Apu

Johanna Vuoksenmaa: ”Vedessä tunnen olevani sopiva”

Johanna Vuoksenmaa: ”Vedessä tunnen olevani sopiva”
Johanna Vuoksenmaa rentoutuu uimalla ja kirjoittaa syrjähyppynä lyriikoita Suomen ykkösartisteille.

Useista suosituista elokuvista ja tv-sarjoista tunnettu ohjaaja ja käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa saa suomalaiset itkemään ja nauramaan komedioillaan. Hänen tuorein aluevaltauksensa on proosa.

Kuvasit heti koronatilanteen sallittua loppuun 70 on vain numero -elokuvasi. Hannele Lauri näyttelee siinä ikääntyvää iskelmätähteä. Mikä on tunnelma?

– Väsynyt, mutta kauhean onnellinen. Erikoisesta tilanteesta ja kuvausten keskeytymisestä riippumatta kaikki meni hyvin, ja ihmeen kaupalla saimme tehtyä kaikki vaativatkin kohtaukset.

On kiva yleisön kannalta, että tarjolla on nykyään muitakin kuin miesten näkökulmia. Mitä useamman ihmisen kirjoittamia ja tulkitsemia tarinoita näemme, sen parempia ikkunoita saamme toisiimme. Sitä kautta ymmärrämme paremmin ihmisyyttä. Havaintoja tarkastellaan aina jostakin pisteestä, ja tällä hetkellä se on omalla kohdallani hieman yli viisikymppisen naisen näkökulma.

Uskon silti siihen, että me ihmiset olemme kaikki hiton samanlaisia joissakin asioissa. Elämän perusvoimien äärellä meissä on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia, ja tarinat, joita hahmoihini siirrän, ovat yleisesti samastuttavia.

"Olen kokenut niin paljon haukkuja, että olen harjaantunut. Kun rima on tarpeeksi alhaalla, voi vain yllättyä positiivisesti."

Olet saanut palkintoja ja usein elokuvasi keräävät paljon katsojia. Tuleeko siitä paineita uusiin projekteihin?

– Teen lajityyppiä, joka ei ole välttämättä kauhean arvostettu. Olen realisti ja teen realistista komediaa. Siinä havaintojen tekeminen on keskeisessä asemassa. Tätä työtä ei voi tehdä menestys tai lopputulos edellä, ensi-ilta tai Jussi-gaala mielessä. Pihvin pitää löytyä prosessin sisältä.

Ei siitä tulisi mitään, jos koko vuoden odottaisi, että olisipa tämä jo valmis. Täytyy tehdä sellaisia töitä, joiden tekeminen on mielekästä jokainen päivä. Se on palkinto. Kirjoitan kommunikoidakseni ihmisten kanssa, en sen vuoksi, että saisin mainetta tai kunniaa. Halu tehdä tätä työtä on ehdottomasti suurempi kuin pelko, että mitä tästä sanotaan. Tekovaiheessa en mieti sitä yhtään. Valmistusvaiheessa saatan jännittää, tuleeko kriitikoilta turpiin. Toisaalta olen kokenut niin paljon haukkujakin, että olen harjaantunut. Kun rima on tarpeeksi alhaalla, voi vain yllättyä positiivisesti.

Kirjoitit hiljattain julkaistun esikoisromaanisi Pimeät tunnit pääosin toissa vuonna. Mistä sait siihen inspiraation?

– Tästäkin piti tulla ensin elokuva, mutta tarina ei jättänyt minua rauhaan. Tajusin, että romaani olisi sille parempi muoto.

Ang Leen Jäämyrsky herätti aikoinaan minussa muistoja siitä, että oli jokin ulkoinen asia, joka määritti jotakin aikaa voimakkaasti. Kyse on yhden perheen erityisestä keväästä, jolloin kaikki perheenjäsenet liikahtavat ja kasvavat. Tarinassa on paljon hiljaisia ja sisäisiä asioita, jotka tapahtuvat silmältä salassa.

