Apu

Kaija Koon omat kokemukset antavat toivoa muille: "Ei ihminen ole hullu, jos menee terapiaan"

Kaija Koon omat kokemukset antavat toivoa muille: "Ei ihminen ole hullu, jos menee terapiaan"
Kaija Koo on laulanut sanat rakkaudelle ja voimanaisille. Julkisuuden takana tähti pohtii samoja kuin me muutkin: Mistä löydämme rakkautta? Mistä tukea, kun elämä pelottaa? – Joku kysyi, että miten voin mennä lavalle, jos pelkään ihmisiä. Minulle lava on paikka, jossa en pelkää.
Julkaistu: 5.5.2021

Somepalstat ja mediakulmat täyttyvät sekoavista taiteilijoista, öykkäröivistä tähdistä ja diivoista. Rakastamme päivitellä sitä, kuinka tuollakin tulokkaalla on noussut neste päähän, kun julkisuutta ja menestystä on tullut.

Eikö kukaan suhtaudu ymmärtäväisesti ääliömäisesti käyttäytyviin artistitulokkaisiin ja äkkijulkkiksiin?

Kyllä suhtautuu, nimittäin artisti Kaija Koo.

– Koen valtavaa sympatiaa sellaisia artisteja kohtaan, joilla nousee kusi päähän. Ymmärrän mekanismin, miten se tapahtuu. Ei se ihminen ole yhtään paha. Jos näen nuoren artistin, jolla on mennyt hattuun, otan hänet lempeästi vastaan. Äkkijulkisuus on kova paikka – se, että saat yhtäkkiä kaiken. Se vaikuttaa ihmiseen, enemmän tai vähemmän.

– Julkisuus on minulle työväline, jota en erityisesti kaipaa. Olen sinut itseni kanssa. Teen musiikkia, ja se kuulostaa helvetin tylsältä. Sitten halutaan puhua muustakin, mutta minulla on portteja, jotka pidän kiinni.

Kaija Koo on nähnyt menestyksen aallonharjat ja aallonpohjat moneen kertaan. Hän tietää, mistä puhuu. Artistin ammatti nimittäin muuttaa ihmisen persoonaa, Kaija sanoo.

– Sille ei voi mitään ja tällä on oma hintansa. Meidän elämämme ei ole ihan tavallista. Kaikki mitä ympärilläsi tapahtuu, toisten ihmisten käyttäytyminen on peili, joka muuttaa sinua. Se on kuva, jonka sinä näet.

"Ei kukaan meistä ole aina itsevarma, minäkään"

Julkisuus on kovaa peliä. Mitä annat itsestäsi, mitä pidät itselläsi. Täytyy olla herkkä ja vahva yhtä aikaa. Pitää puhkua itsevarmuutta. Olla kiinnostava ja juuri sopivin annoksin ristiriitainen.

– Ei kukaan meistä ole aina itsevarma, minäkään. Meillä kaikilla on omat sokeat pisteemme. Ei sellainen ihminen ole kiinnostava, joka liihottaa omissa korkeuksissaan voittamattomana. Ihmiset samastuvat inhimillisyyteen. Meissä on monia puolia, joita pitää uskaltaa näyttää. Moni luulee, että vain virheettömyys ja pärjäävyys on mielenkiintoista. Itse tykkään enemmän ihmisistä, joissa on virheitä. Täydellisyys on suorastaan ärsyttävää, Kaija Koo sanoo.

Kaijassakin on monta puolta, vaikka kaikki eivät niitä näe. Nuorena laulaja sai kasvatuksen, jonka mukaan pitää olla säyseä ja kiltti.

– Että vain sellainen nainen on naisellinen ja kaikkien mielestä kiva, joka on kauhean joustava, hiljainen eikä sano koskaan mitään. Sellaista käytösmallia minulle tarjottiin.

"Kun on sisäinen varmuus, edes ääntä ei tarvitse korottaa."

Sitten hän tajusi, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät edes pidä liian kilteistä naisista.

– Sellaisistakin voi tykätä, jotka sanovat asioista suoraan. Ei se ole ollenkaan huono piirre. Olen kokenut omassa kodissani huonoksi piirteeksi kaiken sen anarkian, mikä minussa on ollut. Olin aina se hankala, joka sanoi suoraan.

