Eletään myöhäistä marraskuun iltapäivää pohjoissuomalaisessa maalaiskunnassa vuonna 2009. Kylätie avautuu edessä pimeänä ja tuhruisena. Sataa tihuuttaa. Juha, 17, on palaamassa kaverin luota kevytmopedillaan kotiin. Hän ajaa varovasti, sillä tie on paikoin jäässä. Juha on laittanut lähtiessään kypärän päähänsä. Niin hän on tehnyt aina, kolmivuotiaasta alkaen. Juha on automies. Pienenä hän ajoi mikroautoa. Nyt hän on aloittanut autokoulun ja opiskelee ammattiopistossa autoasentajaksi. Isän kanssa on remontoitu autoja vuosien mittaan lukematon tuntimäärä autotallissa. Talli on hyvin varusteltu, siellä on rasvamonttukin. Juha keskittyy ajamaan hyhmäisellä tiellä. Isän kanssa on laitettu mopoon uusi etuvalo. Matkaa on taittunut neljä kilometriä, kun rysähtää.
Muutaman hetken kuluttua isä saa sydäntä kylmäävän puhelun. On tapahtunut vakava onnettomuus, jossa Juha on osallisena. Isä on asioilla kaupungilla. Hän soittaa vaimolleen, joka lähtee onnettomuuspaikalle välittömästi. Lähestyessään autolla onnettomuuspaikkaa äiti näkee jo etäältä ambulanssien, paloauton ja poliisiauton välkkyvät valot. Olo on epätodellinen. ”Poikanne on ajanut ilman kypärää”, toteaa poliisi paikalle ryntäävälle, hätääntyneelle äidille. Äiti on sokissa. Hän kykenee kiinnittämään huomionsa vain tien laidassa tajuttomana makaavaan poikaansa. Ensiapu tekee ympärillä parastaan. Juhalla olisi ollut matkaa kotiin vain kuusi kilometriä. Äidin katse osuu ojassa ylösalaisin olevaan Juhan kypärään. Äidin mielessä vilahtaa, etteivät poliisin puheet voi olla totta. Juha ei ajanut ikinä ilman kypärää. Miksi hän nyt olisi jättänyt sen päästään, kun sataa vettäkin.
Onnettomuuden jälkeen Juha kouluttautui pienkonekorjaajaksi mukautetun ohjelman mukaisesti. Autot kiinnostavat edelleen, vaikka ammatikseen hän ei saa ajaa.
Äiti katselee kuumeisesti ympärilleen. Missä on kolarin toinen osapuoli, auto tai vähintäänkin joku moottoriajoneuvo. Sitten hän huomaa ojan penkalla istuvan iäkkään miehen, jolla on vierellään mutkalle vääntynyt polkupyörä. Mies on humalassa ja korkkaa parhaillaan Koskenkorva-pulloa. Myöhemmin selviää, että humalainen pyöräilijä oli kiemurrellut vastaantulevien kaistalla. Pyörässä ei ollut valoja. Kaarrellessaan hän oli koukannut yllättäen Juhan eteen. Tankojuoppo selviää vähäisin murtumin, mutta ambulanssi kiidättää Juhan sairaalaan. Ensiapuun, kuvauksiin ja teho-osastolle. Kaikki käy hyvin nopeasti. Vanhempien on vaikea ymmärtää ja sulattaa tapahtunutta. ”Todennäköisesti poikanne menehtyy. Ennuste on huono”, lääkäri sanoo vanhemmille suoraan ja rehellisesti.
Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin Juha, 25, istuu nojatuolissa levollisena. Hän hymyilee ystävällisesti. Isä kyselee päivän kuulumisia Juhalta. Hän on tullut hetki sitten töistä. Kahvinkeittimessä porisee kahvi. Äiti laittaa pullaa pöytään. Juhan päälaen ylitse kulkee molempien korvien yläpuolelta alkaen leveä arpi, jonka alueella ei kasva hiuksia. Juha sai onnettomuudessa vaikean aivovamman. Heti onnettomuuden jälkeen kallon luut jouduttiin poistamaan aivopaineen nousun takia. Luut korvattiin myöhemmin implanteilla. Pään haava infektoitui matkan varrella useaan otteeseen. Kaikkiaan pään alueelle tehtiin leikkauksia yhdeksän kertaa. Onnettomuuden jälkiseurauksena Juha sairastui epilepsiaan. Kerran kohtaus iski kun hän oli sairaalassa. Juha löi päänsä lattiaan, ja kun päässä ei juuri silloin ollut luuta suojana, hän sai aivoverenvuodon. Vaikka hengenlähtö oli monta kertaa hiuskarvan varassa, Juha palasi aina sitkeästi takaisin elämään. Itse hän ei muista onnettomuudesta muuta kuin rysäyksen, ja seuraavaksi laitteiden piipityksen teho-osastolla. Juha pidettiin unessa yli viikon ajan, jotta aivot saisivat aikaa parantua. Hänen hyväkseen tehtiin kaikki mitä voitiin.
Aivovamma vaikuttaa keskittymiskykyyn ja vireyteen. Muisti on heikentynyt. Pieniä asioita unohtuu päivittäin, kuten nimet ja aikataulut. – Unohdin tämän haastattelunkin. Olin naapurissa, kun isä tuli hakemaan, Juha sanoo. Oliko Juhalla onnettomuushetkellä kypärä päässään? Nyt vanhemmat jo pystyvät puhumaan kipeästä asiasta. Kun oma poika kamppaili elämän ja kuoleman rajalla, ensimmäiset uutiset kertoivat, että 17-vuotias poika loukkaantui vakavasti ajettuaan mopolla ilman valoja ja kypärää. Kolarin toista osapuolta ei mainittu kaikissa uutisissa lainkaan. Ei myöskään sitä, että pyöräilijä ajoi ilman valoja 2,6 promillen humalassa. Asia on suututtanut vanhempia näihin päiviin saakka. – Oliko joku virkavallasta arvuutellut onnettomuuspaikalla, ja väärää tietoa päätyi lehtiin. Vaadimme myöhemmin oikaisua, mutta sitä ei tehty koskaan, isä sanoo.
Juhan kypärä oli jäänyt mitä ilmeisimmin liian löysälle. Umpikypäräkin saattaa törmäyksessä keikahtaa taaksepäin, ja siten irrota, jos kaksi sormea sopii kiinnityshihnan alle. Asia testattiin poliisin edessä. – Olisimme voineet nostaa syytteen pyöräilijää vastaan, mutta hän oli alkoholisoitunut vanhus, joten jätimme asian sikseen. Ei ollut voimavarojakaan, vanhemmat toteavat. He liikuttuvat yhä muistellessaan poikansa hoitoa Oulun yliopistollisen sairaalan teho-osastolla. Sinne Juha on joutunut myöhemminkin monta kertaa epilepsiakohtausten takia. – Osaaminen teholla on maailman huippuluokkaa. Hoitohenkilökunta ja lääkärit ovat siellä ammattilaisia, ja osaavat kohdata omaiset.
Onnettomuus muutti perheen arjen täysin. Huoli Juhasta on ympärivuorokautinen. – Yritämme järjestää työvuoromme ja menomme niin, että joku on aina kotona. Kun Juha on yksin, hän lähettää isälle tunnin välein WhatsApp-viestin: Kaikki ok. – Sitten voin taas huoahtaa hetkeksi, isä sanoo. Juhan kaulassa roikkuu turvahälytin, ja sellainen on myös vuoteessa patjan alla. Jos Juha kaatuu tai alkaa kouristella, hälytin ilmoittaa hälytyskeskukseen, josta otetaan yhteyttä äitiin, mikäli Juha ei vastaa puhelimeen. Tarvittaessa lähetetään apua paikalle. – Hälyttimet tuovat jonkin verran turvaa silloin, kun Juha joutuu olemaan yksin kotona. Epilepsiakohtaukset ovat rajuja ja kestävät pitkään. Pitkittyneet sarjakohtaukset vaativat aina sairaalahoitoa, joskus jopa tehohoitoa. Palautuminen kestää viikkoja. Kohtausten ehkäisemiseksi on syötävä lääkkeitä. Kahdeksan aamulla, seitsemän illalla. Se on maksimiannos.
