Apu

Koomikko Jukka Lindström kertoo keikasta, jolla tunsi kuolevansa lavalle, miksi äänestää vaaleissa tyhjää – ja vitsin, mutta senkin väärin

Koomikko Jukka Lindström kertoo keikasta, jolla tunsi kuolevansa lavalle, miksi äänestää vaaleissa tyhjää – ja vitsin, mutta senkin väärin
Hän on koomikko Jukka Lindström. Ja kaikki nauravat hänen tv-sarjalleen, joka tekee rajua satiiria Suomen puolueista. Mutta onko koulussa aina tunnollisesti tehtävänsä tehnyt, kunnon mieheksi kasvanut Jukka Lindström omasta mielestään hauska?
Julkaistu: 24.5.2022

Näin Jukka Lindströmin baarissa muutama vuosi sitten. Menin esittäytymään ja kerroin hänelle vitsin. Se kuului näin: Mitä eroa on teepannulla ja neitsyellä? Toinen on pannu.

En muista, mitä Lindström piti jutustani, eikä hän muista sitä itsekään, kun haastattelun aluksi mainitsen lyhyestä kohtaamisestamme.

– Ihan hyvä, Lindström sanoo.

– Mutta en mä tuota itse lavalla kertoisi.

Arvioon lienee syytä luottaa. Lindström on huumorin ammattilainen: kokenut stand up -koomikko sekä palkittu tv-esiintyjä ja käsikirjoittaja. Siis kertakaikkisen hauska mies.

Televisiokatsojille hän tuli tutuksi ajankohtaissatiiri Noin viikon uutisten ankkurina vajaa kymmenen vuotta sitten. Ohjelma palkittiin parhaan komedia- ja sketsiohjelman Kultainen Venla -palkinnolla vuosina 2016 ja 2017.

Suosionsa huipulla, keväällä 2018, Lindström jättäytyi palkattomalle vapaalle Yleisradiosta. Hän muutti aviopuolisonsa työn perässä Belgiaan, alkoi koti-isäksi perheen kahdelle kouluikäiselle lapselle ja katosi lähes kokonaan kotimaisesta viihdekentästä.

Nyt Lindström on palannut.

Hävytön comeback

Huhtikuussa Ylellä alkoi Jukka Lindströmin sivuhistoria -niminen satiirinen ”dokumenttisarja”, joka tarkastelee 2020-lukua 2040-luvun näkökulmasta.

Ohjelman kohteena ovat yhteiskunta ja politiikka, ja lempeän ivallisen käsittelyn saavat kaikki suurimmat eduskuntapuolueet ja moni ykkösrivin poliitikko Sanna Marinista Petteri Orpoon.

Ja hauskaa on.

Mistä ihminen tietää olevansa hauska? Kysymys on Jukka Lindströmin mielestä hyvä, vaikka siihen vastaaminen onkin hankalaa. Hänelle itselleen asia oli epäselvä pitkälle aikuisuuteen.

Lindström sanoo, ettei hän ajatellut koskaan nuoruudessaan olevansa erityisen hauska tyyppi. Itseään hän kuvailee ”silleen aika normaaliksi”.

Nuoruusvuodet kuluivat Lappeenrannassa. Isä oli kemisti, äiti työskenteli ranskan kielen opettajana. Lindström oli perheen kolmesta pojasta keskimmäinen.

Luonteeltaan hän oli tunnollinen, koulussa keskiarvo oli lähes aina päälle yhdeksän. Lindström muistelee, että saattoi välillä kommentoida opettajalle jotakin hauskaa, mutta ei hän silti varsinaisena hauskuuttajana itseään pitänyt.

– En ollut mikään luokan pelle, hän sanoo.

Viihdyttäjän lahjoja hän huomasi omaavansa vasta vuosituhannen taitteessa, reilusti päälle parikymppisenä. Lindström piti veljensä häissä puheen, jonka oli suunnitellut tarkoituksella hauskaksi.

Yllättäen hääväki nauroi hänen jutuilleen.

Aika paljonkin.

Lindströmin mielestä stand upin haaste on siinä, että se on harvoja aloja, joissa taito on pakko opetella elävän yleisön edessä.

Huumorin oppirahat

Komediasta Lindström kiinnostui silti jo paljon aiemmin. Sytykkeenä toimi Neil Hardwickin vuonna 1991 valmistunut, improvisoiduista sketseistä ja musiikkinumeroista koostunut tv-hupailu Nyhjää tyhjästä.