Suoruus ei tarkoita Kaijalle asioiden jyräämistä tai itsekkyyttä.

– En tykkää yhtään sellaisesta enkä ole sellainen. Että kaiken pitäisi mennä niin kuin minä haluan enkä välitä kenestäkään. Mutta sitten kun on aika sanoa, olen aivan rauhallinen. Kun on sisäinen varmuus, edes ääntä ei tarvitse korottaa.

Vuosien työ keikoilla, lukemattomat levyt ja tv-esiintymiset ovat nostaneet Kaija Koon sellaiseen asemaan, että hänet tunnistetaan jokaisessa kolkassa.

Uransa alussa hän jäi esiintymisen jälkeen jakamaan yhteiskuvia ja nimikirjoituksia, satoi tai paistoi.

''Olen jakanut kymmeniä tuhansia nimmareita ja seissyt tuntikausia keikan jälkeen ämyrien juuressa tapaamassa faneja. Olin olemassa ihmisiä varten, mutta jossain kohtaa tajusin, että nyt tämä on tehty.''

– Kaija Koo –

Enää hän ei tahdo yhteiskuviin. Hän antaa kaikkensa lauluihinsa ja keikkoihin.

– Sen pitäisi riittää. Laulu on sielun peili, ääni kertoo ihmisestä. Se kertoo koko elämän.

Laulujen myötä moni inspiroituu kirjoittamaan Kaijalle ja kertomaan oman elämäntarinansa.

– Luen kaikki, mutta en välttämättä vastaa ihan jokaiselle.

Kun alkaa julkiseen ammattiin, joutuu luopumaan yksityisyydestä.

– Julkisuus on minulle työväline, jota en erityisesti kaipaa. Olen siinä sinut itseni kanssa. Teen musiikkia ja se kuulostaa helvetin tylsältä. Siksi tietysti halutaan puhua muustakin, mutta minulla on portteja, jotka pidän kiinni.

Itseään hän kuvaa näkeväksi ihmiseksi, mitä tulee toisten motiivien huomaamiseen.

– Luen ihmisiä aika nopeasti, millaisia he ovat ja mitä haluavat. Minulla on sellainen taito, mikä on varmasti suojellut minua.

Kaija käy yhä harvemmin baareissa. Silloin kun hän käy, ihmiset tulevat juttusille tai pyytämään nimmaria.

– Se kuuluu elämääni ja ymmärrän sen. Moni sanoo ihan nätisti, että ihailee musiikkiani tai muuta ystävällistä. Se tuntuu hyvältä, mutta pääosin minulla on aina suojamekanismi päällä, se on kasvanut minuun. En pysty olemaan kuin muut ihmiset.

Juoru inspiroi kappaleen uudelle levylle

Mutta kun on päättänyt pitää yksityisyydestään tiukasti kiinni, huhujulkisuus ottaa irti mitä saa.

– Olin kerran ystävieni kanssa ravintolassa ja olimme jo poistumassa, kun narikassa tuli vastaan kosketinsoittajani. Hän oli treffeillä jonkun mimmin kanssa, joten moikkasimme ja kysyin, haluaisivatko he lähteä meidän mukaamme.

Seuraavalla viikolla lehden otsikossa luki: ”Kaija Koo lähti nuoren orin matkaan”.

Kaijasta ihmisen suurin pelko on yksinäisyys. – Joudumme suremaan yksin, siinä ei voi kukaan auttaa. Maailma on yksi­näinen paikka. Alussa on hirveä turvattomuuden tunne, mutta kun siitä selviää, saa lisää voimaa elämään.

– Se kiukuttaa sen verran, että olen kirjoittanut aiheesta biisinkin tälle levylle. Lähetin tämän tapauksen jälkeen Paula Vesalalle kirjeen, että eikö ole uskomatonta. Inhoan myös juoruilua.

Siitä kaikesta syntyi Kaijan uudelle levylle kappale Räksyttävät koirat:

Aikamoista ne kertoo yht ja toista

Ja väittää et ne tietää mitä teen kun et nää

Hei beibi muista että näistä luista

Noi räksyttävät koirat ei saa irti mitään

Mä tahtoisin olla sun kaa

Noi ei tunne mua ollenkaan

Oon vaikee ja tiellä siitä maksanut hintaa

"Talouteni oli päin helvettiä ja jäin ihan tyhjän päälle"

Elämänsä pahimmaksi paikaksi hän kertoo avioeron, joka tapahtui vuonna 2006.

