
Elonkerjuu -yhtye päätti 16 vuotta kestäneen uransa elokuussa Seinäjoen Vauhtiajoissa.
Pohjanmaalainen yhtye aloitti vuonna 2000 Lauri Tähkä ja Elonkerjuu –nimellä, mutta jatkoi Elonkerjuuna vuonna 2011, kun Tähkä jätti yhtyeen ja siirtyi soolouralle.
- 16 vuotta on tosi pitkä aika yhdessä. Itse olen taiteilijasielu, joka ei halua jämähtää paikoille. Haluan päästä kehittämän itseäni eri osa-aluilla, yhtyeen viulisti Johanna Koivu kertoi eilen.
Bändi mietti lopettamista vuoden verran. Päätös vaati rohkeutta myös taloudellisesti, sillä Elonkerjuu on ollut sen jäsenten päätyö.
- Onhan se iso riski taloudellisesti, kun jää pois töistä. Jollain pitää elääkin. Minulla oma draivi tehdä uutta oli kuitenkin pelkoa isompi.
Koivu on valmistunut tanssiliiketerapian menetelmäohjaajaksi ja on mukana elävän kuvan konseptissa, joiden parissa hän aikoo jatkossa työskennellä.
Elonkerjuulaisista suurin osa asuu Pohjanmaalla, Koivun sosiaaliset ympyrät ja koti on Helsingissä. Koivu ei osannut sanoa, paljonko hän pitää jatkossa yhteyttä bändiläisiin.
Viimeinen keikka aiheutti Koivussa ristiriitaisia tunteita.
- Rakastan isoja lavoja. Tiedän, että en voi saada samaa tunnetta mistään muualta. Mietin myös, että tulenko näkemään faneja missään. Symbioosi keikoilla on ollut heidän kanssaan nämä vuodet niin tiivistä.
Hulluimpien menestysvuosien ajatteleminen tuntuu epätodelliselta.
- Tuntuu kuin olisin elänyt jonkun toisen elämää. Elin vain yhtyeelle. Kävin kotona kääntymässä pari päivää viikossa, Koivu muisteli eilen Specsaversin tilaisuudessa, jossa lähes 50 julkisuudesta tuttua henkilöä luovutti aurinkolasit tai silmälasit Tansaniaan.