Kaisa Liski avioliitostaan: ”Parasta hemmottelua on se, että mieheni jaksaa minua”
Puheenaiheet
Kaisa Liski avioliitostaan: ”Parasta hemmottelua on se, että mieheni jaksaa minua”
Kiinteistökuningattaren mukaan pariskunnan arjesta ei rakkautta ja kahdenkeskistä aikaa puutu.
Julkaistu 4.2.2016
Apu

Kiinteistökuningatar Kaisa Liski vieraili tiistai-iltana jalokiviliike A. Tillanderin uuden Laukka-korusarjan julkistustilaisuudessa. Hulppeasta elämästään tuttu Kaisa kertoi saaneensa arvokkaimmat korunsa lahjaksi aviomieheltään Kimmolta.

– En ole ikinä ollut mikään kauhea koruharakka, eikä kaapistani löydy mitään kymppitonnien arvoisia koruja. Arvokkaimmat ja kauneimmat koruni olen saanut nykyiseltä mieheltäni. Hän on osoittanut ihan valtavan hyvää tilannetajua ja pelisilmää lahjoja ostaessaan, Kaisa hehkutti puolisoaan.

Pikkulapsiarkea viettävän pariskunnan elämä keskittyy töiden ja 3,5-vuotiaan Manu-pojan ohella suuren kotitalon ja -tilan hoitoon. Kiireestä huolimatta pariskunta nauttii arjestaan, josta ei Kaisan mukaan rakkautta puutu.

– Mieheni joutuu varmaan nykyään tekemään paljon asioita erilailla kuin aiemmassa elämässään. Mutta kyllä hän kertoo joka päivä rakastavansa minua ja on varmasti ihan tyytyväinen arkeemme. Minä ainakin olen. Parasta hemmottelua on se, että hän jaksaa päivästä toiseen minua, Kaisa nauroi.

Kaisan mukaan lapsen saaminen on muuttanut väistämättä suhdetta, mutta pariskunta pitää kuitenkin huolta siitä, että he ehtivät viettää myös kahdenkeskistä aikaa.

– Totta kai suhdekin muuttuu, kun et ole enää pelkkä puoliso, vaan myös äiti. Lomamatkatkin teemme nykyisin aina kolmisin. Minusta se on kuitenkin vain ihanaa.

– Jää meille iltaisin kahdenkeskistäkin aikaa, kun poika on mennyt nukkumaan. Kun lasten rytmistä pitää kiinni, heidän kanssaankin on mahdollista viettää ihan normaalia elämää, Kaisa jutteli. 

Kommentoi »