Apu

Jokirannan pyhät puut



Jokirannan pyhät puut

Yhden miehen komitea. Tänä juhannuksena käyn tervehtimässä jokirannan pyhiä puita, haen juhannuskoivut verantaa ja porraspieliä kaunistamaan, teen vihdat, lämmitän saunan, lähden veneellä järvelle, jos sään haltijat suovat.
Teksti Yrjö Rautio

Ne kukkivat taas, jokirannan tuomet. Etelässä tuomet kukkivat jo yli kuukausi sitten. Täällä napapiirillä ne puhkeavat valkoisiin tuoksuviin kukkiinsa vasta juhannuksen kunniaksi.

Alposjoki-rannassa niitä on aina kasvanut, siellä, missä Suukoski alkaa ja Juova erkanee pääväylästä. Juovan kaivoivat muinoin pessalompololaiset myllyään varten, ja siihen rakensi isäni 1950-luvulla vesivoimalan, joka tuotti sähköä Alposlahden kahdelle talolle.

Tuomet ovat ihmisten puita. Ei niitä juuri metsissä näe, vaan pihapiireissä ja kotisarkojen reunamilla. Ne, kuten pihlajatkin, ovat olleet ikiajoista pyhiä puita.

Jokirannan tuomia varottiin vahingoittamasta silloinkin, kun voimalaa tehtiin. Voimalaa ei enää ole, mutta tuomet kukkivat yhä. Rannasta olen hakenut muutaman istukkaan mökkini pihaakin kaunistamaan. Kasvavat vain niin hitaasti, että enemmän niistä on iloa tuleville polville kuin itselleni. Ehkä juuri se on niiden tarkoituskin.

Uittojätkien juhannus

Tästä joesta oli yhden juhannuksen alla tulla tuonen virta.

Olin kahdentoista vuonna 1961, kun Alposlahteen rakennettiin vihdoin tie, asutustie. Isäni antoi minulle ja lapsuuteni parhaalle kaverille, minua pari vuotta vanhemmalle Juuson Leolle, Leksalle, urakan uittaa puutavara kahta siltaa varten Pakisjärvestä jokivarren siltatyömaille. Hinasimme moottoriveneellä puut lauttana jokiniskalle. Uitimme ensin alemman ja sitten ylemmän sillan puut irtouittona rakennuspaikoille.

Oli juhannusviikko, ja vesi jo melko lämmintä. Niinpä laskimme koskea kuin tukkilaiset ikään. Suvannot jouduimme kävelemään rantoja myöten. Puut ajautuivat pyörteessä toiselle puolelle kuin missä molemmat olimme. Hyppäsin vaatteet päällä jokeen ja uin yli.

Leksa hyppäsi perässä, mutta kun hän pääsi keskelle suvantoa, hän alkoi vajota pinnan alle ja huusi apua. Kohta näkyi vain käsi. Sukelsin avuksi, sain niskasta kiinni, vaivuimme molemmat kohti pohjaa ja uskoin, että hukumme kumpikin, mutta lopulta pyörre päästi otteestaan. Rannalla Leksa oksenteli vettä, kunnes sai sanotuksi: "Tästä ei puhuta muorile mithään!" Eikä puhuttu, koskaan.

Sitä juhannusta vietimme Aavasaksalla ensimmäistä kertaa itse tienaamillamme rahoilla, kuin aikamiehet ainakin. Ruotsalaiset tytötkin saimme seuraksemme. Se oli komeaa se.

Lopulta veden pahat henget ottivat kuitenkin omansa. Leksa putosi traktoreineen jäihin tapaninpäivänä 1978 ja hukkui.

Järven kansaa

Tänä juhannuksena käyn tervehtimässä jokirannan pyhiä puita, haen juhannuskoivut verantaa ja porraspieliä kaunistamaan, teen vihdat, lämmitän saunan, lähden veneellä järvelle, jos sään haltijat suovat. Katselen, kun keskiyön aurinko kultaa vaarojen laidat ja pilkistelee lakien välistä Isolle selälle.

Vedän uistinta, että on olevinaan asiallista asiaakin järvelle eikä vain joutavaa kesäillan ihastelua. Käyn Orhinselänniemessä katsomassa, miten järven kansa juhlii. Palaan kotirantaan vasta aamusella, kun kylmän usvahameiset keijut ajavat toisiaan takaa pitkin veden pintaa.

Jokirannan tuomet ovat jälleen kukassa juhannuksena.

Vanhan kotitalon väri on muuttunut valkoisesta punaiseksi, rantapolun koivukuja on kasvanut pusikoksi.

Kuva: Yrjö Rautio

Heittolaukauksia

1) On taivaallinen totuus, että juhannuksesta kesä on korkein.

2) Se taas, että suomalaiset eivät osaa juhlia juhannusta, on vain muutamien ihmisten tulkinta.

3) Kun katsoo keskiyöllä kaivoon, voi nähdä sinne pudonneen Jussi Halla-ahon.

4) Kun kieriskelee alasti ohrapellossa, saattaa Juho Eerolalla mennä Suomen Sisu kaulaan.

5) Kun panee illalla seitsemän Nokian osaketta tyynyn alle, ei niillä ole arvoa enää aamulla.

6) Kun kiertää saunan seitsemän kertaa ja heittää kännykän katon yli, voi osua Stephen Elopiin.

Julkaistu: 19.6.2012