Apu

Jussi Raittinen: Minua ei väsytä koskaan lavalla. Päinvastoin nuorrun 20-vuotiaaksi



Jussi Raittinen: Minua ei väsytä koskaan lavalla. Päinvastoin nuorrun 20-vuotiaaksi

Jussi Raittisen vaimo sanoo käyvänsä nykyisin pikkuisen useammin hänen keikoillaan, jotta hän näkee, vieläkö miehen voi laskea esiintymään.
Teksti Apu-toimitus

Koska isäni oli Aleksis Kivi -friikki, minusta tuli Juhani ja pikkuveljestäni Eero. En ole oikein mistään kotoisin. Toisaalta minulla on kolmet juuret: äidin puolelta olen savolainen, isäni oli hämäläinen, mutta itse olen asunut aina Helsingissä. Lapsena minua sanottiin professori ­Jussiksi. Olin lihava, vähän sisäänpäin kääntynyt ja luin muiden perheenjäsenteni tavoin paljon. Tietokilpailufriikki minusta tuli noin kymmenvuotiaana, kun sain joululahjaksi kirjan, johon oli koottu sata Viisasten kerhon vetäjän Tauno Rautiaisen kokoamaa kysymyssarjaa. Olen myös murrefriikki. Turun ja Savon murteet opin kuuntelemalla bändikavereita. Meillä kotona puhuttiin kirjakieltä, ja äiti oikaisi heti, jos kutsuin häntä mutsiksi enkä äidiksi. Suhteeni stadin slangiin ­syveni 80-luvun alussa, kun aloin esiintyä ravintoloiden lauluilloissa Stadissa. Vaimoni sanoo käyvänsä nykyisin pikkuisen useammin keikoillani, jotta hän näkee, vieläkö minut voi laskea esiintymään. Minua ei väsytä koskaan lavalla. Päinvastoin nuorrun 20-vuotiaaksi. Musiikki on elämäntapani. Keikkailen säännöllisesti, ja syksyllä alamme tehdä uutta Jussi & The Boysin levyä. Onneksi minun ei ole ollut pakko ryhtyä yrittäjäksi. Pop- ja rockmuusikoiden yhdistyksen sih­teerinä ja puheenjohtajana koin tärkeimmiksi tehtävikseni sosiaali- ja eläketurva-asiat.  Järjestäytyminen oli itsestäänselvää jo kotitaustani vuoksi. Isäni oli demari, Väinö Tannerin lähimies ja Suomen Pankin johtokunnan jäsen. Sananmuunnokset ovat muusikoiden tyypillinen sunnuntai-iltapäivän huvi keikkabusseissa. Ne lyhentävät matkaa.  Vuonna 1986 päädyin MEKin järjestämäksi joulupukiksi Beverly Hillsiin. Avasin joulukadun Sammy Davis Juniorin kanssa. Olen saanut Pro Finlandian ja monia muita tunnustuksia, mutta en ole tittelinkipeä.  Luonteeltani olen vähän viilipytty, jalkani pysyvät maassa. Olen neitsyille tyypilliseen tapaan joskus kiusallisuuteen asti pikkutarkka. Lauloin vaimoni 70-vuotisjuhlissa Soittajan vaimon. Carita on ollut aina perheemme tukipilari ja pitänyt perheen kasassa. Hän hoitaa rahaliikenteemme, sillä me Raittiset olemme vähän huonoja rahan kanssa. Poikamme Jukka kuoli vuonna 2013 päivä 38-vuotispäivänsä jälkeen. Me puhumme hänestä päivittäin. Jukalla oli synnynnäinen sydänvika, ja tiesimme, että hän ei tulisi elämään seitsemänkymppiseksi. Nykyisin mielessämme ovat myös kauneimmat muistot, ei pelkkä suru. Mutta presidentti Mauno Koiviston hautajaiset nostivat oman kaipuun pintaan. Jukka siunattiin Hietaniemen isossa kappelissa, Manun viimeisen leposijan vieressä.

Teksti Leila Itkonen, kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 7.7.2017