Apu

Kaija Koo: Nuorempana häpesin menestystäni

Kaija Koo: Nuorempana häpesin menestystäni

Viisikymppinen Kaija Koo ei suostu häpeilemään osaamistaan tai suosiotaan. Hän uskoo päivittämiseen niin musiikissa, mielipiteissä kuin ihmissuhteissakin.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Vuosia Kaija Kokkola oli järvinaisia. Keikoilla hänen edessään velloi tuhansien ihmisten yleisömeri, mutta kotiin hän palasi Tuusulanjärven rannalle. Pientä ja kotoisaa.

Vuosi sitten laulaja täytti viisikymmentä. Hän oli uransa huipulla aivan kuin kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Silti laulaja janosi lisää haasteita, suurempia aaltoja. Oli meren ja tyrskyjen aika.

Kaija Koon toinen koti on nyt Helsingissä meren äärellä. Kaksion eteisessä vartioi ystävän Egyptistä lentorahdilla lähettämä Anubis-koirapatsas, joka poseeraa myös ensi viikolla ilmestyvän Kuka sen opettaa -albumin kansilehtiössä.

Eteisen valkoisesta nahkatuolista tulija arvaa, ettei täällä asu peruspirkko. Pelkästään tuolin selkänoja on laulajaa puoli metriä pidempi. Tuolin kanssa Kaija poseeraa myös albumin kannessa. Tuoli lähtee myös tekniikan poikien iloksi mukaan kiertueelle.  

Kaupunkiasunto on ensisijaisesti työtila, eikä Kaija ole halunnut hankkia sinne edes televisiota. Aamunsa nainen aloittaa usein kävelyllä meren rannalla.

– Luulen, että meren äärellä asuva ihminen uskaltaa ottaa vastaan isoja haasteita. Meri on haastava ja pelottava, mutta minua se kiehtoo. Olen ihmetellyt, katsellut ja ihaillut meren hallitsematonta voimaa. Kävellessä rannalla saan ideoita. Ne saattavat tuntua joistakin ensin oudoilta, mutta jostain syystä jokainen idea löytää ajan myötä paikkansa.

Kaija Koo on artisti, jonka ideat ovat lopulta ottaneet omakseen kaikki. Kenelläkään muulla viisikymppisellä laulajalla ei ole Suomessa niin laajaa kuulijakuntaa kuin Kaija Koolla. Hänen uudet ja vanhat hittinsä soivat päivittäin radiokanavilla, jatkoilla, etkoilla, trendiyökerhoissa, karaokessa ja maitolaitureillakin.

Kun Koo nousee yleisön eteen lavalle, on tiedossa meditatiivista tilaa lähentelevää yhteislaulantaa.

Kaksi vuosikymmentä laulua täysille saleille on pitkä aika. Kun monet viisikymppiset alkavat miettiä eläkesäästöjen kartuttamista, Kaija kyselee, että minkä ikäisenä eläkkeelle yleensä jäädään.

Tämä nainen ei ole perinteisin viisikymppinen. Ehkä juuri siksi hän on niin suosittu.

Hehku. Kun Kaija Kokkola, 51, istuu kahvikupposen ääressä silmälasit päässä ja lenkkarit jalassa, lava-Kaijasta muistuttaa selittämön hehku, joka jossain ihmisissä vain on ja useimmissa ei ole.

Laulaja on saanut tästä hehkusta – jota karismaksi kutsutaan – myös ulkomailla osansa. Edellisellä Pariisin-reissulla häntä tanssittivat ja jopa leikkisästi kosivat sellaiset miehet, jotka eivät ikinä olleet kuulleetkaan suomalaisesta laulaja Kaija Koosta.

– Eräässä liikkeessä kauppias kysyi ystävältäni, että olenko kreikkalainen laulajatar. Ajattelin ensin, että ymmärsinkö väärin. Kai meissä ihmisissä, jotka päädymme esiintyviksi artisteiksi, jotain sellaista hehkua sitten on.

– Joku on puhunut myös seksuaalienergiasta, jota on vaikea mitata tai määritellä. Tai ehkä me olemme löytäneet viisasten kiven, jota haluamme jakaa myös muille.