Kirjoittaminen vaatii aina istumalihaksia ja yksinäisyyden sietämistä, mutta enemmän säätöä aiheuttavat muut projektit, jotka on hoidettava samaan aikaan. Lopulta päätin hakea kulttuurirahastolta yksivuotisen apurahan. Sen avulla sitouduin kirjoittamaan romaanin. Oli hirveän vapauttavaa päästä kirjoittamaan, sillä on hienoa rakentaa maailmaa sanojen avulla.

Elokuvien synnyttäminen puolestaan vaatii hirveän ison koneiston. Kirjoitin samaan aikaan leffakäsikirjoitusta ja romaania. Elokuvaa tein päivällä, koska se oli isompi ja raskaampi työ. Kun sain vaatimani liuskamäärän valmiiksi, palkitsin itseni kirjoittamalla romaania illalla ja yöllä.

"Rakastan rautakauppoja ja erityisesti kirvesosastoja. Halkojen hakkaaminen hyvällä kirveellä on ihanaa."

Olet tehnyt myös laulujen sanoituksia Suomen huippuartisteille, kuten Jonna Geagealle, Jari Sillanpäälle ja Neljän suoralle. Mikä laululyriikoissa kiehtoo?

– Proosan kirjoittamisen aikana olen ollut sanoitusummessa. Huomaan, että en pysty tekemään kaikkea samaan aikaan. Olen aina rakastanut laulutekstejä ja kirjoittanut niitä pöytälaatikkooni. Tykkään sanoitusten tiiviydestä ja rakenteesta, siitä miten isoja tunteita voidaan pakata kolmeen minuuttiin. Olen myös saanut paljon iloa elämäni aikana lauluteksteistä.

Olin aikoinani kehittelemässä konseptia Sydänjää-draamasarjaan. Kirjoitin siihen eräälle biisintekijähahmolle tekstejä. Sitä kautta joku sai vihiä, että teen lyriikoita ja muutama taho pyysi tekstejäni näytille. Päädyin lopulta Pekka Ruuskan Kaiku Kustannukselle. Käytännössä tein laulutekstejä silloin, kun viitsin ja ehdin. Se on ollut ihana syrjähyppy, sillä musiikki on ollut minulle aina tärkeää. Valittavasti en ole vain ehtinyt nyt tehdä muutamaan vuoteen lyriikoita.

Olet hullaantunut avovesiuinnista ja käynyt uimassa sadoissa eri luonnonvesissä. Mikä vedessä kiehtoo?

– Olen iso ihminen, joten olen aina tuntenut vedessä olevani sopiva. Opin uimaan jo alle kouluikäisenä. Julkaisin viime keväänä kirjan Vesiystäviä. Valotan siinä veden ja ihmisen suhdetta. Siinä on myös 101 suomalaista järveä henkilöitynä ja luonnehdittuina. Uiminen on iso nautinto, ja esimerkiksi lämpimässä vedessä on ihanaa vesijuosta tai uida matkaa. Vesi on kaikkia aistejani hivelevä nautinto.

Miltä tulevaisuus näyttää?

– Alan valmistella uutta tv-sarjakonseptia, mutta se on niin varhaisessa vaiheessa, että puurran sitä yksin. Kirjoitan ja kaavailen henkilöitä sekä maailmoja. Lisäksi proosan kirjoittaminen oli niin kivaa, että sitä haluan kirjoittaa lisää. Aihekin minulla on jo, ja se on ihan eri maailmaa kuin Pimeät tunnit.

Kerro jokin salaisuutesi.

– Rakastan rautakauppoja ja erityisesti kirvesosastoja. Halkojen hakkaaminen hyvällä kirveellä on ihanaa.

Johanna Vuoksenmaa

  • Syntyi: 21. syyskuuta 1965 Hämeenlinnassa.
  • Asuu: Tampereella.
  • Perhe: kaksi poikaa.
  • Harrastaa: kaikkea liikuntaa.
  • Nyt: Kirja Pimeät tunnit, 70 on vain numero -elokuvan ensi-ilta tammikuussa 2021.
Julkaistu: 25.7.2020
Kommentoi »