Takana oli 21 vuoden työ- ja avioliitto Markku Impiön kanssa sekä yhteinen lapsi.

Avioliitosta lähtiessään Kaija Koo pelkäsi niin, että hikoili pelosta öisin lakanat märäksi.

– Minulla oli silloin ihan katastrofaalinen tilanne. Talouteni oli päin helvettiä ja jäin ihan tyhjän päälle. Koko urani ja minuuteni oli rakentunut meidän työllemme. Siitä oli todella vaikea lähteä. En tiedä vieläkään, miten uskalsin, mutta joskus on pakko. Totta kai minullakin oli ollut sellaisia tunteita, että halusin luovuttaa.

Avioliitosta lähtiessään hän pelkäsi niin, että hikoili pelosta öisin lakanat märäksi. Ja tärisi, kun mietti mihin joutuu ja mitä elämä tuo.

– Se oli kamalaa, ei mitään tukea tai turvaa missään. Kun elää jonkun kanssa niin pitkään, minästä tulee me. Etenkin kun siihen yhdistyy työ. Oman minän löytäminen vaatii sen jälkeen ison työn. Pitkät avioliitot ovat hieno asia, mutta toisesta ihmisestä tulee sinun toinen puoliskosi. Toimiessaan se on kaunis asia.

Kaijan mukaan ihmisen suurin pelko on yksinäisyys.

– Joudumme suremaan yksin, siinä ei voi kukaan auttaa. Maailma on yksinäinen paikka. Alussa on hirveä turvattomuuden tunne, mutta kun siitä selviää, siitä saa lisää voimaa elämään. Jälkikäteen voin sanoa, että se oli hyvä päätös.

Hän pitää tärkeänä, että on saanut rakentaa rauhassa omaa uraansa jo vuosia.

– Minulla alkoi ihan uusi, itsenäinen elämä. Se ei tarkoita, että tarvitsisi olla yksin. Maailma on täynnä ihmisiä ja meillä kaikilla on samat toiveet: haluaisimme rakkautta ja hyväksyntää. Sen vuoksi lauluni kertovat ihmisen elämästä – asioista, joita me kaikki mietimme.

"Olisi pitänyt sanoa enemmän ei"

Kun Kaijalla alkoivat uransa kiireisimmät ja hulluimmat ajat vuoden 1993 jälkeen, hän teki järjettömän paljon töitä.

– Tein paljon hyväntekeväisyyskeikkoja omien konserttien lisäksi. Oli kaikenlaista enkä osannut arvioida jaksamistani. Olen aina yrittänyt tehdä hyvin työni, mutta olisi pitänyt sanoa enemmän ei.

Yhtenä iltana hän kopsautti päänsä kevyesti liesituulettimeen.

– Aloin itkeä aivan valtoimenaan, vaikka minua ei edes sattunut. Silloin tajusin, että olen todella väsynyt. Nykyään osaan rajata asioita aika hyvin. Teen töitäkin eri lailla, en stressaa niistä enää niin paljon. Ennen minulla meni stressaamiseen paljon energiaa.

Kaija säilyttää kalenterissaan kaikki keikat, myös perutut ja siirretyt. – Se kuvastaa sitä hullunmyllyä, jossa nyt elämme.

Ulkonäköpaineetkin olivat silloin suuremmat.

– Nyt itsekritiikkini kohdistuu lähes pelkästään musiikkiin. Kaikki muu on onneksi helpompaa, mikä tuntuu hullulta. Että ikää tulee, mutta asiat helpottuvat.

– En ota enää samanlaisia paineita kuin nuorempana. Nuoret naiset ovat hirveän herkkiä oman olemuksensa suhteen.

"Levy on oodi rakkauden puolesta"

Kaija Koon huhtikuussa ilmestynyt albumi Taipumaton kertoo suuria tarinoita, jotka tulevat saamaan ihmiset hoilottamaan tunteitaan ulos keikoilla.

Melkein kolmen vuoden ajan hierottu levy on julkaistu kaksi viikkoa sitten.

