Image

Juha Itkosen kolumni: Työtarjous, josta ei voi kieltäytyä

Juha Itkosen kolumni: Työtarjous, josta ei voi kieltäytyä
Johanna Holmström kirjoittaa Märta Tikkasesta rohkeasti ja tulkiten.
Julkaistu: 25.2.2021
”Sain työtarjouksen, siinä kaikki.” Näin lakonisesti aloittaa Johanna Holmström kirjansa Märta Tikkasesta. Jos tarjous olisi esitetty minulle, olisin epäilemättä toiminut samoin: epäröinyt hetken ja vastannut sitten ehdottomasti kyllä.
Luultavasti kaikki olisi myös edennyt samaan tapaan. Aluksi tehtävä olisi tuntunut pelkästään mielenkiintoiselta ja jopa helpolta. Vähitellen olisin joutunut kohtaamaan saman uskoa nakertavan kysymyksen, jonka Holmström kirjoittaa auki esipuheessaan. ”Mutta miksi kirjoittaisin ihmisestä, joka on jo itse sanonut kaiken? Kukaan ei ole parempi oman elämänsä asiantuntija kuin Märta Tikkanen.”
Niin, miksi? Kimi Räikkösestä kannatti kirjoittaa kirja, koska Kari Hotakainen on kiistatta Kimiä kovempi kertoja. Mutta Märta Tikkasesta, feministisen autofiktion pioneerista, joka vieläpä oli naimisissa Henrik Tikkasen, sovinistisen autofiktion pioneerin kanssa? He todella tekivät sen itse. Kirjoittivat kaikesta. Houkuttelevat tarjoukset ovat usein ansoista pahimpia.
"Miksi aina Henrik, Holmström lähes tivaa Tikkaselta. Miksi aina tämä kauhea, vaativa ja vakavasti alkoholisoitunut mies?"
Ainoa tapa oikeuttaa kirjan olemassaolo on kertoa rohkeasti itse, tarjota tulkinta, ja niin Holmström tekee. Märtaan kohdistuva katse on pari kirjailija- ja feministisukupolvea nuoremman naisen: kunnioittava ja ymmärtävä, mutta myös ihmettelevä ja hetkittäin haastava.
Holmströmille suurin kysymysmerkki on Henrik. Miten nainen voi olla feministi, vieläpä sellainen esikuva kuin Märta erityisesti 1970-luvulla oli, ja silti omassa elämässään vankina niin epätasa-arvoisessa ja lopulta epätoivoisessa avioliitossa kuin Tikkasten liitto Märtan omienkin tekstien perusteella oli? Asetelmasta tekee kiinnostavan, että Holmström joutuu esittämään saman kysymyksen myös itselleen. Hän on sinnitellyt kymmenen vuoden ajan painostavassa ja vaarallisessa avioliitossa ja yrittää ymmärtää Märtan ratkaisuja osin omien kokemustensa perusteella.
Miksi aina Henrik, Holmström lähes tivaa Tikkaselta. Miksi aina tämä kauhea, vaativa ja vakavasti alkoholisoitunut mies? Toisaalta ei hän itsekään pääse Henrikiä pakoon. Hänen alkuperäinen ajatuksensa, kirjoittaa kirja nimenomaan Märtasta ja ohittaa Henrik kokonaan, osoittautuu nopeasti mahdottomaksi. Tunnetuimman ja kestävimmän tuotantonsa Märta kirjoitti heidän yhteisen elämänsä aikana, eikä näitä kirjoja olisi olemassa ilman Henrikiä. Tuskan ja ahdistuksen lisäksi ne kertovat toki myös rakkaudesta ja ovat rakastettuja juuri siksi.
Uusia näkökulmia läpeensä tuttuun tarinaan avautuu kirjailijapariskunnan lasten kautta. Holmström on haastattelut kolmea neljästä, ja ainakin minulle tulee yllätyksenä, miten keskenään erilaisessa asemassa he ovat perheessä olleet. Kukaan ei kiistä omasta elämästä kirjoittamisen oikeutusta. Käy silti selväksi, ettei ole ollut aina helppoa elää kodissa, jossa kaksi ihmistä taivuttaa yhdessä elettyjä päiviä kehutuiksi ja kohutuiksi menestyskirjoiksi.
"Ulkopuolelta on mahdotonta sanoa, mistä kaikesta kiistassa lopulta oli kyse, mutta uskoakseni ainakin siitä, kuka salaisesta tai häpeällisestä kirjoittaa."
Niin kuin hyvin tiedetään, kohuttu tuli myös tästä Johanna Holmströmin Märta-kirjasta. Tikkasen edunvalvoja, hänen vanhin tyttärensä Susanna Ginman, vaati käsikirjoitukseen runsaasti poistoja ja muutoksia erityisesti Märtan rakkaussuhteisiin liittyen. Muutoksista tuli julkaisun ehto. Ilmestynyttä kirjaa Holmström pitää huonompana kuin alkuperäistä versiotaan ja kokee, että peittely rikkoo Märtan oman kirjoittamisen eetosta: mikään ei ole niin salaista tai häpeällistä, ettei siitä voisi kirjoittaa.
Ymmärrän Holmströmiä erinomaisesti, totta kai. Hänen reippaat tulkintansa välillä jopa ärsyttävät, mutta paljon suurempi synti olisi kirjoittaa Märtasta kesysti. Holmström myös liikkuu vaivattomasti eri rekistereissä: haastattelee, lukee, kuvittelee, tulkitsee. Kieli on taitavan kirjailijan kieltä, vaivattoman kuvailevaa ja rytmiltään polveilevaa ja kaunista. Iso ja vaikea työ on tehty hyvin.
Toisaalta voin kyllä ymmärtää myös 85-vuotiasta Märtaa ja hänen edunvalvojaansa. Ulkopuolelta on mahdotonta sanoa, mistä kaikesta kiistassa lopulta oli kyse, mutta uskoakseni ainakin siitä, kuka salaisesta tai häpeällisestä kirjoittaa. Omasta elämästä kirjoittaminen, vaikka sitten kuinka paljaasti ja henkilökohtaisesti, on vähemmän pelottavaa kuin luulisi. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, ja tiedän jotain myös siitä, millaista on olla kerronnan kohteena. Sanoilla on väliä. Kirjoittaja asettelee ne juuri niin kuin haluaa. Siksi kirjoittaessaan itse ei koskaan ole vailla valtaa.
Johanna Holmström: Märta Tikkanen – Tyttö joka halusi juosta vetten päällä. (Tammi, suomentanut Maija Kauhanen.)
Juha itkonen on helsinkiläinen kirjailija, joka joutuu tunnustamaan lukeneensa Henrikin kirjat ensin.
Kommentoi »