Image

Juha Itkosen kolumni: Avaruusseikkailu 2021

Juha Itkosen kolumni: Avaruusseikkailu 2021
Turo Kuninkaan uusi romaani vei Juha Itkosen matkalle, jossa piti luopua realistisesta lukutavasta.
Julkaistu: 22.6.2021
Kirjan nimi on Kutvonen in Space. Nimiölehdellä, kohdassa jossa voisi lukea vaikkapa romaani, lukee ”ulostulo”. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan, että ”Kutvonen oli Janis Joplin, Jim Morrison, Megan Thee Stallion, Bukowski, Dee Snider, Nicki Minaj, Bret Michaels, Kiss, Skunk Anansien Skin, Mikko Alatalon siniset silmälasit” ja niin edelleen, puoli sivua lisää. Olen myös jossain määrin perillä aiemmin kaksi proosateosta julkaisseen Turo Kuninkaan humoristisesta ja genrerajoja rikkovasta tyylistä.
Siitä huolimatta hyppään muina lukijoina ensimmäisen minulle esitellyn Kutvosen kyytiin ja ajattelen, että tästä tämä nyt lähtee, henkilöhahmon kehittyminen. Luen seuraavan luvun ja ihmettelen, onko tämä Kutvonen nyt nainen vai mies, minkä ikäinen hän edes on, eihän tässä ole järkeä.
Näin tiukassa istuu realistinen lukutapa. Vasta jossain neljännen tai viidennen Kutvosen kohdalla huomaan, että kaikkien lukujen järjestysnumero on 1, ja hyväksyn lopullisesti, että Kutvonen todella voi olla ihan mitä tahansa, myös ”Neitsyt Maria istumassa seimessä Jeesus-lapsen kasvoilla, mummo kutomassa villasukkaa ja mummon mätänevä ruumis nojatuolissa, Äiti Teresan painajainen ja Grace Kellyn oksennus”, aivan kuten ulostulon alkulehdillä on tehty selväksi.
"Ihailen täydellistä pidäkkeettömyyttä. Ihailen irtonaisuutta ja pelottomuutta. Ihailen myös suvereenia kielentajua ja ymmärrystä erilaisista tekstirekistereistä."
Tämä on siis lähtökohta. Ja voi hyvänen aika, onhan se nyt riemukas! Jotain aivan muuta on monessa tapauksessa tyhjä lupaus, mutta tätä teosta voisin näillä sanoilla kuvailla.
Ihailen täydellistä pidäkkeettömyyttä. Ihailen irtonaisuutta ja pelottomuutta. Ihailen myös suvereenia kielentajua ja ymmärrystä erilaisista tekstirekistereistä: Kuningas heittää moninaiset Kutvosensa yhä uudenlaisiin tyylipastisseihin, joissa riittää kierrettä ja kekseliäisyyttä. Esimerkiksi käy vaikkapa sivulta 135 käynnistyvä pitkä, tarkasti runomittaan puettu sotakertomus, jonka sisältö ei ole ihan sitä samaa kuin Vänrikki Stoolin tarinoissa.
Teoksessa on vahvasti mukana myös nimen lupaama intergalaktinen taso. Kyse on Gwarnaia-nimisestä planeetasta Perseuksen klusterissa, mutta Gwarnaia vaikuttaa Kutvoselta planeetan hahmossa, alituiseen muotoaan muuttavalta. Gwarnaia on kenties oma rakas Telluksemme, tai sitten ei, en tiedä. Aukottomiin tulkintoihin tuskin kannattaa pyrkiä.
Näin siis edetään, päättäväisesti yhä ulommas avaruuteen, ja samalla ehkä vääjäämättömästi myös rajoille, joilla alus alkaa erkaantua lennonjohdon ulottumattomiin. Koti-ikävä alkaa vaivata. Kapselissa on ahdasta. Tunnelma käy klaustrofobiseksi. Ground control to Major Tom. Can you hear me Major Tom? Hauskaa on ollut, suorastaan hulvatonta, mutta avaruusseikkailu on yli neljäsataa sivua pitkä, ja jossain kolmensadan paikkeilla mittani alkaa olla täysi. Tuntuu jotenkin siltä, että ehkä tekijänkin, mutta sitkeästi kapteeni jatkaa matkaa kohti kaukaisia galakseja.
Ihailen kyllä sitäkin. Ihailen yksinäistä omistautumista ja hullunrohkeutta, jota tällainen teos on vaatinut, sillä koko kansan suosikkikirjaa näin omintakeisesta teoksesta tuskin tulee. Tai sitten Gwarnaia todella yllättää, ja juuri niin käy.
Kirjaan tarttuville suosittelen paitsi realistisesta odotushorisontista luopumista, myös mahdollisesti ei-lineaarista lukutapaa. Uskoisin, että Kutvosen tekstiavaruudessa voi myös vain pistäytyä siitä mukavasti virkistyen. Jotain aivan muuta pieninä annoksina, ja sitten taas takaisin maan päälle.
"On selvää, ettei avaruuteen voi jäädä. Jos aikoo elää ihmisen elämää ihmisten joukossa, sieltä on tultava pois."
Maan päälle palaa teoksen loppuosassa myös tekijä. Ulkoavaruuden kautta kierrätetystä, absurdin humoristisesta yhteiskuntakritiikistä laskeudutaan eräänlaiseen synkkään yksinpuheluun tässä omituisessa ajassa, jota parhaillaan elämme. Kirjailija Turo Kuningas kommentoi siinä muun muassa ilmastonmuutoskeskustelua ja korona-ajan vastenmielisiä ilmiöitä sekä vastaa itselleen esittämäänsä kysymykseen, kannattaako taiteen yrittää kuvata maailmaa.
Lukijalle (tai ehkä tarkemmin sanottuna minulle) tämä on ehkä lievä pettymys. Ei siksi, että yksinpuhelussakaan olisi mitään vikaa, se on kyllä pessimistisessä ahdistuksessaan valitettavan tarkkanäköinen mutta tuntuu alkupuolen materiaaliin verrattuna väistämättä vähän tavanomaiselta.
Toisaalta on selvää, ettei avaruuteen voi jäädä. Jos aikoo elää ihmisen elämää ihmisten joukossa, sieltä on tultava pois. Omasta puolestani kiitän Kuningasta tajuntaani laajentaneesta matkasta ja ilmoittaudun saman tien mukaan seuraavalle.
Turo Kuningas: Kutvonen in Space (WSOY).
Juha Itkonen on helsinkiläinen kirjailija, joka ei lapsena ymmärtänyt Star Warsia eikä Star Trekiä.
Kommentoi »