Apu

Juha Itkonen: Kesän karumpi puoli



Juha Itkonen: Kesän karumpi puoli

"Onko vika minussa vai kesässä?"
Teksti Apu-toimitus

Olen samaa mieltä kuin luultavasti useimmat teistä: kesä on suomalaisen parasta aikaa. Teen silti nyt törkeän rikoksen ja panettelen pyhää vuodenaikaa.

Kesä on yhtä lähtemistä ja tulemista. Laukkujen pakkaaminen on rasittavaa. Sitä tekee parhaansa, ottaa mukaan niin paljon kuin perheauton peräkonttiin mahtuu, ja silti jotain unohtuu aina. Kun reissusta sitten palataan, laukut pitäisi jaksaa purkaa. Useimmiten näin ei tapahdu. Niin kodin eteiseen kerääntyy kesän mittaan sekalainen joukko laukkuja, joista tavaroita etsitään uusille reissuille lähdettäessä.

Huomattava osa kesän matkoista suuntautuu erilaisille mökeille. Matkalla mökille pitää aina mennä kaupan kautta. Normaaliolosuhteissa oikeastaan pidän kaupassa käymisestä, mutta mökkireissuilla pakollinen ruokavarastojen täyttäminen tuntuu raskaalta sakkokierrokselta. Marketit moottoriteiden laidoilla ovat niin valtavia. Niissä on kylmä. Esiintyy riitoja. Kun marketista viimein pääsee pois, taivaalle on yleensä kertynyt pilviä ja aurinko lakannut paistamasta.

Mökillä on hyttysiä. Ymmärrän, että niitä tarvitaan, hyväksyn niiden olemassaolon, mutta miksi niiden pitää syödä viattomat lapsetkin verisille paukamille? Jos hyttysillä ei ole aivoja eikä pahaa tahtoa, miksi ne niin usein iskevät niin herkkiin paikkoihin? Kolme vuotta sitten eräs harvinaisen törkeä yksilö puraisi poikaani pippelistä. Se mökkireissu päättyi lopulta terveyskeskuksen päivystykseen.

Kesällä pitäisi tietenkin rentoutua. Maata kaikessa rauhassa laiturinnokassa ja uittaa matoa vedessä, ajatella sinisiä ajatuksia. Olla ajattelematta mitään, tyhjentää mieli. Paras loma on joutilas loma, niin olen ymmärtänyt, mutta en osaa olla joutilas. En osaa tyhjentää mieltäni. Onko vika minussa vai kesässä?

Sääkin stressaa mieltä. Toisinaan tietysti juuri sopivaan kohtaan kesää sattuu niin itsepintainen hellejakso, ettei säätiedotuksia tarvitse katsella. Useimmiten kuitenkin pitää, ja sitten niitä katsellaan. Katsellaan kännyköihin, katsellaan taivaalle, ja jos aurinko ei paista kirkkaansiniseltä taivaalta tai tuuli käy ikävästi mökkirantaan, unohdetaan aina saman tien edellisen viikon helteet ja kirotaan alimpaan helvettiin koko Suomen kesä. Se on naurettavaa, sillä asumme kaikki omasta vapaasta tahdostamme pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Säät vaihtelevat. Tämä ei ole Välimeri.

Sinne Välimerellekin voi tietysti kesälomallaan lähteä. Toisaalta sekin on stressaavaa, sillä miellyttävä tasainen noin 25 asteen päivänpaiste saattaa helliä Suomea juuri silloin, kun Välimerelle lähtenyt kituu neljänkympin paahteessa ja harhailee samoilla ruuhkaisilla rannoilla koko muun Euroopan kanssa. ”Mitä järkeä lähteä nyt jonnekin Kreikalle”, muuan tuntematon mies murahti muutama vuosi sitten yhtenä autereisena kesäkuun aamuna Kreetan-koneessa. Tavallaan ymmärsin hänen happamuutensa.

Aina sanotaan, että Suomen kesä on niin lyhyt. Totta kai se on. Kokonainen vuosi on lyhyt, ja kesä on neljäsosa vuodesta. Mitä muuta kesä voisi olla kuin lyhyt?

Pakko silti myöntää, että lyhyeltä se tuntuu. Ehkä hermostuttavinta kesässä onkin sen rajallisuus. Kesäviikonloput täyttyvät sekalaisista menoista, kesäviikot karkaavat käsistä, ja joka aamu herätessään tietää syksyn olevan taas yhden päivän lähempänä. Jos sattuu olemaan herkällä mielellä, sitä saattaa rinnastaa kesän elämään, syksyn kuolemaan ja alkaa ajatella elämänsä perimmäistä katoavaisuutta. Se nyt taas on sitten vihoviimeinen virhe: juuri se asia, jota kesällä ei ainakaan kuuluisi miettiä.

Vielä on kesää jäljellä. Onko se sitten hyvä? Vai olisiko parempi, että tulisi talvi ja vapauttaisi näistä vaivoista?

Julkaistu: 1.8.2013