Yksin ollessaan Juha on sidottu kotiin, sillä hälytin kantaa vain koiratarhaan ja autotalliin asti. Juuri nyt Juha käy naapurissa auttamassa halkotöissä. Se tuo vaihtelua ja seuraa. – Yleensä katselen kotona elokuvia tai pelaan tietokoneella muistipelejä. En stressaa. Iskä ja äiskä pelkäävät kohtauksien tuloa paljon enemmän kuin minä, Juha kommentoi rauhallisesti. Nyt hän odottaa, ettei tulisi yhtään kohtausta vuoteen. – Silloin voin lain mukaan jatkaa autokoulua. Ajokortti on suuri haaveeni. Pääsisin liikkeelle ja ehkä työhönkin, Juha sanoo. Onnettomuuden jälkeen hän kouluttautui pienkonekorjaajaksi mukautetun ohjelman mukaisesti. Vaikka Juha olisi joskus työelämässä, hän ei saa ajaa ammatikseen toisen henkilön ajoneuvoa. Ei edes korjaushalliin tai sieltä pois. Jonkun muun on tehtävä se.
– Yleensä katselen kotona elokuvia tai pelaan tietokoneella muistipelejä. En stressaa. Iskä ja äiskä pelkäävät kohtauksien tuloa paljon enemmän kuin minä, Juha kommentoi rauhallisesti.
Epilepsia rajoittaa harrastuksia. Yksin ei voi lähteä minnekään ja avun on päästävä tarvittaessa perille. Kerran Juha sai kohtauksen ollessaan kaverin kanssa sorsajahdissa. Silloin pelastushelikopteri haki Juhan. Lääkäri kielsi menemästä kivikkoiselle saarelle, jossa kaverukset kävivät usein. Sinne helikopteri ei pääsisi laskeutumaan. Monet urheilulajit ovat pannassa iskujen tai korkean tapaturmavaaran takia. Vakuutusyhtiöön perhe on tyytyväinen. – Asiat ovat hoituneet paremmin kuin hyvin. Vakuutusyhtiö maksaa Juhalle tällä hetkellä ansionmenetyskorvausta. Vakuutukset kannattaa pitää kunnossa, ihan mökkimopoillekin, isä muistuttaa. Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä, että tankojuopon takia nuoren elämä pysähtyi kertarysäyksellä. – Olemme kuitenkin kiitollisia siitä, että Juha jäi henkiin ja pystyy elämään suhteellisen normaalia elämää tietyin rajoituksin. Huonomminkin olisi voinut käydä.
Sekä Juha että vanhemmat toivovat, että Juha saisi vielä joskus oman elämän ja ehkä perheenkin. Sen näyttää aika. Juhan sairastuminen on laittanut vanhempien elämänarvot uuteen järjestykseen. – Ennen hermoilin herkästi, jos työssä meni jokin vikaan. Nyt on toisin. Miten pieniä työmurheet ovatkaan, isä sanoo. Yhtä asiaa kohtaan perheessä ei tunneta armoa. Oli tuttu tai tuntematon, poliisille ilmoitetaan jos nähdään humalainen tiellä minkä tahansa kulkuneuvon kanssa. – Ei sitä tarvitse maantien laidassa kävelläkään humalassa, Juha sanoo tiukasti.
Kypärä päähän ja korkki kiinni - Noin 20 prosenttia aivovammoista syntyy liikenneonnettomuuksissa. - Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden kypärän käyttöaste liikenteessä on lähes 100 prosenttia. - Liikenneturvan tutkimuksen mukaan 2010-luvun 81 kuolemaan johtaneessa moottoripyörillä ajetuissa kolareissa kypärä oli irronnut kymmenessä tapauksessa, neljässä tapauksessa ei ollut kypärää ja yhdessä se oli moottoripyöräilyyn sopimaton. - Vuonna 1990 pyöräilijöistä 4 prosenttia käytti pyöräilykypärää, vuonna 2015 kypärää käytti 43 prosenttia pyöräilijöistä. - Liikenneturvan kysely kertoo, että yli 40 prosenttia suomalaisista pitää humaltuneena pyöräilyä hyväksyttävänä. - Vuonna 2014 Pohjois-Kymen erikoissairaanhoidossa hoidettiin 217 pyöräilijää, joista 31 prosenttia oli ajanut alkoholin vaikutuksen alaisena.
Teksti Jaana Skyttä, kuvat Vesa Ranta