Nuorempana aloittelevan muusikon karisma herätti myös kateutta. Teini-ikäisenä Kaija oli lahjakas monessa. Hän osasi maalata, pärjäsi koulussa, jos halusi,  ja oli musiikillisesti lahjakas.

Kun Kaijasta tuli kolmekymppisenä kaikkien tuntema arstisti, hänta vaivasi pitkään kateuden pelko.

– Saatoin tuolloin jopa hävetä menestystäni. Pelkäsin ottaa tilaa. Mieleeni olivat jääneet erään nuoruuden ystäväni sanat, että perkele kun sun pitää olla kaikessa niin hyvä.

Kaija vilkaisee kuvaa itsestään poseeraamassa 1990-luvulla ilmestyneen Tuulikello-albumin kannessa. Kolmekymppistä Kaijaa hän kuvailee jännittäjäksi, joka mietti liikaa, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat.

Tie rohkeaksi ja varmemmaksi viisikymppiseksi ei ole ollut helppo. Elämässä on riittänyt tragedioita, kriisejä ja myös onnistumisia, joita Kaija kuvailee kasvunpaikoikseen. Nämä paikat eivät ole tehneet Kokkolasta vakavaa, vaan ennemmin iloisen ja toiveikkaan.

– Olen miettinyt, että onko minussa jokin geenivirhe, kun tunnen itseni mieleltäni koko ajan nuoremmaksi. Ajattelen nykyään, että ottakaa minut tällaisena tai jättäkää. Enemmäksi en muutu.

– Tärkeintä on, ettei itseään myöskään alenna. Se on iän tuoma tärkein oppi. Jos osaa jotakin, se täytyy kantaa ylpeänä. Itseään ei saa vähätellä, vaan kruunua pitää kantaa kirkkaana.

Maamerkit. Myös artisti-Kaija uskaltaa vaatia enemmän kuin nuorempana. Laulaja ei suostu esittämään kappaleita, joita hän ei tunne omakseen. Kun Kuka sen opettaa –albumia alettiin tehdä, Kaija halusi tavata kaikki kappaleiden tekijät henkilökohtaisesti. Ja sellainen tilaisuus järjestettiin.

Niin Kaija sitten astui huoneeseen, joka oli täynnä nimekkäitä sanoittajia ja säveltäjiä. Hän istahti tuolille ja kertoi peittelemättä elämäntarinansa, kuka hän on ja mitä hän haluaa. Albumille päätyi tästä tarinasta kymmenen erilaista kulmaa laulajan elämästä ja kokemuksista.

– Minulla on oltava jokaisessa kappaleessa jokin maamerkki. Se on yleensä joku läheinen tai tarina, jonka nivon kappaleeseen.

Monet maamerkit ovat levyllä tunnistettavia. Kappaleessa Supernaiset seikkailevat Kaijan naisystävät. Näillä naisilla on takana elettyä elämää ja tarinoita.

Yksi sai kaiken mutta liian aikaisin. Toiselta vei musta vuosi hiuksetkin. Minä uskalsin kylmään veteen sukeltaa. Tunnen itseni nyt kokonaan. Korkkarit kattoon, tää ilta on meille. Mun sielunsiskoille, supernaisille.

Paula Vesalan sanoittamassa kappaleessa Sydän kallellaan Kaija Koo puhelee aikuiseksi kasvaneelle pojalleen.

Sinä ainoa tekoni, jota mä en koskaan kadu, mutta mietin, miten kohtelet elämää, mihin se sua johtaa, mitä vielä ottaa, enkä edes tunne niin, sua nenänpäästä varpaisiin.

Kaija on halunnut jokaiselle levylle myös kappaleen ex-mieheltään Markku Impiöltä.

– Haluan kunnioittaa tällä tavalla työhistoriaamme. Markun tekemä Kaksi lastua vain on luopumistarina. Siinä ei jäädä suruun makaamaan. Se on vain kaunis toteamus, että elämä menee joskus näin.

