Apu

Kai Hyttinen lapsistaan ja lapsenlapsistaan: Elämä olisi tyhjää ilman heitä

Kai Hyttinen lapsistaan ja lapsenlapsistaan: Elämä olisi tyhjää ilman heitä

Laulaja Kai Hyttinen on monen roolin mies: laulaja, näyttelijä, eräopas ja nyt Itä-Suomen yliopiston opiskelija. Mikään ei osoita, että hän olisi asettunut aloilleen.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Tänään, kuten muinakin aamuina Kai Hyttinen heräsi kello viisi ja käveli järvenrantaan. Joka-aamuinen uinti valmisti uuteen päivään.

Kesät, talvet sama mieltä ja kehoa virkistävä sekä rauhoittava rutiini, rannan hiljaisuus ennen päivän töitä.

– Kesäisin uin tässä kotirannassa, talvisin käyn avannossa ja saunassa pienen ajomatkan päässä.

Kotirannan näkymää ei riko yksikään mökki, eikä rauhaa häiritse veneliikenne. Se kulkee vastapäisen saaren takaa.  

Laulaja, näyttelijä Kai ”Kuju” Hyttinen asuu Joensuussa Utran uittotuvan pihamaan punaisessa talossa. Hänestä huokuu samaa levollisuutta kuin maisemasta. Hyttisen elämäntapa on kaukana kaupunkien kiireestä. 

Pohjois-Karjalan entisiin uittomaisemiin hänet toi vuonna 2014 perustettu Utran Uusi Teatteri, jonka vakiokaartia hän jo on, mukana alusta alkaen.

Kulkija luonnoltaan, sellaiseksi Kai Hyttistä voi luonnehtia. Monen hitin mies 1960- ja 70-luvuilta, yksi Kaj Chydeniuksen laulujen tulkitsijoista, tuttu näyttelijä teattereista ja televisiosta.

Kai Hyttinen asui kymmenen vuotta Enontekiön Kilpisjärvellä, jossa hän toimi eräoppaana. Joensuuhun hänet toi aivan jokin muu kuin teatteri tai keikat.   

Hyttinen on Enontekiöllä tosin yhä kirjoilla ja osallistuu tänäkin vuonna elokuussa Kuusamossa naisten melontatapahtumaan ”peräoppaana”. 

– Melon pitkäksi venyvän melontaletkan viimeisenä ja esiinnyn illanvietto-osuudessa Venäjän rajan tuntumassa sijaitsevassa Huotinniemessä.

Elämä on kuljettanut Hyttisen Joensuuhun opiskelemaan ortodoksista kirkkomusiikkia, sivuaineena venäjää. Kirkkoslaavin lyhyt kurssi ja kreikan kielen alkeet ovat osa opintoja.

– Raamatun alkukielten perusopinnot kuuluvat kaikille teologian opiskelijoille. 

Jo ennen opiskeluja Hyttinen liittyi ortodoksiseen kirkkoon.

– Ortodoksisuus veti puoleensa, vaikka minulla ei ole siihen mitään sukuperintöä. Kirkkoon liityttyäni halusin perehtyä ortodoksisuuteen syvemmin.

Sitten alkoivat opiskelut Itä-Suomen yliopistossa. Kai Hyttinen ei tähtää tutkintoon, mutta opiskelu on ollut niin antoisaa, että se jatkuu. Siitäkin huolimatta, että hän väittää olevansa perusluonteeltaan laiska ja huono oppimaan.

– Ainut, mitä jaksan kärsivällisesti on musiikin jyystäminen!

Miksi juuri ortodoksikirkko? Siihen Kujulla on perusteltu vastaus.

– Kaikki siihen liittyvät tavat, heti kirkossa tehtävästä ristinmerkistä lähtien, ovat hyvin näkyviä ja konkreettisia välineitä. Ne auttavat keskittymään, ja ohjaavat kohden oikeanlaista nöyryyttä.

Asuessaan ennen seminaarin asuntolassa hän osallistui aamuin ja illoin jumalanpalvelukseen.

– Kävin niissä säännöllisesti kolme vuotta.

Palveluksissa kävijä ei keskustele vain Jumalansa, vaan myös itsensä kanssa. Kai Hyttinen sanoo, että se antaa paljon, mutta myös vaatii: hiljentymistä, keskittymistä ja rehellistä itsetutkiskelua.

Opiskelut veivät Hyttisen keväällä opiskelijavaihtoon kolmeksi kuukaudeksi Venäjälle, Tveriin lähelle Moskovaa. 

Kai Hyttinen kävi Venäjällä jo neuvostoaikaan. Hän sanoo, että niistä ajoista maassa on tapahtunut suuri henkinen ja materiaalinen muutos.

– Eniten minua hämmästytti se, että moni asia tuntui olevan paremmin kuin Suomessa. Muun muassa se, että palveluammateissa olevien päätehtävä oli palvella hyvin ja saada asiakas tyytyväiseksi. Aivan eri meno kuin neuvostoaikana, vaikka ei venäläinen vieläkään esimerkiksi bussissa liiemmin naureskele.

