Jyrki Sukulan herätysliike
Puheenaiheet
Jyrki Sukulan herätysliike
Jyrki Sukula on kaulaansa myöten hankkeessa, jolla kouluruokailusta tehdään houkuttelevaa.
Julkaistu 22.1.2015
Apu

Jyrki Sukulaa ei pidättele mikään, kun hän pääsee puhumaan tämänhetkisestä lempiaiheestaan, kouluruokailusta. Tarinoita tulee vauhdikkaasti ja kovaäänisesti.

– Pitää lähteä liikkeelle siitä, että kouluruokailu ei ole kulu, vaan investointi. Ensin meidän pitää saada lapset syömään. Ruoan pitää olla paitsi hyvää myös nuorten hyväksymää eli coolia, Sukula julistaa.

Sukulan mukaan on markkinointikysymys saada ennen kaikkea 14-vuotiaat tytöt innostumaan kouluruoasta.

– Silloin ruoan käyttöaste nousee ja selvää on, että pojat seuraavat tyttöjen esimerkkiä.

Tyttöjen lisäksi mukaan on saatava koulujen rehtorit. Jos he, kuntien ruokahuollon johtajat ja tilastoja ymmärtävät poliitikot sitoutuvat hankkeeseen, mikään ei ole sen onnistumisen esteenä.

Savonia-ammattikoulun vuonna 2014 käynnistämän hankkeen tavoitteena on kouluruokailun kehittäminen ja nostaminen sille kuuluvaan asemaan.

Tämän viikon Avussa (4/2015) lisää Jyrki Sukulasta. 

Kommentoi »