Ohjelma teki 14-vuotiaaseen teinipoikaan vaikutuksen. Lindström sanoo, ettei voinut ymmärtää, miten Martti Suosalo, Vesa Vierikko, Ulla Tapaninen ja muut Ryhmäteatterin näyttelijät pystyivät keksimään tarinoita lennosta ja saamaan yleisön ulvomaan naurusta.

Keväällä 2005 SubTV:llä käynnistyi kykyjenetsintäkilpailu Get up, stand up, jossa etsittiin Suomen hauskinta stand up -koomikkoa. Yhdeksänosaisen ohjelman voittajaksi selviytyi parikymppinen Sami Hedberg.

Lindström seurasi ohjelmaa mietteliäänä. Kyllä mä olen hauskempi kuin noi, hän ajatteli.

Lindström alkoi haalia itselleen yhdysvaltalaisten ja brittiläisten stand up -koomikoiden dvd-levyjä ja käyttää niitä opiskelumateriaalinaan. Hän kirjoitti esitykset ylös sana sanalta, mittaili vitsien punchline-paikkoja, ja koitti hahmottaa, mistä huumori ja hauskuus rakentuvat.

Pian alkoi syntyä myös omaa materiaalia.

Lindströmin mielestä stand upin haaste on siinä, että se on harvoja aloja, joissa taito on pakko opetella elävän yleisön edessä. Ei ole mahdollista, että treenaat kotona peilin edessä vuosien ajan ja astelet estradille valmiina huippukoomikkona.

– Oppirahat on maksettava, Lindström sanoo.

Tämän hän tietää omasta kokemuksesta.

Ensimmäisen stand up -keikkansa hän teki On The Rocks -klubilla syksyllä 2005. Lindström sanoo, että häntä jännitti ”aivan helvetisti”. Lavalle astellessa suuta kuivasi ja sydän pamppaili.

Lyhyt esitys meni silti paremmin kuin hän oli uskaltanut odottaa: yleisö nauroi ja taputti.

Onnistuneen setin ansiosta hän sai kutsun esiintymään seuraavana päivänä toiselle helsinkiläiselle klubille. Lindström asteli lavalla itsevarmuutta puhkuen. Kaikki meni kuitenkin pieleen.

Samat jutut, jotka olivat toimineet edellisiltana loistavasti, eivät naurattaneet ketään. Hiljaisuutta olisi voinut leikata veitsellä. Lindström tunsi kuolevansa lavalle.

– Ajattelin, että on tämä jännä laji, hän sanoo ja nauraa.

Vastaavanlaisen karmean kokemuksen jälkeen moni olisi ollut valmis ripustamaan hanskat naulaan. Ei kuitenkaan Lindström.

Hän oli jo koukussa.

Miksi haluat naurattaa, Jukka Lindström?

Miksi naurattaminen on hänelle tärkeää? Lindström sanoo uskovansa, että kyse on jonkinnäköisestä yhteenkuuluvaisuuden tunteesta.

– Mulle komiikassa siisteintä on, että teen jonkin hauskan havainnon maailmasta ja nauran sille itsekseni vaikka bussissa. Sitten alan miettiä, miten saisin kerrottua tämän havaintoni muille niin, että he nauraisivat täsmälleen tälle samalle asialle, ja juuri siinä kohdassa, johon olen asettanut punchlinen.

– Juuri tämä on mielestäni kiehtovinta komiikassa. Että olen onnistuneesti johdattanut katsojat sen saman mielikuvan äärelle, jolle itse alun perin nauroin. Se on mielestäni lähimpänä ajatustenlukemista, ja siinä on jotain todella tyydyttävää. Jonkinlainen ymmärretyksi tulemisen kokemus siinä on. Nauru on tavallaan varmistus sille.

Lindström uskoo, että koomikot tekevät huumoria pitkälti niistä aiheista, jotka kiinnostavat heitä itseään. Niin hänkin on tehnyt. Lindström opiskeli Tampereen yliopistossa politiikan tutkimusta, ja kirjoitti gradunsa puolueiden vaalimainoksissa.

Hän sanoo nauttivansa myös synkästä huumorista, ja kunnioittavansa komiikan tekijänä taitavasti kirjoitettuja poliittisesti epäkorrekteja vitsejä. Ne eivät ole kuitenkaan häntä varten. Omaan settiinsä hän ei ottaisi esimerkiksi pedofiliaa tai lapsen kuolemaa sivuavia sutkautuksia.