Tverissä opiskeltiin kieltä neljä tuntia päivässä, tehtiin runsaasti kotitehtäviä ja pieniä matkoja lähiympäristöön. Hyttinen sanoo pärjäävänsä jo kohtalaisen hyvin venäjäksi keskusteltaessa, mutta kirjoittaminenkin sujuu.

–  Kirjoitimme paljon referaatteja ja esseitä. Yhden kirjoitelman aiheeksi valitsin Vladimir Putinin tyttäret, jotka ovat isänsä aseman takia varmasti vähiten vapaat ihmiset Venäjällä. Heidän tekemisiään seurataan niin tarkasti, ettei ihme, että he haluaisivat pysyä tuntemattomina, poissa julkisuudesta.

Aihe kosketti Kai Hyttistä etäisesti, henkilökohtaisella tasolla. 

Vaikka hän on ollut julkisuudessa 1960-luvulta lähtien, hänen lapsensa eivät ole halunneet ratsastaa isänsä maineella eivätkä ole tulleet julkisuuteen. Kukaan heistä ei ole valinnut taiteilijan ammattia.

Kun ikä alkaa ensi vuonna seitsemällä, se synnyttää mielessä monenlaisia ajatuksia.

– Pakko on tunnustaa, että kalkkiviivoilla ollaan. Suurin osa elämästä on takana, mutta en sure sitä.

Tässä ei puhu mennyttä haikaileva tai elämästä luovuttanut Kai Hyttinen, vaan mies, joka nauttii eläkkeellä olosta ja elämäntavastaan.

– Jokainen elinpäivä on niin tärkeä, että jätin vapaasta tahdostani alkoholin käytön kuusi vuotta sitten. Siinä ratkaisussa en ole menettänyt mitään. Päinvastoin. Enää koskaan ei tarvitse herätä niihin fyysisiin ja henkisiin olotiloihin, joita juomisesta seuraa.

Hän sanoo, että jossain elämänvaiheessa on maltettava pysähtyä kuuntelemaan itseään.

Lapsistaan ja lapsenlapsistaan, jopa kolmannesta jälkeensä tulevasta polvesta Hyttinen herkistyy.

– Elämä olisi tyhjää ilman heitä. Mitä omasta elämästä jäisi jäljelle, jos seuraavaa sukupolvea ei olisi? 

Tampereella asuvan elämänkumppaninsa kanssa Kai Hyttinen on seurustellut monta vuotta. Etäsuhde toimii hyvin, ja vain junien poikittaisliikenteen lopettaminen Joensuun ja Tampereen välillä harmittaa.

– Ensi talvena lomailemme yhdessä Las Palmasissa, jossa olen käynyt edellisen kerran 1960-luvulla. 

Näytelmäharjoitusten jälkeen Kai Hyttinen vetää henkeä. Tiivis harjoitusrupeama on lopuillaan.

Autokauppias Yrjö Laakkosen omistamassa teatterissa on 500-paikkainen katettu katsomo. Näyttämön takaa aukeaa näkymä suoraan järvenselälle.

Tänä kesänä teatteri esittää Laula minulle rakkaudesta -musiikkikomediaa, jonka on kirjoittanut ja ohjannut Markku Pölönen

Kai Hyttisellä on yksi keskeisistä rooleista, ja hän on sovittanut näytelmän musiikin. Komedia on liikuttavan hauska, melankolinen tarina vanhan suomiviihteen dinosauruksen Keijo ”Kajari” Norpan ja hänen tyttärensä Stellan viimeisestä keikasta. Hyttisen lisäksi näytelmää tähdittävät Satu Silvo ja Reidar Palmgren.

– Näyttelen ikäistäni miestä, joka on tehnyt koko uransa playback-keikkoja. Hänen on aika nyt kohdata ikänsä, Hyttinen kertoo.

Vuosiin Kuju ei ole enää kiertänyt Suomea tai tehnyt rankkaa keikkatyötä, mutta siitäkin on kokemusta.

Hyttinen sanoo joka vuosi miettivänsä, olisiko edessä nyt jo viimeinen rooli, viimeinen näytelmä. 

– On kiva esiintyä, mutta siihen ei ole enää pakkoa eikä kiire mihinkään. Olisiko aika luopua?

Ei siltä vaikuta. 

– En osaa vielä sanoa, mihin kuljen, mutta voisi olla aika tehdä taas muuta. Tie ei vie kuitenkaan Helsinkiin. Elämä Joensuussa on helppoa, kaikkialle pääsee alle puolessa tunnissa, ja palvelut ovat samat kuin pääkaupungissa.

Hyttinen osallistui kesäkuussa koulukaupunkinsa Hämeenlinnan lyseon riemuylioppilasjuhliin. Hän katsoi ympärillään tuttuja kasvoja, pitkän elämänkokemuksen omaavia entisiä luokkatovereitaan ja mietti, miten jokaisessa näkyy sama persoonallisuus kuin aikoinaan nuorina.

– Elämä hioo, mutta perusluonne meissä on varmasti syntymästämme lähtien. ●

Teksti Liisa Talvitie, Kuvat Johanna Kokkola

Julkaistu: 5.8.2016