Eeva

Johanna Koivu: "Unelmien koti sairastutti minut"

1


Johanna Koivu: "Unelmien koti sairastutti minut"

Muusikko Johanna Koivu sinnitteli pitkään uudessa kodissaan, vaikka hän sai siellä homeoireita. Lopulta Johannalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin paeta asunnostaan.
Teksti Jenna Parmala
Kuvat Milka Alanen

Sinun on muutettava kodistasi mahdollisimman nopeasti. Lause toistui muusikko, juontaja Johanna Koivun mielessä, kun hän istui ystäviensä kanssa iltaa ravintolassa.

Oli vaikea keskittyä keskusteluun, sillä Johanna tunsi olonsa ärtyneeksi ja ahdistuneeksi. Minne ihminen menee, jos hän ei voi mennä kotiinsa?

Kun ystävät lähtivät kohti kotejaan, Johanna jäi istumaan ravintolaan tietämättä mitä tehdä. Hänen asunnossaan oli juuri tehty homelöydös. Jos hän menisi kotiin, hänen olisi laitettava kasvoilleen hengityssuoja jo eteisessä.

Aivasteleminen ja nielun turpoaminen olisivat ensimmäiset oireet. Sen jälkeen silmät turpoaisivat umpeen. Vaikka kaikki toistui aina samalla tavalla, aiheuttivat oireet pelkoa ja tuskastumista. Taasko se tapahtuu?

”Sellaisessa tilanteessa siedätyshoito ei todellakaan auta, vaan tilasta on päästävä pois”, Johanna toteaa reilut kolme vuotta myöhemmin saman helsinkiläisravintolan pöydässä.

Johanna Koivu kertoo aina olleensa seikkailija. Hän kasvoi Teuvalla, Etelä-Pohjanmaalla. Omakotitalon jokirantaan ulottuvassa isossa pihassa ja sen ympäristössä sai lapsena kulkea ja leikkiä vapaasti.

”Heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen lähdin au pairiksi Ranskaan. Olen aina kaivannut maailman isoihin ympyröihin näkemään ja kokemaan.”

"Homeongelmista ei pidä vaieta"

Seuraavaksi oli vuorossa Englanti, jossa Johanna opiskeli teatterialaa ja työskenteli näyttelijänä yhteensä kuuden vuoden ajan. Samoihin aikoihin pohjalaishenkisestä, muusikkokavereiden kanssa toteutetusta yhdenillan show’sta kasvoi koko Suomen tuntema Elonkerjuu-yhtye.

Johanna soitti yhtyeessä viulua.

”Yleisö innostui todella, ja saimme paljon keikkapyyntöjä. Lensin Lontoosta keikoille ja takaisin, ja teatterityöni kärsivät.”

Oli pakko tehdä valinta. Johanna palasi Suomeen vuonna 2001, kun Lauri Tähkä ja Elonkerjuu lähtivät kiertämään isoja lavoja.

Koulutukseltaan Johanna Koivu on nykyteatteriin erikoistunut teatteritaiteen maisteri. Töidensä ohessa hän on harrastanut viulunsoittoa.

”Viulusta ei koskaan pitänyt tulla minulle ammattia, mutta toisin kävi.”

Vuodet valokeilassa saivat Johannan rajaamaan tiukasti ne asiat, joista hän halusi julkisuudessa puhua.

”Homealtistukset ovat kuitenkin niin laaja ja vaikea ongelma, että en halua vaieta niistä”, Johanna toteaa.

Homeen aiheuttamista oireista ei Johannan mielestä puhuta Suomessa tarpeeksi. Ihmiset jäävät yksin kokemustensa kanssa.

”Monen elämä tuhoutuu, sosiaaliturvaa ei ole, eikä apua tarjota mistään.”

Homeongelmiensa keskellä Johanna sai apua tutuilta ja tuntemattomilta. Ihmisten ystävällisyys liikuttaa häntä yhä.

"Rakastuin kodin korkeisiin huoneisiin"

Johanna Koivu oli asunut Helsingissä muutaman vuoden, kun vuokranantaja kertoi haluavansa asunnon omaan käyttöönsä.

”Silloin päätin, että laitan ensimmäistä kertaa elämässäni juureni maahan ja asetun johonkin asumaan.”

Johanna unelmoi kaksiosta vanhassa kivitalossa Helsingin ydinkeskustassa, kodista, jolla olisi historiaa ja karismaa. Tarkka nainen kävi lähes sadassa asuntonäytössä.