– Ammattilaisella vitsinkirjoittajalla on erikoinen suhde vitseihin, eli joku vitsi voi olla teknisesti todella hyvä ja ammattilaisena saatan arvostaa sitä, mutta en välttämättä silti allekirjoita vitsin viestiä.

Politiikan penkkiurheilija

Vaikka Lindström on keskittynyt komiikassa pitkälti ajankohtaisiin ilmiöihin ja poliittisiin teemoihin, sanoo hän, ettei hänellä ole ollut koskaan varsinaista agendaa taustallaan. Häntä vain sattuu kiinnostamaan – ja samalla huvittamaan – sanojen ja tekojen välinen ristiriita, johon poliittisessa päätöksenteossa monesti törmää.

Hän ei myöskään usko, että komiikalla voisi muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi. Lindström sanoo, ettei hänellä ole tarjota ratkaisuja ongelmiin, vaikka mielellään naureskeleekin vallanpitäjien epäloogisille ratkaisuille.

– Olen kutsunut itseäni politiikan penkkiurheilijaksi, hän sanoo.

– Katsomossa on aina helppo huudella. Poliitikkojen pitää kuitenkin tehdä oikeasti päätöksiä ja kantaa vastuuta. On mulla tietynlainen kunnioitus heitä kohtaan.

Lindström väittää, että ettei hänellä ole omaa poliittista kantaa, ja sanoo olevansa vanhana Saipan kannattajana luontaisesti aina heikomman puolella. Seuraavissa eduskuntavaaleissa hän ounastelee joutuvansa äänestämään keskustaa.

Entäpä, jos alakynnessä ovat perussuomalaiset? Ei sellainenkaan vaihtoehto Lindströmistä täysin mahdottomalta kuulosta.

– Yleensä äänestä kyllä tyhjää, hän sanoo.

Mitä järkeä siinä on?

– Pointtina on osoittaa kiinnostuksensa, vaikka ei sitoudukaan yhteenkään puolueeseen. Legitimoin vaalitapahtuman osallistumalla siihen. Vaalihan on rituaali, jolla legitoimme valtaa.

– Aika usein satiirissa poliitikot esitetään joko tyhminä, laskoina tai ketkuina. Näiden stereotypioiden kautta vitsejä on pitkälti rakennettu, Jukka Lindström sanoo.

Hei koomikko, kerro vitsi

Sanotaan, että poliittinen satiiri on merkki terveestä demokratiasta. Suomessa valtaeliitille ovat naureskellut vuorollaan Hyvät herrat, Iltalypsy, Presidentin kanslia, Ihmisten puolue, Yleleaks ja Joonas Nordmanin Pelimies.

Oman tyylilajinsa klassikoita jokainen.

Jukka Lindströmin vaikutteet ovat kuitenkin muualla. Omiksi esikuvikseen hän mainitsee amerikkalaiset uutistelevisiosarjat The Daily Show with Jon Stewart ja Last Week Tonight with John Oliver.

– Olen halunnut tehdä omaa juttuani ehkä sillä tavalla kunnianhimoisemmin, ettei jäisi pelkästään pintatasolle, yhden stereotypian revittelyn tasolle, vaan mentäisiin syvemmälle politiikan prosesseihin ja päätösten sisältämään koomisuuteen, Lindsrtöm sanoo.

– Aika usein satiirissa poliitikot esitetään joko tyhminä, laskoina tai ketkuina. Näiden stereotypioiden kautta vitsejä on pitkälti rakennettu – itsekin olen syyllistynyt siihen. Hedelmällisempää olisi kuitenkin esitellä poliitikot ihmisinä, joilla on useimmiten omasta mielestään hyvät tarkoitusperät, mutta jotka tulevat oman puolueensa etuja ajaessaan ajaneeksi – ehkä huomaamattaankin – päin seinää.

Haastattelu on päättynyt. Pyydän Lindströmiä kertomaan lopuksi vitsin. Klassinen toimittajien kysymys, hän naurahtaa.

Lindström päättää kertoa tahallaan väärin kerrotun vitsin. Sellaiset ovat kuulemma koomikkopiireissä kaikkein suosituimpia.

– Mitä Kimmo Kiljunen näki saunassa? Lindström aloittaa.

– Isänsä kyrvän.

Tuijotamme toisiamme. Lindström hymyilee leveästi, kunnes äkkiä hölmistyy.

– Ei siis Kimmo Kiljunen… Kuka se keihäänheittäjä on? hän änkyttää.

Kimmo Kinnunen?

– Niin justiinsa! Siis nythän mä kerroin väärin kerrotun vitsin väärin!

Kommentoi »