Aikuinen nainen. ”Hän on 158 cm pitkä. Hän painaa 76 kiloa. Hän tulee Tuusulasta. Hän on Kaija Kokkola.”

Tällä tavoin Kaija on esitellyt itsensä yleisölle kymmeniä, ellei satoja kertoja. Yleisö mylvii. Ei ihme, että sekä miehet ja naiset rakastavat Kaija Koota. Puuma-Kaija-puheista artisti ei ole kovin innoissaan.

– Se puuma-nimitys on aivan karmea. Toki miesten ihailu imartelee, en ole mikään yli-ihminen sen suhteen, etteikö olisi kiva kuulla kivoja asioita, mutta että puuma! Eikö silloin pitäisi olla ylioppilasikäinen poikaystävä?

Miehet lähestyvät Kaijaa paljon myös vapaalla. Varsinkin yökerhossa artistin ympärille saattaa kokoontua lauma nuoria miehiä, jotka haluavat kätellä tai halata. Useimmiten Kaija suhtautuu tilanteeseen huumorilla. Kätellään. Halataankin.

Miesten ajatusmaailman Kaija arvelee tuntevansa liiankin hyvin. Onhan hän tehnyt töitä ja kiertänyt vuosikymmeniä maata miesmuusikoiden kanssa.

– Olen siitä ihan hirveä nainen, että tiedän, mitä mies ajattelee. Olen kuullut kaiken. Minua miehet eivät vain pysty huijaamaan tai manipuloimaan. Puhumme asioista paljon ja suoraan.

Kaija Koo ei oikeasti edes tiedä strategisia mittojaan, mutta hän haluaa keikoillaan ottaa kantaa myös naisten ulkonäköpaineisiin. Yksi niistä on itsensä hyväksyminen.

– Olisi valhetta väittää, etten suhtautuisi turhamaisesti ikääntymiseen. Tuskin kukaan miettii, että voi kun aika menisi vähän nopeampaa ja saisin vielä pari ryppyä lisää. Mutta kun musiikki tulee, unohdan iän ja ulkonäön. Lavalla tunnen olevani seksikäs, kaunis ja voimakas.

Kaija nimittää kehoaan leikkisästi tomumajaksi. Kauneusleikkauksia mieluummin hän kuitenkin panostaa ääneensä.

– Haluan laulaa kuusikymppisenä paremmin kuin koskaan. Olen aloittanut sitä varten uuden laulutekniikan harjoittelun. Pelkään enemmän ääneni menettämistä kuin iän tuomia muutoksia.

Elämää elämässä. Artistina Kaija loi nahkansa uudelleen kappaleen Vapaa myötä. Hän uskoo myös muilla elämän osa-aluilla päivittämiseen. Kaija ei lue elämäntaito-oppaita, vaan oppii asioita oikeasta elämästä.

– Päivitän tarvittaessa kaikkea, mielipiteitä ja ajatuksia. Päivitän myös ystäviä, mikä saattaa kuulostaa kamalalta. Ystävyys on myös muuttumista. Hyväksyn sen, että joku, joka joskus on kuulunut elämääni, ei tulekaan enää valtaväylällä minua vastaan.

Kaija sanoo olevansa koko ajan avoin uusille ystäville. Hänen nuorin ystävänsä on 32-vuotias. Muutama Kaijan ystävistä ei ole koskaan nähnyt tämän esiintyvän. He haluavat säilyttää hänestä kuvan sellaisena, kun ovat tämän arjessa kohdanneet. Edellisenä iltana Kaija kahvitteli 60- ja 70-vuotiaiden naisten kanssa Tuusulassa.

– Nuorempana viihdyin enemmän miesporukoissa, mutta kun minusta tuli äiti, aloin arvostaa naisia. Soittelen naisystävieni kanssa paljon. Osaan kyllä myös juhlia ystävieni kanssa, kun sellainen tilaisuus tulee. Hauskanpito on siitä vakava asia, että sitä pitää muistaa tehdä.

Moni suhtautuu Kaija Koon kappaleisiin kuin elämäntaito-oppaisiin tai jopa uskontoon. Itse hän on varovainen, kun hän miettii tuonpuoleisen kysymyksiä.

