Apu

Johanna Vuoksenmaa ja veden lumo: 500 järvessä uinut ohjaaja on määritellyt ne kaikki

Johanna Vuoksenmaa ja veden lumo: 500 järvessä uinut ohjaaja on määritellyt ne kaikki
Johanna Vuoksenmaa on uinut viidessäsadassa järvessä. Jokainen on oma persoonansa, vesiystävä.
Julkaistu: 12.7.2021
Järviä erottava kannas on kapea, askelmitalla alle kymmenmetrinen. Vasemmalla Kuivajärvi työntää tasaisen päättäväisesti aaltoja rantaan. Oikealla Suujärvi hehkuu lähes jadenvihreänä, naapuriaan hiljaisempana. Kuivajärvi on isompi ja muodoltaan asiallisempi, kun taas Suujärvi on pieni, kapea ja rannoiltaan koukeroinen.
– Nämä ovat vähän kuin äitijärvi ja isäjärvi, sanoo ohjaaja, käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa ja katsoo Kuivajärven laakean selän yli, josta tuuli työntyy kohti ja kieputtaa avoimia hiuksia.
Ollaan Tammelassa Kanta-Hämeessä, Turusta Hämeenlinnaan kiemurtelevan Hämeen Härkätien lähettyvillä. Ihan järvien vieressä on Lounais-Hämeen Pirtti, joka rakennettiin Suomen ensimmäiseksi kotiseututaloksi Tammelan isäntien lahjoittamista hirsistä vuonna 1948. Sen juhannustanssit olivat aikoinaan suuri tapahtuma. Johannan vanhemmat ovat käyneet tansseissa täällä, näiden kahden järven kainalossa, kun he aloittelivat seurusteluaan 1950–1960-lukujen taitteessa.
Tarina ei kerro, pulahtivatko vanhemmat tuolloin veteen. Johanna epäilee, etteivät he tohtineet tehdä sitä kesken tanssien. Muutoin äiti ja isä ovat läsnä näissä järvissä, ne ovat Johannasta persooniltaan samankaltaisia.
– Jos olisin puu, olisin mänty. Kuuset riippuoksineen ovat melankolisia. Männyssä on havupuun juurevuus mutta se suuntautuu optimistisesti eteenpäin, on avoin ja valoon kurkottuva, ratkaisukeskeinen, Johanna sanoo.
Kuivajärvi on selvästi kuin äiti.
– Avarakatseinen, konstailematon, juttelee koko ajan. Lempeä, kiltti ja myös nöyrä. Se hoitaa veden hommaansa: kuljettaa, kylvettää, virkistää ja antaa ruokaa.
Suujärvi, isäjärvi, on toista maata.
– Se on komea ja vehreä! Arvoituksellinen, melankolinen taiteilija, maisemamaalari. Se ei ole tunteistaan avoin.

