Kai Mykkäsen opettaja oli aina valmis järjestämään, kun ehdotettiin jotain uutta
Puheenaiheet
Kai Mykkäsen opettaja oli aina valmis järjestämään, kun ehdotettiin jotain uutta
"Opettajan innostamana lähdin oppilaskuntaan, nuorisovaltuustoon ja päädyin lopulta politiikkaan."
Julkaistu 27.2.2017
Apu

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder

Kai Mykkänen

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri 

”Tapiolan lukion fysiikan- ja matematiikanopettajassa Martti Kervisessä eli aito 

innostus omaan aiheeseen. Hän oli aina valmis järjestämään, jos ehdotettiin jotain uutta – vaikka oppitunteja avaruudellisesta matematiikasta. Sanoi, että ”Joo –  onnistuu, mutta minun täytyy olla aina yhden tunnin edellä teitä, koska pitää itsekin opetella tämä asia”. Martti oli myös koulun lehden päätoimittaja. Hän otti työnsä vakavasti, mutta suhtautui myös joviaalisti meidän nuorten ’journalismiin’. Martin innostamana lähdin oppilaskuntaan, nuorisovaltuustoon ja päädyin lopulta politiikkaan.

Teksti Eve Hietamies, kuva ja video Markus Kontiainen

Kommentoi »