Puheenaiheet
Apu

Jukka Puotila: Nuorena luottaa, että terveys säilyy

Jukka Puotila: Nuorena luottaa, että terveys säilyy

Jukka Puotila sairastui syöpään kaksi vuotta sitten. Keväällä Kansallisteatterista eläkkeelle jäävän näyttelijän tärkein asia on pysyä terveenä ja liikkeellä. Voimaa antavat parisuhde ja jälkipolvet – sekä usko ja toivo.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Jukka Puotila, 62, kipaisee ketterästi jyrkän, kivisen mäen alas meren äärelle Helsingin Tokoinrannassa. Hän istuu kivelle kuvattavaksi. Nuorekkaassa bomber-takissaan ja kapeissa farkuissaan näyttelijän iästä voisi helposti viilata pois kymmenen vuotta. Kunnossakaan ei ole valittamista. Itsensä aina tikissä pitänyt Puotila tosin valittelee treenaamisen jääneen viime aikoina vähemmälle.

– Olen kuin räsynukke – vasen polvi ja oikea olkapää kiukuttelevat, painonnostosta pitävä mies huokaisee.

Kansan rakastama näyttelijä ja imitaattori on tehnyt elämässään ison päätöksen. Puotila on näytellyt vuodesta 1984 Suomen Kansallisteatterissa. Ensi keväänä hän jättää vakituisen kiinnityksensä rakkaan talon suojissa.

– Se on ollut hieno työpaikka. Olen saanut elää ajan, jolloin freelancerina työskentely ei ollut hohdokasta, vaan ensimmäinen toive teatterikoulun jälkeen oli saada kiinnitys teatteritaloon. 

– Free-näyttelijöitä oli niin vähän, että tuotannoilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa näyttelijöitä teattereista. Siten kiinnitettynä näyttelijänä sai tehdä myös muita töitä. Nyt tilanne on toinen, Puotila pohtii.

Nykyään näyttelijät eivät välttämättä halua sitoutua teatterin tiukkoihin aikatauluihin.

– Esimerkiksi Kotikatu kuvattiin teatteriaikataulujen ympärillä. Tänä päivänä teatteri ei enää sanele televisiotuotantojen aikatauluja.

Puotila on elänyt vuosikymmenet teatterin tahdissa. Näyttelijä on harjoituksista ja näytöksistä riippuen työpaikallaan päivisin ja iltaisin.

– Kaksiosaisuus tuhoaa päivän. En ole koskaan ollut iltaisin vapaalla. Olen aina tehnyt paljon töitä, uupumukseen asti. Toisaalta olen kunnoittanut sitä, että töitä on. Kaikilla ei ole. 

Puotilalla ei ole vielä suunnitelmaa sen suhteen, millä hän aikoo vapautuneet iltansa ensi vuonna täyttää. Sovittuja keikkoja on alle kymmenen.

– Ravihevonen minulla on jo ollut, puutarhanhoito taas ei niin kiinnosta, hän nauraa.

Hän aikoo jatkaa esiintymistä, ehkä tekee kiertueen. Kaikki mahdollisuudet ovat auki. 

– Tähteyshaaveita minulla ei ole. Minulle on tarjottu monenlaista työtä, mutta minun on ollut vaikea kuvitella meneväni niihin mukaan. Suhtaudun viihteeseen nykyään toisin kuin ennen, näyttelijä vakavoituu. 

Puotila iloitsee siitä, että on saanut viettää keikkamiehen elämää teatterin rinnalla. 

– Kaikki lähti Kyky -77-kilpailusta, johon osallistuin ennen teatterikoulua.  

Ajankulukin vain kiihtyy, mitä vanhemmaksi tulee.

– Kärjistäen voisi sanoa, että aina on joulu. Tuntuu, että vastahan se oli ja kohta taas. Ja kun tulee vanhaksi, erilaiset vaiheet päättyvät ja ovia sulkeutuu.

Tulevaisuuden tahtia määrittää tasan tarkkaan terveenä pysyminen.