Lapsuuden uintikerta jäi mieleen

Johanna kävi uimassa näissä vesissä muutama vuosi sitten, kun hän oli matkalla pelaamaan lentopalloa Salo Volley -turnaukseen. Johanna harrasti lentopalloa nuorena ja on nyt keski-iässä jatkanut harrastusta. Järvet osuivat turnausreitin varrelle, ainakin suurin piirtein, joten oli pysähdyttävä.
Edelliskerran hän oli ollut täällä sukuhäissä, kun oli noin 8-vuotias. Olikohan morsian äidin serkku? Se ei ollut lapselle niin tärkeää. Kesken juhlinnan hän meni uimaan. Rantaan veivät jyrkät kiviportaat. Tuossahan ne ovat, Lounais-Hämeen Pirtin rantasaunan takana.
– Sitten tuli ukkonen. Pelkäsin sitä kauheasti.
Nytkin ilmassa on vesipisaroita, muttei tarpeeksi, jotta ne saisivat aikaiseksi sateen. Taivas on hiljaa, mutta linnut ottavat tilansa, laulavat täysin palkein. On se aika vuodesta, jolloin vasta puhjennut vihreys on melkein liikaa, yhtä aikaa kutsuva ja pakahduttava.
Johanna Vuoksenmaa on uinut viidessäsadassa järvessä. – Se on opettanut, että Suomesta löytyy ihmeellisiä paikkoja, kun vaan menee ja pysähtyy.
Järvet ovat Johanna Vuoksenmaan rakkaus. Hän on aina viihtynyt vesissä, ihan pienestä pitäen. Kun perhe oli kesällä matkalla jonnekin, Johanna tähyili uimarannasta kertovia kylttejä ja kinusi uimaan. Aina ei pysähdytty – taasko, taisivat vanhemmat ajatella.
Muutama vuosi sitten Johanna alkoi bongailla järviä tosissaan muttei totisesti. Kun hän on uinut uudessa järvessä, hän valokuvaa sen ja kirjoittaa siitä luonnehdinnan, josta voi löytää aineksia niin eri hintaluokan viinien vivahteista kuin uskottavan draamakomedian hahmoista. Kuvat ja tekstit hän julkaisee Instagram-sivuillaan.
Osa on myös painettu Johannan Vesiystäviä-kirjaan. Tällaisia ne ovat:
Vikträsk, Siuntio. Mainio pieni luonnonystävä. Tarkkaavainen, utelias, reipas ja raikas. -- Punatukkainen ja pisamainen poika, joka soittaa Lasten Luontoiltaan ja kysyy: Mistä kohdasta käärmettä tulee käärmeen kakka?
Kahtoilampi, Hämeenlinna. Vanha hippi! Samea, pehmeä ja rusehtava väriltään, kulkee samettihousuissa ja polttaa piipussa muitakin kasveja kuin tupakkaa. Oli nuorempana lintumies ja tuoksuu yhä metsältä ja suolta.
Svedjaträsket, Karjaa. Jekuttaa lapset, herkuttaa aikuiset (monessakin mielessä), rapsuttaa eläimet ja kuopsuttaa kasvit, leipoo siinä sivussa parisataa karjalan- piirakkaa isoäitinsä ohjeilla. Joskus väsähtää, nostaa jalat seinää vasten ja on hetken tekemättä yhtään mitään.
Johanna ui noin sadassa järvessä joka vuosi. Joinakin vuosina hän on pulahtanut jopa 140 veteen. Joissakin järvissä tulee käytyä joka vuosi. Tai kuten Johanna sanoo:
– Suosikkijärvistäni käyn maistamassa tietysti myös eri vuosikertoja.
"Joskus olen pelännyt, levitänkö rapuruttoa, kun menen järvestä toiseen hiukset märkinä. Seuraan huolissani rapuruttokarttoja, jäljittelevätkö ne reittiäni!"
Viiden vuoden aikana eri järviä on kertynyt joka tapauksessa noin viisisataa.
Mukana kulkee nopeasti kuivuva pyyhe ja monta uimapukua. Märät hiukset Johanna kietaisee nutturalle päälaelle, pois tieltä. Kesällä ne saattavat olla märät monta päivää, ei se ole niin nokonnuukaa.
– Joskus olen pelännyt, levitänkö rapuruttoa, kun menen järvestä toiseen hiukset märkinä. Seuraan huolissani rapuruttokarttoja, jäljittelevätkö ne reittiäni, hän sanoo. Nauru on makea.
Järvibongaus alkoi eräänä helteisen kuumana kesäpäivänä Lahdessa vuonna 2011. Johanna oli esittelemässä Nuorten turvatalon toimintaa Suomen Punaisen Ristin kesäkokouksessa. Päivä jatkui iltajuhlalla Sibeliustalossa. Se oli juhlapukutilaisuus, mutta Johanna otti silti uimapuvun mukaan pikkulaukkuunsa – eihän sitä koskaan tiedä.
Oli yhä kuuma. Ikkunoiden takana välkehti Vesijärvi. Paljastui, että eräs toinenkin osallistuja oli varautunut uimapuvulla. Naiset karkasivat kekkereiltä rantaan.
– Rannalta löytyi pukukoppi. Uimisen jälkeen palasimme juhlaan huomattavasti virkistyneinä.