”Kun kiinnostun jostain, paneudun asiaan sataprosenttisesti.”

Lopulta unelmien asunto löytyi. Avokeittiö, suuret ikkunat, leveät ikkunalaudat ja näkymä sisäpihalle olivat juuri sellaiset kuin Johanna oli toivonut.

”Asunto hurmasi minut heti. Aloin valikoida uusia huonekaluja vanhan talon korkeisiin huoneisiin.”

Seuraavaksi alkoi muutaman kuukauden remontti, jonka jälkeen Johanna pääsi muuttamaan asuntoon. Remontin valmistumisen jälkeen Johanna sairastui sitkeään flunssaan, joka ei parantunut.

”Luulin ensin olevani kipeä, mutta tosiasiassa homeoireet alkoivat silloin.”

Johanna ei ollut kuullutkaan sisäilma- tai homeongelmista. Asian pitkittyessä hän ajatteli, että oireet olivat henkisiä.

”Aina kun olin kotona, olin sairaana, ja aina kun lähdin pois, paranin.”

"Minun olisi pitänyt kuunnella lääkäriä"

Johanna yritti sinnitellä. Hän ajatteli, että oireet katoaisivat, jos hän ei keskittyisi niihin. Tilanne kuitenkin paheni. Aamuisin silmät olivat rähmää täynnä ja kurkku kipeänä.

Ystävä suositteli Johannalle sisäilmaongelmiin erikoistunutta lääkäriä.

Testien jälkeen lääkäri istutti Johannan alas ja totesi, että kyse oli kehon myrkytystilasta. Uusi asunto oli todennäköisesti sairastuttanut Johannan ja hänen olisi muutettava heti sieltä pois, jos hän halusi parantua. Johanna ei uskonut lääkäriä.

”Saan vieläkin kylmiä väreitä, kun ajattelen sitä tapaamista. Mielessäni pyöri vain kaikki se aika ja vaiva, jonka olin sijoittanut asuntooni. En voinut lähteä sieltä pois.”

Jos Johanna voisi muuttaa jotain elämässään, se olisi tuo hetki.

”Minun olisi pitänyt kuunnella lääkäriä ja lähteä heti asunnosta. Sen sijaan otin yhteyttä taloyhtiööni ja isännöitsijään ja jäin odottamaan vastausta.”

Johanna jatkoi elämää oireidensa kanssa unelmiensa kodissa.

”Meni viikkoja, sitten kuukausia, mutta kukaan ei ottanut vastuuta asiasta.”

Kotiin palaamisesta alkoi tulla yhä inhottavampaa.

”Tilasin kahvilassa mieluummin vielä toisenkin kahvin, kuin lähdin kohti kotia. Venytin kotiin palaamista niin pitkään kuin pystyin, sillä jo eteisessä kenkiä riisuessani tiesin, että minulla olisi kohta kamala olo”, Johanna kertoo.

"Autosta tuli kotini"

Muutaman kuukauden jälkeen Johanna päätti ostaa hengityssuojan kotikäyttöön. Hän palkkasi avukseen alan parhaan sisäilmatutkijan, joka löysi kodin vanhan lautalattian alta hometta.

Johanna oli helpottunut. Löydös vahvisti, että taloyhtiön olisi tehtävä jotain pilaantuneille rakenteille. Asunnon myyjä ilmoitti, ettei kantaisi vastuuta vauriosta. Sisäilmatutkijan viesti oli sama kuin lääkärin: Johannan olisi muutettava pois mahdollisimman nopeasti.

”Jätin lähes kaikki tavarani asuntoon, sillä ajattelin pian palaavani sinne takaisin.”

Johanna heitti muutaman jätesäkillisen vaatteita, tietokoneen, viulun, tyynyn ja peiton autoon ja ajoi ystävänsä luokse yöksi.

”Autoon ei mahtunut tavaroita, joilla oli tunnearvoa. Otin mukaani vain ne asiat, jotka tarvitsin elääkseni.”

Säkit lojuivat Nissanin takapenkillä vielä monta kuukautta myöhemmin. Johanna Koivu vietti lopulta yli vuoden kodittomana. Sitä elämänvaihetta hän ei muistele mielellään.

”Autosta tuli paras kaverini ja kotini. Ajelin usein kartan kanssa öisillä teillä ja yritin selvittää, minne olin menossa yöksi.”