– Kun on terveyttä, kaikki tuntuu mahdolliselta. Ilman terveyttä ei ole mitään. Nuorena aina ihmettelin, kun vanhemmat toivottavat terveyttä ja pitkää ikää. Sitä vain sokeasti luottaa, että terveys säilyy.

Siitä hän ei ole varma, onko oppinut vuosien varrella mitään.

– Meillä on taipumusta unohtaa ikävät asiat ja olla enimmäkseen toiveikkaita. Ehkä oppi on, etten ole oppinut mitään. Joskus puhutaan siitä, miten sairastaminen jalostaa ja tekee ihmisestä paremman. Ei se niin mene. Samat maailman tosiasiat vaivaavat yhtä lailla sairastunuttakin. 

Silloin on hyvä nipistää itseään: elossahan tässä vielä ollaan.

– Uskollakin on paikka sydämessäni, vaikka en sitä enempää osaa määritellä. Uskon ja toivon, että jotain isompaa on.

Suosittua, joka ilta muotoaan muuttavaa Jukka Puotila Show’ta vuosia esittänyt mies on kahden tunnin imitoinnin jälkeen pärinöissään, kun on saanut loistaa yksin lavalla. 

Parhaimpina vuosinaan hän teki 80–100 esitystä vuodessa teatterin lisäksi.

– Yhdessä vaiheessa ajattelin, etten pysty enää tekemään töitä. Sitten tajusin, mitä tulisin kaipaamaan: yleisön edessä olemista. Olen saanut tästä enemmän kuin koskaan olisin uskaltanut haaveilla.

Kun estradin valot himmenevät, mitä sen tilalle voi keksiä? Mistä saisi yhtä hienon olon?

– Itse olen saanut nautintoa ajaessani keikoilta kotiin. Kun kaikki on mennyt hyvin, ajan sen fiiliksen voimalla Oulusta kotiin noin vain. On kummallista, miten se kantaa: aistit ovat herkkänä ja terävänä, ja mieli toimii. Ulkona saattaa olla pakkasta vaikka kuinka, mutta olen kuin kapselissa, joskus jopa 60 000 kilometriä vuodessa ajava Puotila kuvailee.

Keikkatöidensä kautta Puotila on päässyt tapaamaan myös ihmisiä, joita teatteripiireissä ei liiku.

Hän on esiintynyt esimerkiksi teollisuusmiljonääri Antti Piipon 60-vuotispäivillä Helsingin Oopperatalolla. 

– Ne olivat aikamoiset bileet. Sain toiveeksi pitää puheen Antti Piipon puolesta, ilman mitään rajoituksia. Yleisössä oli koko Suomi, osa maailmaakin.

Puotila ajoi lavalle Piipon  prätkällä ja piti puheen Antti Piippona. 

– Hänen puheessaanhan ei ole ollenkaan ä-kirjainen pisteitä eikä pilkkuja, Puotila imitoi ja saa heti uteliaat päät kääntymään ravintolassa, jossa näyttelijä lämmittelee hernekeitolla meren ääressä järjestetyn kuvauksen jälkeen. 

Puotila kertoo, että heti ensimmäiset sanat saivat juhlayleisön reagoimaan. Piipon haastatteluista äänenpainot opetellut Puotila tiesi osuneensa maaliin.

– Arvostan Piipon siviilirohkeutta, että hän uskalsi laittaa itsensä peliin.

Puotila on ollut myös pääkaupunkiseudun useiden suurten kiinteistöjen harjannostajaisissa: Sanomatalon, Kampin keskuksen ja Hotel Grand Marinan.

– Ne olivat siihen aikaan Suomen suurimpia työmaita. Olen todella iloinen siitä, että olen saanut näytellä teatterissa upeita teoksia, mutta keikkatyön kautta nähnyt Suomen rakentuvan. 

Puotilan mukaan oli hienoa seurata myös 1980-luvun lopun mahdotonta nousukautta.