Alkoi kisa siitä, kumpi ui useammassa järvessä

Se oli etiäinen. Seuraavana päivänä Johanna kävi aamu-uinnilla majapaikkansa viereisessä pienessä Joutjärvessä yhdessä Tampereen Nuorten turvatalon työntekijän kanssa. Uimakaveri oli intohimoinen luonnon­ystävä ja vesien rakastaja hänkin. Naiset päättivät siltä seisomalta aloittaa leikkimielisen kisan siitä, kumpi ui useammassa järvessä kesän aikana.
He perustivat Facebookiin sivun, jossa jakoivat kokemuk­siaan ja antoivat vinkkejä. Järvet karttuivat, ja samalla ymmärrys.
– Häikäistyin siitä, miten kaikki vedet ovat niin erilaisia – ja ihania. Kuten ihmisetkin. Rupesin saamaan geografisia ystäviä, Johanna kertoo.
"Vesi uskaltaa koskea. Se koskee myös niitä, jotka kaipaavat kosketusta. Se on aika kaunis ajatus."
Hän lumoutui siitä, että vesi on niin erilainen elementti kuin muut, tuli, ilma ja maa.
– Veden voi aistia kaikilla aisteillaan: tuntea, kuulla, nähdä, haistaa ja maistaa. Muita ei voi.
Vesi on myös tasapuolinen. Se kohtelee kaikkia yhtä hellästi, hivelee väsyneitäkin vartaloita ja paijaa arvostelematta niiden arpia ja kipupisteitä.
– Vesi uskaltaa koskea. Se koskee myös niitä, jotka kaipaavat kosketusta. Vesi voi rakastaa ja rakastella ihmistä ihan loppuun asti. Se on aika kaunis ajatus.
Johanna Vuoksenmaa on ensimmäiseltä koulutukseltaan valokuvaaja. Hän ei ollut kuvannut ammatillisesti mitään vuosiin. Nyt teki mieli alkaa dokumentoida näitä järviä, vesiystäviä.
– Ajattelin, että otan niiden kanssa selfieitä, ja vein sen vähän artsumpaan suuntaan.

"Kun paikat saavat merkityksiä, koko maisemasta tulee arvokkaampi"

Johanna teki säännöt: Kuva otetaan puhelimella uimisen jälkeen. Siinä pitää näkyä sekä vesiystävä että häntä itseään: jalka, heijastus kehosta tai hiussuortuva. Uidessa, kuvatessa ja kokiessa järvistä kasvoi persoonia. Ujoja, leppoisia, ylimielisiä ja vahvoja. Osa kutsuvia, osa vaikeasti lähestyttäviä. Yhtä kaikki, niiden syliin oli päästävä.
– Kun asioille antaa merkityksiä, elämästä tulee rikkaampaa. Ja kun paikat saavat merkityksiä, koko maisemasta tulee arvokkaampi.
Johanna Vuoksenmaan juuret ovat täällä Hämeessä. Hän syntyi ja kasvoi Hämeenlinnassa, Apparan eli Ahveniston ja Aulangon järvien äärellä. Vedessä Johanna tunsi olevansa kotonaan.
– Olin isokokoinen lapsi. Muistan, kuinka ihanaa oli, että vedessä olin nopea ja sulava ja kevyt, kun maalla en ollut niitä.
Johannan äiti on kotoisin Hemmon tilalta Lopelta. Sen maine ulottuu pitkälle historiaan.
Seitsemässä veljeksessäkin on maininta Hemmon saunan sauhuista.
"Olin isokokoinen lapsi. Muistan, kuinka ihanaa oli, että vedessä olin nopea ja sulava ja kevyt."
Edesmennyt isä oli Karjalan Räisälästä, Vuoksen rannalta. Vuonna 1900 syntynyt isänisä keksi suuresta joesta nimen Vuoksenmaa. Sitä ennen sukunimi oli Suutari. Samannimisiä oli paljon, ja isänisä halusi oman nimen. Toisella evakkomatkalla isän perhe asettui Teuron kylään Tammelaan, ei kovin pitkän matkan päähän täältä.
Johanna viittaa Kuivajärven selän yli Lopen suuntaan. Hän omistaa sieltä puolihehtaarisen metsätontin.
– Joskus olen hakenut sieltä joulukuusen.
Kun Johanna oli lapsi, perheellä oli mökki Ilmoilanselän rannalla Hauholla. Siinä oli mutapohja, ja vedessä asusti iilimatoja, jotka pelottivat. Se ei ollut mikään rantapuljausvesi, mutta toki siinäkin tuli uitua.

