Image

Julmaa mutta välttämätöntä

6

Kalle Kinnusen mielestä elokuvakritiikki on turhaa vain silloin, kun se on välinpitämätöntä.
Kuvat Anja Reponen

Julkaistu Image-lehden numerossa 12/2018

Heinolalaislähtöinen elokuvantekijä marttyroi itseään, kun hänen uusi tuotantonsa jäi vaille katsojia. Alan suureksi mullistajaksi itsensä kokenut visionääri moitti tästä kriitikkoja. Hänelle ei tullut mieleen, että jos täyttää mediatilan puhumalla itsestään, teos jää varjoon.

Elokuvakriitikkojen antaumuksellisin dissaaja Spede Pasanen ei tehnyt tätä virhettä.

Kritiikki on ollut muutenkin esillä. Debattia herätti myös Ilta-Sanomien päätös luopua elokuvakritiikin säännöllisestä julkaisemisesta. Iltalehti teki saman ratkaisun muutama vuosi sitten. Iltalehdessä on nähty, että huomiotta jäävät sitten pienempien yleisöjen (laatu)elokuvat ja lastenelokuvat.

Elokuvantekijöiden julkisilla Facebook-sivuilla puolestaan levisi kritiikin kritiikki. Tuottaja Jarkko Hentula perkasi Helsingin Sanomien arvion Hollywood-hitistä Bohemian Rhapsody ja kyseenalaisti melkein jokaisen kriitikon argumenteista. Hentulan pointti oli kirkas: mollaus oli enemmän asenteellista kuin asiantuntevaa.

Olen kirjoittanut elokuvakritiikkiä ammattimaisesti 20 vuoden ajan. Kritiikin kirjoittaminen on helppoa, mutta hyvän kritiikin kirjoittaminen on vaikeaa. Myös kritiikkiin kohdistuvan kritiikin vastaanottaminen toki on vaikeaa.

Vielä vaikeampaa on lukea kritiikkiä, jonka laatija ei tiedä mistä kirjoittaa tai ei ole kiinnostunut teoksesta ja yrittää perustella inhoaan asenteellisilla väitteillä. Yhtä tylsää on kritiikki, josta puuttuu intohimo. Kritiikin täytyy olla henkilökohtaista – muuten sen voi laatia komitea tai kone. Voin arvioida kiinnostavasti vain teoksia, jotka tuntuvat joltain. Joskus vika voi toki olla teoksessa, mutta jos mikään ei tunnu miltään, on aika lopettaa. Tämä koskee yhtä hyvin taiteilijoita.

Luin Tapani Maskulan kritiikeistä koottua kirjaa Intohimosta elokuvaan. Yhden tähden Maskulana tunnettu turkulainen on kitsas tähtien jakaja mutta innostava ja fiksu kirjoittaja. Yli 50 vuoden kaaren kattava kirja muistutti, että taiteen sisällön ja arvojen pohtiminen voi olla paitsi antoisaa, myös olennaista elävää kulttuurihistoriaa. Maskula esittää yhteiskunnallisia spekulaatioita ja vaatimuksia, jotka tuntuvat vanhanaikaisilta, mutta jokaisen sanan takana on persoona.

Helsingin Sanomissakaan ei ole enää kärkikriitikkoa. Elokuvia arvioi jopa kymmenkunta eri henkilöä. Linjattomuus vie kritiikistä ja henkilökohtaisuudesta terää.

Välillä itsestänikin on tuntunut, että muut vaihtoehdot kuin yksi tai viisi tähteä ovat mielettömiä. Vain ääripäillä on huomioarvoa. Niinpä: Imagen kolumneistani ja Suomen Kuvalehden kritiikeistäni leviävät laajimmin rankimmat lyttäykset ja jotkut hehkutukset. Jos viraalista leviämistä käytetään mittarina, elokuvakritiikin pitäisi olla ainoastaan moukarointia tai suklaasydämiä.

Silloin vasta pulassa ollaankin.

Kritiikkikriittisiä elokuvantekijöitä tuntuu yleisesti harmittavan, että arvosteluissa ollaan subjektiivisia ja tuodaan jopa ideologiaa esiin. Objektiivisuutta toivotaan omasta pragmaattisesta näkökulmasta: voitaisiinko arvioida elokuvan eri tekijöiden ammattiosaamista? Toki, mutta eihän sellaista listaa erkkikään lue.

Ehkä tärkeintä olisi löytää yleismaailmallisia kritiikin kriteerejä. Uskon, että järkevintä on arvioida elokuvia suhteessa siihen, mitä niiden tavoitteet ovat.

Vastaväitteenä kuulee, että silloinhan alhaisen kunnianhimon elokuva saavuttaa tavoitteensa helposti ja olisi lajissaan täydellinen yrittämällä vain vähän. Höps.

Kuten kritiikkiä lukiessa, myös elokuvaa katsoessa laadun tunnistaa kun siihen törmää. Siitähän kritiikissä on kyse: valistuneista näkemyksistä, tulkinnasta ja löytämisestä. Jossain määrin myös mielipiteistä, mutta se ei ole olennaisin asia. Tähdet eivät ole koskaan kritiikin tiivistys, ne ovat vain tähtiä. Lienee toissijaista kertoa, että leikkelin sanomalehdistä talteen elokuvajuttuja ja -kritiikkejä 12-vuotiaana, mutta se on totta ja johonkin se johti. Ehkä on tärkeämpää mainita, että liikevaihdolla laskettuna elokuvissakäynti on suomalaisten yleisin kulttuurin kuluttamisen muoto. Kritiikin väheneminen tuntuu paradoksaaliselta, kun elokuvia kulutetaan striimauspalvelut mukaan laskien enemmän kuin koskaan.

Joskus kritiikki on julmaa ja joskus se voi olla epäreilua. Mutta on hirveää, jos se on välinpitämätöntä. Vain silloin sen olemassaoloa ei voi perustella.

Julkaistu: 30.12.2018