– Olen peloissani siitä, että olen näin tyytyväinen. Harvoin olen ollut näin tyytyväinen. Ehkä se johtuu siitä, että saimme tehdä tätä rauhassa. Kiire ei ole sotkenut mitään.

Hän kertoo, että Taipumaton on täyttä kamaa alusta loppuun. Mukaan ei ole ängetty yhtään täytebiisiä.

– Levy on oodi rakkauden puolesta. Näihin vuosiin on mahtunut niin epätoivon kuin onnen hetkiä – ja tuhansia sähköposteja, puheluja, tapaamisia ja tunneittain musiikin kuuntelua. Tämä on ollut valtava työ.

Laulaja iloitsee, että Suomen eturivin biisintekijät ja tuottajat haluavat tehdä yhteistyötä hänen kanssaan.

''Vieläkin minuun luotetaan ammattilaisena, näillä kilometreillä. Se on kova juttu.''

– Kaija Koo –

Kun keikoilla lauluja laulavat tippa silmässä 18-vuotiaat miehet ja 80-vuotiaat naiset, voidaan laulujen laulajaa kutsua voimalaulajaksi ja voimaannuttajaksi. Kaija täsmentää, että hän ei ole sellaista titteliä itselleen antanut.

– Sitä on kiva ihmetellä, hän sanoo vaatimattomasti.

Osa teksteistä itkettää Kaijaa itseäänkin

Miten kohotaan tasolle, jossa kappaleesta kasvaa enemmän kuin pelkkä laulu?

– Siinä yhdistyy moni asia. Se on kokonaisuus, josta pitää löytyä yhtymäkohta omaan maailmaani. Jos tunne osuu ja uppoaa minuun, tiedän, että saan myös lauluun sen oikean tunteen.

Kaikki laulut eivät tunnu Kaijasta suurelta.

– Kun valitsen biisejä, se on tärkeä hetki – kuten kaikkien valintojen tekeminen elämässä.

Tunteelliset tekstit hän käy läpi kotonaan ennen studionauhoituksia. Silloin saa itkeä rauhassa ja tulkintaan jää vain syvä tunne.

– Haluan, että minulta lähtee biisiin kaikki mitä voin antaa. Treenaan ensin teknisyyden sille tasolle, että voin siirtyä laulamaan tunteella. Silloin minulla on kaikki välineet käytössä, joten voin avata itseni ja puhaltaa fiiliksen lauluun. Jos laulu tuntuu ei-miltään, otan uudestaan niin kauan, että tuntuu. Sitten kun se onnistuu, se on aina ihme. Lähtökohtana onnistumiselle on aina kuitenkin hyvä kappale, ja sen hieno sanoitus.

Vahvuuden takana piilevät heikkouden hetket

Rohkea. Voimanainen. Legenda. Sanoja, joilla kuvaillaan Kaija Koota, joka on antanut sieluun osuvien laulujensa avulla apua, turvaa, lohtua ja vertaistukea tuhansille kuuntelijoille jo vuosikymmenien ajan.

Pelkästään vahvuus ja voittamattomuus ei ole todellista. Siksi Kaijakin on jakanut instagramissaan kuvan, jossa on hänen kasvonsa ja teksti: Tältä näyttää pelko.

Näin vahvuuden julkisivun takana piilevät heikkouden hetket ovat tallentuneet uuden levyn nimikkokappaleeseen Taipumaton:

Kun täällä tuulessa horjun

Pidät maailmani paikoillaan

Ja jos hetkeksi murrun

Rakennat mut ylös uudestaan

Sä sanoit meistä vahvimmatkin joskus kyynelillä pesty on

Ne minut uneksi huuhtoo kunnes oon taipumaton

Ihmispelko johti siihen, että Kaija ei halunnut poistua kotoaan

Korona-aika on ollut monelle rankkaa. Pahoinvointi ja yksinäisyys on lisääntynyt ja siksi Kaijakin lähti tänä keväänä mukaan Mielinauha-kampanjan keulakuvaksi. Tältä näyttää pelko – tänä keväänä sillä kuvalla on Kaijan kasvot.

– Toivottavasti oma selviytymistarinani antaa uskoa ja toivoa vaikeinakin aikoina.