Maaginen hetki piirtyi kirkkaana muistiin

Kerran perhe oli äidin kaverin vieraana Hämeenlinnan Osuusmeijerin mökillä Munakas-nimisen järven rannalla. Johanna oli 12-vuotias, menossa yläasteelle. Kesä oli ollut merkityksellinen, sellainen nuoruuden aika, jonka muistaa aina. Johanna oli ihastunut veljensä kaveriin. Elämä tuntui jännittävältä.
– Oli mieletön syyskesän iltapäivä. Lähdin soutelemaan ja löysin joen. Seurasin sitä. Se oli aika kapea ja hyvin tyyni, puut laskeutuivat penkereeltä veden ylle. Miten värit heijastuivatkaan vedestä! Joen päässä oli toinen järvi.
Maaginen hetki on piirtynyt kirkkaana muistiin. Eikä tämä vielä kaikki.
– Siitä suora leikkaus 30 vuoden päähän, Johanna sanoo, onhan hän elokuvaohjaaja.
Johanna on laskenut veneen vesille äitinsä uudella mökillä Hämeenlinnan Alajärven rannalla. Hän soutaa jälleen, nauttii kun vene halkoo vettä. Löytää pienen joen. Suuntaa sille ja tajuaa, täällä olen ollut aiemminkin. Tämä on se joki!
On jotenkin kiehtovaa, että voi uida samoissa vesissä kuin lapsena – sama ihminen mutta monta tarinaa vanhempana.
Nyt Johanna käy joella aina, kun on äitinsä mökillä. Hän kutsuu sitä Taikajoeksi. Mökin lapsivieraat ovat puolestaan ristineet sen viidakkojoeksi ja leikkivät, että veteen kurottelevat puunjuuret ovat krokotiilejä.
– Aina juhannuksena uin joen päästä päähän, Alajärveltä Munakkaalle ja takaisin. Siitä tulee suunnilleen puolitoista kilometriä.
Kun Johanna ui matkaa, vieressä on kaveri veneellä turvallisuuden vuoksi.
Pidempään hän tykkää uida myös Saimaalla piilopirtillä, joka on Johannan ja hänen entisen miesystävänsä Matti Röngän yhteinen. Siellä on matala ja lämmin lahti.
Johannan mielestä riippumatolla ja kumisaappailla on paras hinnan, hyödyn ja ilon suhde. – Ne ovat nerokkaita keksintöjä kumpikin.
Päivä ylioppilaskirjoitusten loppumisen jälkeen Johanna muutti kaverinsa kanssa pois Hämeenlinnasta. Ei kuitenkaan isompaan kaupunkiin, kuten moni pikkukaupungissa kasvanut, vaan maalle Ahlaisiin Porin pohjoispuolelle. Hän oli töissä vanhainkodissa. Välivuoden jälkeen hän aloitti valokuvauksen opinnot.
Myöhemmin hänestä tuli ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on tehnyt muun muassa suositut tv-sarjat Klikkaa mua ja Ex-onnelliset sekä elokuvan 21 tapaa pilata avioliitto.
Elokuussa ensi-iltaan tulee Johannan seuraava elokuva 70 on vain numero. Siinä näyttelevät Hannele Lauri ja Marja Packalén.
– Se käsittelee ikääntymisen hyväksymistä: mikä kaikki on mahdollista ja mikä kaikki ei ole.
Elokuvaa kuvattiin viime kesänä Ylöjärven Keijärvellä. Se oli Johannan mukaan järvenä ”kunnollinen nuorukainen, yli-innokas tradenomi”. Puolen tunnin lounastauoista kului aina vähintään vartti sen sylissä.
– Kyllä mun töissä aina jossain vaiheessa mennään järveen uimaan. Viime kesänä jopa ohjasin vedestä. Esikoisromaanini Pimeät tunnit sijoittuu kevääseen, joten siinä ollaan vedessä vasta sääriä myöten, Johanna sanoo.

