Apu

Kaikki suomalaiset keihäsfinaaliin Lontoossa

Kaikki suomalaiset keihäsfinaaliin Lontoossa

Tero Pitkämäki, Ari Mannio ja Antti Ruuskanen heittävät lauantain finaalissa Lontoossa. Luvassa on mielenkiintoinen kisa – sekä kärjen arvoituksellisuuden että kulissipelin puolesta.
Teksti Susanna Luikku
Kuvat Timo Pyykkö
Mainos

Joskus on varmaan aika yksinäistä olla Tero Pitkämäki. Esimerkiksi keihään karsinnassa vauhdinottoradan päässä olympialaisissa, kun ensimmäiset kaksi heittoa ovat menneet täysin plörinäksi ja koko kausi – oikeastaan useampi vuosi – on mennyt tapellessa tekniikkavirheiden ja giganttisten paineiden kanssa.

Mutta niin vain Pitkämäki kiskaisi viimeisellään koko karsinnan kolmanneksi parhaan heiton (83,01) ja itsensä finaaliin. Sinne selvisivät tulosten perusteella myös Ari Mannio (7:s sija, tulos 81,99) ja Antti Ruuskanen (11:s, 81,74).

- Ei noin tiukoille ollut tarkoitus laittaa, mutta näköjään sitä tekee karsinnat vaikeaksi. Viimeisellä pyrin vaan saamaan keihään matalammalle lentoradalle, mutta sekin heitto karkasi vähän taivaalle, selvästi helpottuneen oloinen Pitkämäki kommentoi.

B-ryhmän ja koko karsinnan pisimmälle viskasi Tshekin Vitezslav Vesely, jonka 88,34 on miehen oma ennätys ja myös kauden kärkitulos. Norjan Andreas Thorkildsen nakkasi A-ryhmässä rennon oloisesti seuraavaksi parhaan eli 84,47.

Norjalaisjoukoissa kiertää huhu, joiden mukaan Suomen keihään päävalmentaja Kari Ihalainen olisi kieltänyt heittäjiä puhumasta Thorkildsenin kanssa ennen kisaa, koska ”hän psyykkaa päänne sekaisin”.

Huhuihin kannattaa suhtautua niiden ansaitsemalla arvolla - mutta pakkohan noin älyttömästä väitteestä on kysyä.

- Ei pirä paikkaansa, keksitty juttu. Kyllä mä Andreaksen kans pärjään, virnisti Tero Pitkämäki vinosti.

- Ei se nyt niin ole, eikä koske minua. Täytyy muutenkin keskittyä omaan tekemiseen, Ari Manniokin kuittasi.

Lontoon karsinnassa näkyi, kuinka kova 82 metrin raja on monelle nykyheittäjälle. Tosin näköharhakin saa viivan näyttämään vähintään 85 metriltä, ainakin stadionin yläkerroksista.

- Ei raja nyt niin kaukana ole. Siellä se näkyy, menkää katsomaan, Mannio lohkaisi suomalaistoimittajille.

Mannio ei ollut täysin tyytyväinen karsintaansa, mutta arveli Pitkämäen tavoin mitalin irtoavan lauantaina ”siinä 85-metrisellä”.

Pystyvätkö he heittämään sen?

- Kyllä, jos kaikki menee nappiin. Jos lähtee paras mahdollinen heitto, Mannio muotoili.

- Vaikea sanoa, mutta se olis tarkootus. Jos keli on tällaanen, siitä ei ainakaan jää kiinni, Pitkämäki sanoi.

Keihäänheitto ei yhäkään ole globaalisti seuratuimpien yleisurheilulajien joukossa, mutta jo vilkaisu osanottajalistaan näyttää, että laji kasvaa ja kansainvälistyy kovaa vauhtia. Heittäjiä löytyi Koreasta, Argentiinasta, Egyptistä, Armeniasta… Ja kuka olisi joitain vuosia sitten uskonut, että miesten karsintaryhmän kärkipään heittäjiä tulee Kreikasta (Spiridon Lebesis 82,40), Uudesta-Seelannista (Stuart Farquhar 82,32) ja Japanista (Genki Dean 82,07)?

Ari Manniota 22 heittäjän karsintaryhmä ei miellyttänyt:

- Oli hankalaa pysyä vireessä, kun joutui odottelemaan niin kauan, Mannio sanoi.

Asiat voi nähdä monella tavalla. Tero Pitkämäki vaikutti vilpittömän iloiselta esimerkiksi Suomesta oppia hakeneen Kenian Julius Yegon (81,81) finaalipaikasta:

- Treenikaveri heitti oman ennätyksensä. Hyvin Kenian pojalta, eteläpohjalainen tokaisi.

Helsingin EM-kisat jalkavamman vuoksi kesken jättänyt Andreas Thorkildsen esiintyi tuttuun tapaansa hymyilevän itsevarmasti.

- On lajille vain hyvä, että tulee lisää heittäjiä uusista maista. Finaali on tietysti eri kisa, ja siellä pakka on aika levällään. Pikkukisoissa karsintatulokset voivat jäädä enemmän ainakin joidenkin alitajuntaan, mutta olympialaisissa niillä ei ole mitään väliä.

- Sama pätee tulostasoon: veikkaan, että kulta irtoaa 86-90 metrin heitolla. Ai pronssi? Who cares!

Arroganssia tai ei, Thorkildsen vaikuttaa olevan sekä henkisesti että fyysisesti iskussa lauantain finaalia varten. Valmistautumisen ensi kertaa kuukauteen kilpaillut norjalainen tosin myönsi vaikeaksi:

- On vaivannut selkä, reisi, milloin mikäkin. Ai ikä? No, varmaan sekin… Ei vaan: rakastan näitä isoja kisoja ja paineita, en muuten olisi täällä. Jos jotain inhoan, niin kisoja, joissa en ole yhtään hermona. Silloin hommasta ei tule mitään.

Jotenkin tuntuu, että tästä hommasta tulee kaikkineen mielenkiintoista.

Julkaistu: 8.8.2012