Image

Kaikkeus tai ei mitään

Kaikkeus tai ei mitään

Pop-pervertikko Risto lähentelee nyt maailmankaikkeutta, kirjoittaa Samuli Knuuti.
Teksti Samuli Knuuti
Mainos

Minä tiedän millainen on ihminen. Se pelkää kuolemaa, mutta ajattelee kuitenkin ensiks rahaa. Minun kanssa sinä et tartte rahaa etkä sinä kuole.

Aina silloin tällöin eteen osuu albumi, jota kuunnellessa tajuaa, miten mielikuvituksetonta ja näköalatonta suurin osa popmusiikista on. Tällaiset levyt eivät sinänsä esitä kritiikkiä listapoppia vastaan, sillä tanssipopin haukkuminen pinnalliseksi on kuin syyllistäisi purukumia siitä, ettei se maistu ostereilta, vaan sitä ylemmän evoluutioportaan rockia, jonka pitäisi kertoa meille jotakin elämästä, yhteiskunnasta, rakkaudesta. Nelijäsenisen Risto-yhtyeen II on juuri tällainen albumi. Se on hämmentävä ja rienaava kosminen teemalevy ihmisyydestä ja jumaluudesta, vääjäämättömästä kuolemasta ja ikuisesta elämästä. Sillä ovat äänessä erinäiset jumalolennot ja kuolevat ihmiset; se hohtaa kosmista kylmyyttä mutta samalla tuottaa lämpöä kokonaisen generaattoritehtaan verran. 

Omassa lajityypissään II on Hubble-teleskooppi naarmuttuneiden suurennuslasien joukossa.

Se tykkää fistauksesta, piiskauksesta, hurrista ja rimmingistä. Sinun ei tartte enää selata netistä, kun minä päästän sinut vietistä.

Albumin nimi II ei viittaa levyn järjestysnumeroon – sillä tämä on jo Riston neljäs studioalbumi – vaan vaiheeseen tai kauteen. Riston ensimmäinen kausi koostui hektisestä ja kotikutoisesta elektropopista, jonka ytimessä olivat perversioista ja mielenterveysongelmista kertovat sanoitukset – keulahahmo Risto Ylihärsilä näyttäytyi kuulijalle jonkinlaisena porno-Peitsamona tai nörtti-Röyhkänä, joka kuitenkin vei tekstinsä paljon pidemmälle kuin sovinnaiseksi kanonisoitu Kauko. 

Eksyneen oloinen Sähköhäiriöön-albumi (2009) ja sitä seurannut liki viiden vuoden julkaisutauko sai monet uskomaan, ettei Riston toista kautta ikinä tulisikaan. Tämän luulon todistaa heti avausraita Turvaluola korskeasti vääräksi. Aavemaisen uusiofolkin säestämä kappale suosittelee kuulijalle vetäytymistä turvaluolaan, viisaiden paikkaan, jossa voi rauhassa alistua kidutukseen ja kuolemaan. Risto on ehkä vapautunut vietistä, mutta lihallisten intohimojen tuolla puolen ei selvästikään odota seesteisyys.

Ja kierrokset vain kasvavat. Mikä estää olemasta ihan kaikki? on sovitukseltaan kuin parodia syntikkarockista tai tanssibiisin travestia. Se esittää nimensä kysymyksen asiallisesti ja auktoriteetilla kuin kysyisi konduktööriltä junan saapumisaikaa Tampereelle. Uskotko Jeesukseen Kristukseen? puolestaan huipentuu kolmeminuuttiseen kliimaksiin, jossa kertosäkeen kuoron esittämä juhlallinen ja uhkaava utelu paisuu mielipuoliseksi mantraksi, jonka mielestä pois saamiseksi täytyisi kaataa kloriittia korvakäytävään. Oot yksi meistä ja lopunajan mieli tietää, että sinuakaan ei ois tätä kaikkeutta.

Albumin toinen puolisko on alkupuolta rauhallisempi mutta sitäkin häiritsevämpi. Vanhus kertoo bentsoja napanneen trip hopin tahdissa tarkasti ja koruttomasti mutta silti riipaisevan kauniisti ajallaan saapuvasta kuolemasta. Sortuvan kaikkeuden viimeinen olento lienee jonkinlainen tuutulaulu maailmanlopusta, kun taas päätösraita Moderni suojelusenkeli tutustuttaa meidät lajinsa virkaheittoon edustajaan: Jätä minut rauhaan, koska vittu semmonen on elämä.

Monissa arvosteluissa II on jo ehditty julistaa vaikeaksi levyksi. Tämä ei johdu musiikillisesta ilmaisusta. II olisi helpompi levy kuunnella, ellemme olisi tottuneet niin helppoon, että meistä on tullut helppoja saaliita. Olemme pilanneet korvamme ja aivomme niin prosessoiduilla soundeilla ja pureskelluilla teksteillä, että Riston kappaleissa asuva avaruus ja ilmiselviä tulkintoja halveksuvat sanoitukset yhtä aikaa kiehtovat ja ahdistavat. 

II ei olekaan varsinaisesti populaarimusiikkia vaan kuin äkäinen virus, sen lähelle ei voi mennä altistumatta sille. Se on levynä loitsu tai manaus, sillä soituaan loppuun se jää raskaana ilmaan, tuottamaan seurauksia. Tämä lienee suurin kohteliaisuus, minkä musiikille voi antaa. ■

206 | Tammikuu 2014

Julkaistu: 23.12.2013