Kaikki aistit valtaava uiminen on tapa päästä työasioista eroon

Työ kulkee koko ajan mukana, ajatuksissa ja alitajunnassa. Joskus Johanna herää yöllä siihen, että on saanut idean, joka on pakko kirjoittaa muistiin puhelimeen.
– Lentopallo ja tennis eli reaktiota vaativat pallopelit ovat tapani päästä työasioista eroon. Toinen tapa on kaikki aistit valtaava uiminen. Se on tällaisen toiminnallisen ihmisen meditaatio. En pysty istumaan nurkassa miettimässä jotain tyhjyyttä.
Johannan itse neulomassa villapaidassa on kettu etupuolella, jänö selässä ja ketunhäntä kainalossa.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Johanna osaa elää hetkessä. Hän on yhä valmis poikkeamaan reitiltä, kun näkee uimarannasta kertovan kyltin. Kaveritkin tietävät sen ja osaavat varautua uimapuvuilla yhteisiin reissuihin.
Johanna sanoo olevansa myös utelias ja ”patologisesti vaihtelunhaluinen”.
– Oli noloa, kun tajusin sen, hän manaa.
Kaveritkin osaavat jo varautua uimapuvuilla yhteisiin reissuihin.
Oli firman juhlat, ja Johannan tehtävä oli käydä Alkossa ostamassa niihin viiniä.
– Normaalisti juhliin ostetaan yhtä punaviiniä ja yhtä valkoviiniä. Käteni eivät vain pystyneet siihen! Otin yhden kanisterin yhtä ja toisen toista. Lopulta minulla oli neljää eri punaviiniä. Tiesin, ettei niin pidä tehdä ja siitä tulee harmia ihmisille, jotka haluavat nauttia samaa viiniä, mutta en vain voinut itselleni mitään.
On vaikea kuvitella, millainen maa Suomi olisi ilman järviään. Ne ovat meidän ominta maisemaamme.
– Varmaan kaikilla suomalaisilla on jokin itselle erityisen rakas järvi. Niihin liittyy valtavasti tunteita, Johanna sanoo.
On jännittävää ajatella, että jossain tietyssä järvessä voi uida sukupolvi toisensa perään. Sinne voi heittäytyä, kuten vaikkapa vanhemmat tai heidän vanhempansa aikoinaan. Koskea samaa vettä vaikka eri aikana.
Järvissä on jotain kutsuvaa, olivatpa ne suuria ja mahtavia tai vaikeapääsyisiä ja liki umpeen kasvaneita.
– Suolammet ovat kauhean houkuttelevia, mutta niistä on vaikea päästä ylös. Kerran Outokummussa piti tulla ylös niin, että seuralainen ojensi rannalta keppiä kuin jossain heikkojen jäiden tietoiskuissa. Pari kertaa olen myös saanut jalkaan haavan tässä leikissä.
"On jännittävää ajatella, että tietyssä järvessä voi uida sukupolvi toisensa perään. Siellä voi koskea samaa vettä vaikka eri aikana."
Johanna on huomannut, että hienoista järvistä tulee usein huonoja kuvia ja rumista järvistä taas upeita. Yksi sellainen yllättäjä oli Ylöjärvi, ”nurkkakuntainen, yksinäinen, omia pelkojaan oireileva”.
– Siitä ei jäänyt kauhean raikas olo! Mutta kun otin kuvan, se oli suorastaan runollinen.
Se on osoittanut, ettei kannata lähestyä järveä, tai mitään muutakaan, ennalta tuomitsevalla asenteella.
– Voi paljastua hienoja asioita, kun antaa toisen puhua.
Järville on historiassa annettu merkityksiä ja omintakeisia nimiä. Mistähän tulee nimi Suujärvi, tai entäpä Kuivajärvi? Jälkimmäinen on matala, ehkä kuivemmat vuodet ovat näkyneet siinä, Johanna pohtii. Järvikaimojakin on. Vaikka sitä ei mäntymetsän läpi näe, kivenheiton päässä täältä kannakselta on kolmas järvi, Pyhäjärvi. Se on yksi Suomen 39:stä Pyhäjärvestä.
Johannan suosikkijärvi on raamikas ja määrätietoinen Näsijärvi, "sellainen alfauros".
Toinen Pyhäjärvi on Tampereen Pispalassa asuvan Johannan lähijärvi. Se on nähnyt pitkän pätkän Johannan elämää, ”nöyrä ja rakas pyykkärimummovesi”.
Pispalanharjun toisella puolella on puolestaan Johannan suosikkijärvi, raamikas ja määrätietoinen Näsijärvi.
– Ihana, hurja, komea, villi vesirakastajani. Sellainen alfauros!
Tosin se on nyt saanut haastajan. Johannalla on uusi porvoolainen ihastus.
– Tervajärvi, johon tutustuin viime kesänä uuden ihmisrakkauteni myötä. Se järvi on todella kaunis ja kiehtova tyyppi. Sen kosketus on eloisa ja napakka.

