Apu

Jussi Heikelä ja Jenni Alexandrova vihdoin yhteiskuvassa!



Jussi Heikelä ja Jenni Alexandrova vihdoin yhteiskuvassa!

Radiojuontajana työskentelevän Jennin mukaan on suuri etu, että pariskunta ymmärtää toistensa työkuvioita.
Teksti Johanna Yrjölä
Kuvat Jaakko Jaskari

Jo pidemmän aikaa seurustelleet mediapersoona Jussi Heikelä ja hänen radiojuontaja puolisonsa Jenni Alexandrova ovat olleet melko vaitonaisia suhteestaan julkisuudessa ja kieltäytyneet järjestelmällisesti kaikista yhteiskuvista. Vanhalla Ylioppilastalolla järjestetyssä Vuoden puhuja -gaalassa pariskunta ei kuitenkaan peitellyt enää tunteitaan.

Samassa osoitteessa asuvan parin rakkaus syttyi aikanaan työpaikalla, kun he juonsivat yhdessä Radio Rockin aamulähetystä. Sittemmin Jussi on lopettanut työt radiossa ja Jenni siirtynyt Radio Suomipopille.

– Kotona menee hyvin. Siinä on kieltämättä etunsa, että toinenkin on tehnyt töitä samalla alalla. Nelituntisen suoran lähetyksen jälkeen energiatasot ovat aika nollissa. Onneksi Jussi osaa antaa minun levähtää hetkisen, kun tulen kotiin, ennen kuin alamme pälpättää päivän tapahtumista, Jenni kiitteli torstai-iltana järjestetyssä gaalassa.

Yksitoista vuotta radion aamulähetyksiä juontanut Jussi työskentelee nykyisin uuden yrityksensä, digitaalisen I will remember You -muistolehtopalvelun parissa. Hän kertoi uranvaihtosuunnitelman kypsyneen pitkän pohdinnan tuloksena.

– En tiedä, oliko kyse jostain ennenaikaisesta neljänkympinkriisistä, mutta tajusin vihdoin, ettei kukaan tule hakemaan minua trukilla pois radiosta. Minun kannattaisi ehkä itse tehdä jotain, jos haluan asioihin muutoksen.

– Minulla on saamarin hyvä fiilis uusista duuneista, ja jengi on ottanut palvelun todella hyvin vastaan, Jussi intoili.

Julkaistu: 28.1.2016