– Bileet olivat sellaisia, ettei enää tulekaan.

1990-luvun alkupuolen hurjan syöksynkin Puotilakin todisti keikkojensa kautta.

– Olin esiintymässä Pohjolan entisessä pääkonttorissa Niemenmäessä. Silloinen konsernin pääjohtaja oli juuri tullut taloon. Illalla hän kertoi minulle kesken helvetinmoisten bileiden, että on muuten tulossa irtisanomisia. 

Alkoi nyrkkitappeluita, ja paikalle jouduttiin soittamaan poliisit ja ambulanssit.

– Nyt se talo puretaan, hän ihmettelee ajan kulkua.

Näyttelijä toivoo säilyttävänsä vielä pitkään innokkuutensa. – Kun huomaan innostuvani jostain asiasta kovasti, tajuan, että olen vielä täysissä meiningeissä! Tärkeintä on, ettei kyynisty niin, että asioista tulee yhdentekeviä.

Vanheneminen ei hyväkuntoista Puotilaa haittaa.

– Jos pysyy terveenä, kaikki on hyvin. Mikäli tulee kremppaa, iän ehkä hyväksyy paremmin. Esimerkiksi polvien kolotuksen ei silti pitäisi liittyä suoranaisesti vanhuuteen, vaan siihen, ettei enää liiku niin paljon, hän miettii.

Jokapäiväinen liikunta ja etenkin painonnosto antavat riemun hetkiä. 

– Hikoilu ja sen tuoma mielihyvä on oma pakopaikkani. Se on myös tapa katkaista näytöksen jälkeinen olotila, jolloin kierrokset käyvät korkealla. Silloin on nastaa mennä treenaamaan sen sijaan, että menee kotiin tulittamaan suu vaahdossa. Olen esitysten jälkeen kiivas puhumaan, hän myöntää lauhkeasti.

Loppuvuoden Puotila kuvaa C More -kanavalle tv-sarjaa Ratamo, jonka ohjaa Veikko Aaltonen

Lisäksi hän näyttelee vielä Kansallisteatterin näytelmissä Koivu ja tähti ja Kuolema Venetsiassa, mutta päivisin ei ole enää harjoituksia.

– Nyt voin valita, mitä haluan tehdä, mikäli vain pysyn kunnossa. Joskus voi tulla vielä sellainen aika, että en pysty enää valitsemaan. Sen aika ei silti ole nyt.

Kaksi vuotta sitten Puotila sairastui suusyöpään. Hän käy syöpäkontrolleissa kolmen kuukauden välein.

– Toivottavasti sairaus on takanapäin. Se vaikutti päätökseeni jäädä pois teatterista, joka on näyttelijälle aikaa vievin ja vaativin työpaikka. Silti, eihän sitä tiedä, jos jotain teatteritöitä irtoaisi free-näyttelijänäkin.

Vakava sairastuminen teki ajankäytöstä konkreettisempaa.

– Aikataulut koskettavat totta kai muitakin kuin minua. Nyt voin viettää enemmän aikaa läheisteni kanssa, kahdestaan Anneli-vaimonsa kanssa asuva Puotila sanoo.

Aikuiset pojat Ville, Aleksi ja Juha pärjäävät omillaan työ- ja opiskelumaailmassa.

– Aika paljon on jo tehty. Olen heistä ylpeä.

Puotilan omat vanhemmat ovat yhä elossa, joten sukupolvia on jo neljä. Suvun uusin tulokas on vasta muutaman kuukauden ikäinen.

– Olen aina tykännyt lapsista, mutta en ole ollut malli-isä. Hoidan lastenlapsia mielelläni, mutta hyvin pojat hoitavat oman tonttinsa. Vaipanvaihtokin menisi, mutta sitä ei ole vielä pyydetty. Ehkä sitten, kun pienet vähän kasvavat! nelinkertainen ukki miettii.

Teksti Annika Vuorensola, kuvat Kirsi Tuura

Julkaistu: 23.10.2017