Apu Terveys

Kaari Utrio: ”Suru istuu vieressäni koko ajan ja siihen on vain pakko sopeutua – Mietin usein, miten Kai minkäkin asian hoitaisi”

Kaari Utrio: ”Suru istuu vieressäni koko ajan ja siihen on vain pakko sopeutua – Mietin usein, miten Kai minkäkin asian hoitaisi”
Kirjailija Kaari Utrio menetti puolisonsa Kai Linnilän viisi vuotta sitten. Suru ei ole kadonnut, mutta siihen on ollut pakko sopeutua. Hän on kiitollinen, että sai kokea niin suuren rakkauden.
Julkaistu: 5.8.2022

1. On tärkeää osata luopua

”Päätin vuonna 2017, että Hupsu rakkaus on viimeinen romaanini. On tärkeää osata lähteä ja luopua, kun on vielä huipulla. Luopuminen oli ilman muuta vaikeaa, mutta tiesin, etten enää jaksa sitä työmäärää, mitä historialliset romaanit vaativat. Kirja ilmestyi viikkoa ennen mieheni Kain kuolemaa.

Olen aina ollut suorapuheinen ja myös äkäinen, kun olen puolustanut naisia eli enemmistöä. Työssäni olen saanut kokea suoranaista naisvihaa, varsinkin kun olin kirjoittanut Eevan tyttäret -tietoteoksen. Se satutti, mutta ei riistänyt vapauttani. Sivistys­kotini perintönä minulla on ollut aina itseluottamusta ja hyvät käytöstavat. Ne opitaan kotoa. Kaikkea kasvatustyötä ei voi sälyttää koululle.

Kirjoitan yhä artikkeleita ja Facebookiin tarinoita ihmisistä. Minulla on myös laaja kirjeenvaihto ystävieni ja kääntäjieni kanssa. Amanita-kirjakustantamomme on voimissaan. Poikamme Lauri Linnilä on firman johdossa, ja miniä Sari Savikko hoitaa kirjapuolen. Kevään suurteos oli Pommitettu Suomi, jonka editoimiseen minäkin osallistuin. Ukrainan sodan takia siitä tuli ajankohtaisempi kuin arvasimme.”

2. Kirjat ja ystävät nautintoja

”Lukeminen on suuri nautintoni. Nautin myös perheestäni ja ystävistä, joiden kanssa voin keskustella maailman­menosta ja elämästä. Suurimmalla osalla ystävistäni on takanaan pitkä ikä kuten minullakin, joten meillä riittää elämänkokemuksia.

Minulla on kuusi lastenlasta. Vanhin heistä on 25-vuotias, ja nuorin täyttää seitsemän. Olen heille perinteinen maalla asuva mummi. Kun koko perhe istuu pöydän ääressä, meitä on kolmetoista.

Kai oli kulinaristi ja teki aina ruoan. En ole kokannut 40 vuoteen, mutta minulla on Amanitan rouvien tekemää kotiruokaa pakastimessa. Ystävien kanssa nautin kuohuviiniä. Viime kesänä edesmennyt Laila Hirvisaari oli ystäväni ja kollegani. Hän tarjosi minulle aina nimenomaan kuohuviiniä.

Tupakointi on minulle rauhoittumis- ja rentoutumishetki. Olen polttanut 13-vuotiaasta, eikä se ole vaikuttanut terveyteeni. Kain kuoleman jälkeen olen polttanut enemmän kuin aiemmin.”

3. Rakkaus tärkeintä elämässä

”Rakastuminen Kaihin oli kuin tykin­jysähdys. Olen kiitollinen, että sain kokea niin suuren rakkauden ja myös ystävyyden hänen kanssaan. Meitä yhdistivät kulttuuri, kirjat ja yhteinen huumorintaju. Ruokimme ja innostimme toisiamme. Rakkaus on elämän tärkein asia. Jos rakkautta ei olisi, kaikki inhimillinen vuorovaikutus loppuisi kokonaan.

Muutimme pian Helsingistä maalle Somerniemelle, eikä kukaan uskonut, että pysyisimme täällä. Toisin kävi: tänne me jäimme. Kai teki somerolaisen yhteisön hyväksi paljon töitä, ja saimme paikallisilta apua käytännön asioissa. Olimme yhdessä vuodesta 1973, ja meillä oli onnellinen elämä. Kun Kai lopetti kokonaan alkoholin käytön, hänestä tuli kuin toinen mies. Viihdyimme entistä paremmin yhdessä.

Raskain kokemuksemme oli Kain Piija-tyttären itsemurha vuonna 1985. Poikamme Lasse oli silloin vasta 8-vuotias. Kai ei osannut läpikäydä ja surra menetystään, vaan hukutti tuskansa kovaan työn­tekoon. Hänen pelastuksensa oli AA-kerho. Vuosia myöhemmin hän sai psyykenlääkityksen, joka auttoi.

Kain kuolemasta tulee tänä kesänä viisi vuotta. Suru istuu koko ajan vieressäni, ja siihen on vain pakko sopeutua. Mietin usein, miten Kai minkäkin asian hoitaisi. Unia en ole hänestä nähnyt. Kotitontiltamme näkyy kirkkomaalle, jossa Kain hauta on.”

4. Nyt on lupa olla vanhus

”Täytin tänä vuonna kahdeksankymmentä. Ikääntymisessä on se hyvä puoli, että saan kutsua itseäni vanhukseksi.

Olen kiitollinen terveydestäni. Minulla ei ole mitään perussairauksia, mutta näköni on ollut lapsesta saakka heikko. Se on niin huono, etten ole saanut ajokorttia. Kuukausi Kain kuoleman jälkeen minulle tehtiin silmäleikkaus, mutta se epäonnistui. Ne olivat raskaita aikoja. Onneksi pystyn yhä lukemaan.

Voimistelen joka aamu neljäkymmentä minuuttia ja kuuntelen samalla Yle Radio 1:tä tai äänikirjoja. Sen jälkeen vuorossa on sauvakävelylenkki metsässä. Pääsen suoraan kotiovelta metsään, sen korkeille harjanteille. Luonto on minulle äärimmäisen tärkeä henkireikä. Lenkin jälkeen käyn firman puolella kahvilla.

Päivirutiineihini kuuluu myös keppijumppa. Sen avulla niska ja hartiat pysyvät kunnossa. Käyn vuosittain hammaslääkärissä ja suuhygienistillä. Monilta hampaiden huolto unohtuu, vaikka se on tärkeää koko terveyden kannalta.

Nukun onneksi hyvin. Kain kuoleman jälkeen olen ottanut iltaisin pienen annoksen mielialalääkettä. Ehkä sillä on vain lumevaikutus, mutta se saa minut uskomaan, että nukahdan. Radio herättää minut aamuisin kello seitsemän.” ▪

Kaari Utrio 

  • Ikä: 80 vuotta
  • Ammatti: kirjailija
  • Perhe: edesmennyt puoliso kustantaja, tietokirjailija Kai Linnilä, kolme lasta ja kuusi lastenlasta
  • Ajankohtaista: tekee edelleen välillä töitä Amanita-kustantamossa

1 kommentti