– Minusta ehkä kannattaisi miettiä, että tämä on tässä. Itse ajattelen niin, että on hyvä ottaa vastuu elämästään ja vaikuttaa asioihin, joihin pystyy vaikuttamaan. Ei kannata siirtää vastuuta elämästään jonnekin ulkopuolelle.

Kaijan elämänfilosofiaan kuuluu, että kun hänen eteensä tulee valinnan paikka, hän valitsee sen, joka vie lähemmäs seuraavaa valintaa. Jossain kaukaisuudessa on piste, tavoite, jota kohti hän tekee matkaa.

Kaija on huomannut, että monet eivät haluakaan ymmärtää elämän rajallisuutta. Tällä hetkellä hän itse ei pelkää kuolemaa.

– Kuolemasta ajattelen, että enhän osannut pelätä syntymääkään. Tänne synnytään yksin, täällä kuollaan yksin. Elämässä on oltava hyvällä tavalla itsekäskin. En usko, että tuonpuoleisessa kukaan jakaa mitalia, että onneksi olkoon, uhrasit itsesi. Saat ensimmäisen palkinnon.

Kohtaamisia. Siviilissä Kaija Koolla ei ole tarvetta herättää huomiota. Joskus hän tekee niin ajattelemattaan. Viimeksi nainen sai palautetta ystäviltään, kun hän käveli Helsingin hienostoalueella keltaisessa huomiotakissa. Siis juuri sellaisessa, joka rakennuksilla työskentelevillä työmiehillä on turvasyistä päällä.

Vaikka Kaija laulaa ja juttelee vakavia, itseään hän ei ota turhan vakavasti. Ratsastukseen hankittu huomiotakki on edelleen hyvä ulkoilutakki, vaikka liikkuisi ihmisten ilmoilla.

– Enhän mina jaksaisi tätä työtä, jos sisälläni ei asuisi kakara. Nuorempana suosio tuntui pelottavalta. Ei tämä kovin normaalia elämää ole, mutta minulle siitä on tullut sellaista. En anna enää julkisuuden rajoittaa tekemisiäni.

Kolmekymppistä Kaijaa hän kuvaa tiukkikseksi, joka eli joko tai -elämää. Hän oli joko kotona lapsen kanssa tai kiersi tukka putkella, nahkatakki päällä keikoilla pitkin maata. Ruuhkavuosien ja avioeron jälkeen Kaijalla on ollut enemmän aikaa kohdata ihmisiä.

Yleisön ja laulajan välillä vallitsee kunnioitus. Kaijaa lähestytään monenlaisissa tilanteissa. Hän pitää ihmisistä, mutta osaa myös sanoa kohteliaasti, jos hetki ei ole hyvä.

Yhdestä asiasta hän on pitänyt kiinni. Kun Kaija on vapaalla, hän ei suostu selfie-otoksiin. Hänestä koko kännykkäkuvakulttuuri tuntuu keikoillakin turhauttavalta.

– Kuvat eivät ikinä tavoita elettyä hetkeä. Paras muisto jää sydämeen, mutta joillakin jää vain se paska kuva. Olen muutaman kerran pysäyttänyt keikan kuvaamisen takia.

Millaisen jäljen Kaija Koo sitten haluaa jättää ihmisten sydämiin?

– Pidän ihmisistä ja toivoisin, että minut muistettaisiin ihmisyyttä kunnioittavana tyyppinä. Toivoisin, että jäisin ihmisten mieleen hauskoina tarinoina ja musiikkina. Haluan jättää tänne hyvän jäljen.

Palataan vielä rannalle, josta Kaija poimii toisinaan persoonallisia kiviä talteen. Yhtä niistä hän kantaa mukanaan reissuillaan ja palaa mielessään meren ääreen. Viisastenkivi muistuttaa laulajaa tämän paikasta suuressa maailmassa.

Että sellainen kivi.

Teksti Emilia Saloranta

Kuvat Mikko Harma

Julkaistu: 18.4.2014