiat ovat kunnossa. Kummallista muuten, että vain suomalaiskaivoksesta kohistaan. Olisiko meillä jotain opittavaa kansainvälisten kaivosjättien ympäristöosaamisessa?

Talvivaara investoi 13 miljoonaa euroa uusiin puhdistuslaitteisiin ja vakuuttaa muutenkin tekevänsä voitavansa ympäristön suojelemiseksi. On meidän kaikkien etu, että siinä myös onnistutaan.

Kommentoi »