"Voi olla helpompaa mennä 5 000 ihmisen eteen laulamaan, kuin puhua kasvotusten yhdelle."

Hän on jo aiemmin kertonut sairastuneensa ihmispelkoon, joka pahimpina vuosina oireili niin, että laulaja ei halunnut poistua kotoaan laisinkaan.

– Silloin voi olla helpompaa mennä 5 000 ihmisen eteen laulamaan, kuin puhua kasvotusten yhdelle. Sellaista on vaikea kuvailla toiselle, joka ei ole samaa kokenut.

– Joku kysyi, että miten ihmeessä voin mennä lavalle, jos pelkään ihmisiä. Mutta minulle lava on paikka, jossa en pelkää. Ja nykyaika on ihanaa, koska ihmiset pitävät terapiaa luonnollisena asiana. Se ei ole enää sen kummallisempaa kuin lääkärissä käynti. On luksusta, että on paikka, jossa on ihminen sinua varten kuuntelemassa. Ei ihminen ole hullu, jos hän menee terapiaan, vaan terve ja viisas.

Mikään apu ei tule silti ulkopäin kaadettuna, vaan se vaatii oman ison työnsä.

– Pitää olla tosi rohkea. Asioista ylipääseminen tarvitsee hemmetisti rehellisyyttä. Vain rehellisyys vie eteenpäin. Jos jatkuvasti pakenee asioita, niitä ei tarvitse kohdata eikä niistä tule totta. Silloin niitä ei voi käsitellä.

"Touhu on mennyt ihan hulluksi"

Ensi vuonna 60 vuotta täyttävä laulaja ei pidä sanasta ikääntyminen. Hän miettii vielä, pitääkö juhlia ensinkään.

– Vanheneminen ei ole kivaa ja tulee kaikenlaisia kremppoja. Aina sanotaan, että oletpa freesin näköinen. Miksi pitäisi olla? Touhu on mennyt ihan hulluksi. Paras kehu nykyään on, että olet laihtunut tai oletpa nuorekkaan näköinen. En ymmärrä sitä. Olen tyytyväinen siihen mitä minulla on, mutta en pidä vanhenemisesta. Se tarkoittaa moottoritien päättymistä. Kukapa siitä nauttii?

Kaija viittaa lauluunsa, jossa sanotaan ”loppuun on alkua vähemmän”.

– Ihmiselle annetaan elämä – ja tieto, että se otetaan sinulta pois. Millaisessa kurimuksessa me joudummekaan elämään!

Artistin elämään kuuluu aaltoliikkeen kestäminen: kukaan ei voi olla huipulla koko ajan. Harvinaisempaa on nousta huipulle monta kertaa takaisin huipulle.

– Tuntuu, että minulla on jo kolmas iso kaari menossa. Se on ihan hämmästyttävää eikä siihen koskaan totu. Kaikki pitää joka kerta lunastaa uudestaan. Monet eivät sitä kestä, taiteilijat ovat herkkiä ihmisiä. Itsestään täytyy pitää huolta, koska muuten palaa helposti loppuun.

Onko Kaija Irmeli Kokkola tänään onnellinen?

– Jos puhutaan juuri tästä hetkestä, olen. Pitäisi osata irtautua elämän tuskasta. Minäkin olen joskus allapäin. Nyt koronan loppuvaiheessa tuntuu, että en millään jaksaisi tätä enää. Se uuvuttaa meidät kaikki.

Lopettamista hän ei ole miettinyt. Taide on liikettä, joka menee koko ajan eteenpäin.

''Olen huomannut, että ääneni sen kun paranee. Ehkä sitten lopetan, kun minulla ei ole enää musiikillisesti mitään annettavaa tai ääneni lakkaa toimimasta. Sitten pitää vain poistua tyylikkäästi paikalta.''

– Kaija Koo –

Kaija Irmeli Kokkola alias Kaija Koo

  • Syntyi: 10. syyskuuta 1962 Helsingissä.

  • Asuu: Tuusulassa.

  • Perhe: aikuinen poika.

  • Ajankohtaista: Uutuus­albumi Taipumaton nyt levykaupoissa, saman niminen Jouni K. Kemppaisen kirjoittama elämäkerta ilmestyy syksyllä.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
3 kommenttia