Apu

Jonna Geagea rakkaudesta: Toiselta ei kannata odottaa liikoja


Laulaja Jonna Geagean perheessä huudetaan ja räjähdellään, mutta pohjalla kulkeva rakkaus tekee myös arjesta "siistiä".
Kuvat Jaakko Jaskari

Jonna Geagea kääntää toisinaan aamulla vielä kylkeään, kun aviomies Oscar on mennyt tekemään lumitöitä. Romanttisten eleiden sijaan heidän perheessään luotetaan arkisiin tekoihin.

- Olen jo saanut kipsin pois jalasta, mutta koska se ei ole vielä täysin kunnossa, tällainen ele tuntuu ihanalta. Pienistäkin asioista voi nauttia, pohjeluunsa viime vuonna murtanut Jonna sanoo.

Tulevana sunnuntaina Jonna esittää Tähdet, tähdet -ohjelmassa rakkauslaulun Can't take my eyes off you. Se on Jonnan ja hänen miehensä biisi.

- Minulla ei ollut tähän siksi edes muita vaihtoehtoja.

"Kukaan ei ole täydellinen"

Pariskunta viettää tänä syksynä kymmenenvuotishääpäiväänsä. Yhdessäoloa puolestaan kertyy tulevana lokakuuna 16 vuotta.

- Rakkaus yksinään ei riitä, vaan arjen pyörittämiseen tarvitaan myös elämän realismia. Arkikin voi olla tosi siistiä. Eikä toiselta kannata odottaa liikoja, ei kukaan ole täydellinen, 4- ja 6-vuotiaiden tytärten äiti miettii.

Parisuhteessa on pakko olla rakkautta, mutta se kasvaa ja muuttuu vuosien varrella.

- On hyvä, jos illallisella rakkaan kanssa on perhosia vatsassa, mutta ei se sinänsä auta aamuseitsemältä, kun pitää saada kaksi huutavaa tyttöä ylös sängystä tarhaan, hän nauraa.

- Silloin on ok, että hermoja kiristää. Ja välillä mekin huudamme toisillemme, olemme muutenkin kovaäänisiä niin hyvässä kuin pahassa. Ei sitä tarvitse pelästyä. Toisinaan on rankkaa, ei se sen kummempaa ole.

Jos toinen tarvitsee hetken rauhaa, muu perhe ymmärtää.

- Jos Oscar vaikka menee töiden jälkeen talomme kellarikerrokseen, sanon tytöille, että isi on nyt hetken rauhassa vetämässä happea. Tykkään myös tehdä ruokaa Oscarille ilman, että se on mikään romanttinen illallinen.

"Jotenkin tämä meidän kombo toimii"

Jonna sanoo oppineensa kymmenen aviovuoden aikana paljon rakkaudesta.

- Pinnan venyttäminen ei ole vahvuuteni, mutta Oscar on tosi rento. Hän sanoo, että älä stressaa, otetaan iisisti. Jotenkin tämä meidän kombo toimii, vaikka välillä räjähdellään.

Julkisuutta kaihtava Oscar on myös nähty kannustamassa Jonnaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä.

- Se on minulle hirveän tärkeää. Tapahtui hyvää tai pahaa, Oscar on se, jolle soitan ensimmäisenä.

Julkaistu: 14.2.2019