"Joskus olen haaveillut metsäportsarista"

Miesystävästään Johanna on puolestaan saanut uintiseuraa, joka kohtaa uudet vedet mielenkiinnolla. He liikkuvat paljon myös luonnossa.
– Minua ei nykyisin pidä mikään pois metsästä. Viime syksynä keräsin varmaan 300 litraa suppilovahveroita.
Kun miesystävä halusi jo lähteä, Johanna neuvotteli. Eikö hän saisi ottaa autolle kuljettaessa vielä ne sienet, joihin yltää kurottamaan ilman, että poikkeaa polulta?
Mukana retkillä Johannalla on usein kevyt riippumatto. Se menee pieneksi paketiksi, ja sen voi kiepsauttaa nopeasti puiden väliin.
Johanna käy metsässä myös marjassa ja polkujuoksemassa.
– Joskus olen haaveillut metsäportsarista, joka sanoisi: Rouva on nyt nauttinut tarpeeksi. Aika mennä kotiin.

Vedessä, kuten elämässä, kannattaa harvoin odottaa täydellistä hetkeä

Puut poksuvat saunan pesässä. Kuikka huutaa. On ihan valoisaa, mutta valo on illan värittämää, aiempaa pehmeämpää. Johanna Vuoksenmaa kastaa varpaansa veteen ja tunnustelee.
– Tämähän on lämmintä, ihan tosi lämmintä.
Arvio on optimistinen, sillä mittari on osoittanut hetki sitten Suujärven lämpötilaksi 14.
Yleensä veden olisi hyvä olla Johannasta vähintään 18-asteista, jotta sen sävyjä voisi maistella ja kosketusta aistia syvällisesti, ilman että maallinen jäätyminen pakottaa ylös. Mutta kuten elämässä yleensäkin, harvoin kannattaa odottaa täydellistä hetkeä. Kannattaa tarttua tilaisuuteen, kun sellainen on nenän edessä.
On aika mennä uimaan.

Johanna Vuoksenmaa

Mistä tunnettu? 55-vuotias ohjaaja-käsikirjoittaja, mm. Ex-onnelliset-sarja ja 21 tapaa pilata avioliitto.
Perhe: 28- ja 26-vuotiaat pojat ja rakas mies Porvoossa. Asuu itse Tampereella.
Ajankohtaista: Elokuva 70 on vain numero teattereissa elokuussa.
Parasta luonnossa? Järvet, ja pahinta hyttyset.
Kommentoi »