Tarina alkaa hammaslääkärin vastaanotolta. Pekan poskihammasta kolottaa. Vastaanotolla hän havahtuu siihen, että hammaslääkärillä on yhtä harvinainen sukunimi kuin hänellä. Pian selviää, että potilas ja lääkäri ovatkin veljeksiä. Molemmat isänsä hylkäämiä. Alkaa vimmattu isän ja suvun salojen etsintä. Pian ollaan Lieksassa selvittämässä isän nuoruutta, seuraavaksi Ruotsista löytyy kadonnut sisko, kohta jo Thaimaasta toinen ja vielä Australiasta kolmas.
Miika Nousiaisen uutuusromaani Juurihoito on dramatisoitu ja ohjattu nopealla tempolla näyttämölle. Siinä yhdistyvät taitavasti suvun salaisuudet, vähemmistöt ja siirtolaisuus unohtamatta tietenkään juurihoitoa. Juuria etsitään ja löydetään niin vimmaisella vauhdilla, ettei suvantoa pohdintaan juuri ole. Nopeat leikkaukset paikasta ja tunnelmasta toiseen ovat taitavasti toteutettuja, mutta katsojalle melkoisen hengästyttäviä.
Markku Maalismaa istuu pedantin, tunteensa haudanneen hammaslääkärin rooliin erinomaisesti. Esko onkin näytelmän ylläpitävä voima, joka saa yleisön puolelleen ja jopa spontaaneihin suosionosoituksiin. Pekan roolissa nähtävä Esa-Matti Long on hahmona epämääräisempi. Pirjo Lonka eläytyy hyvin räväkän ruotsalaisessa siirtolaislähiössä asuvan siskon rooliin.
Esityksenä Juurihoito on yhä aikaa viihdyttävä, dramaattinen ja koskettava. Yllättävinä tehokeinoina voisi mainita Annika Poijärven ja Anna-Riikka Rajasen lauluesitykset. Parinkymmenen minuutin tiivistys olisi voinut tehdä terää yli kaksi tuntia kestävälle näytelmälle. Näin olisi vältetty toisen puoliajan notkahdus.