Johanna ei löytänyt vuokra-asuntoa, jossa ei olisi saanut oireita.

”Pahimpina hetkinä en tiennyt, missä seuraavan yöni viettäisin”, Johanna kertoo ja pyyhkii kyyneleitä.

"Opettelin pyytämään apua"

Johanna laskee yöpyneensä kymmenissä kodeissa. Hotellien lisäksi Johannan makuuhuoneina toimivat putkiremonttia odottavat kodit, vieras- ja lastenhuoneet. Yöpaikkojen etsiminen kävi melkein päivätyöstä.

Ihmisten hyvyys oli liikuttavaa. Johanna kertoo majoittuneensa esimerkiksi tutun naisen ex-miehen tyhjään vuokra-asuntoon.

”Haavoittuvainen asemani pakotti oppimaan tärkeän läksyn: opettelin pyytämään apua. Usein yritin siivota tai tiskata kodeissa, joissa yövyin, antaakseni jotain takaisin. Kiitollisuudenvelka tuntui painavana harteillani.”

Pitkään jatkunut homealtistus oli herkistänyt elimistön niin, että useimmissa yöpaikoissa Johanna sai voimakkaita oireita. Hän opetteli nukkumaan ikkuna auki hengittääkseen öisin vapaasti. Ikkuna oli avoinna kovillakin pakkasilla, ja Johanna nukkui villapipo päässään.

Viikonloput Johanna keikkaili Elonkerjuun kanssa ympäri Suomea. Oma sänky keikkabussissa oli kuin turvallinen pieni pesä. Keikkailu antoi Johannalle voimaa. Lavalla viulua soittaessaan hän oli vapaa. Faneille Johanna ei kertonut tilanteestaan.

”Sen ansiosta sain leikkiä, että elämäni oli kunnossa. Yleisön edestä jouduin kuitenkin aina palaamaan valkoiseen Nissaniini ja etsimään seuraavaa yöpaikkaa.”

"Kaikki energiani meni selviytymiseen"

Johanna tunsi jatkuvaa avuttomuutta ja yksinäisyyttä. Hän ei tuntenut ketään samanlaisista ongelmista kärsivää. Ystävät auttoivat ja huolehtivat, mutta koska he eivät olleet kokeneet vastaavaa, he eivät täysin ymmärtäneet tilannetta.

”Moni varmasti mietti, mitä elämästäni oikein oli tulossa. Kaikki energiani meni selviytymiseen. Raahustin paikasta toiseen jätesäkkeineni. Yritin selvittää tulevia yöpymispaikkoja ja pysyä terveenä jaksaakseni keikoilla”, Johanna kertoo.

Yöt hän valvoi tuntien pelkkää kauhua. Johanna ei nähnyt enää ulospääsyä tilanteesta. Voimakkaat oireilut eivät olleet kadonneet.

”Pelkäsin, etten enää ikinä voisi asua missään. Minne voi muuttaa, jos ei voi asua neljän seinän sisällä? Olisiko minun asuttava loppuelämäni ulkona teltassa? Tunsin olevani umpikujassa. Huomasin saavani reaktioita myös aivan uusissa asunnoissa, uusista vaatteista ja huonekaluista.”

Kaikki, mikä sisälsi jonkinlaisia suoja-aineita, pahensi Johannan oireita. Samaan aikaan Johanna alkoi kärsiä ruoka-aineallergioista. Maitotuotteet, kananmunat ja vilja oli jätettävä pois ruokavaliosta.

”En voinut enää oikein olla sisätiloissa, enkä syödä mitään. Koko terveyteni tuntui romahtavan.”

Johanna Koivu kaipaa toisinaan esiintymislavoille. Työkseen hän haluaa kuitenkin jakaa tietoa hyvinvoinnista.

Toipuminen alkoi uudessa kodissa

Kesällä 2015 Johanna Koivu tutustui Susanna Makaroffiin, joka kirjoitti kirjaa kokemuksistaan homeongelmien kanssa.

”Susanna kertoi avoimesti kokemuksistaan oman homehelvettinsä kanssa. Puhuimme monta tuntia ja itkimme menetettyjä kotejamme ja terveyttämme. Susanna oli ensimmäinen, joka tiesi, miltä minusta tuntui ja tunnisti epätoivoni.”

Susannan kautta Johanna tapasi saman kokeneita ihmisiä ja löysi Facebookista vertaistukiryhmiä. Hän aloitti myös tanssiliiketerapian opinnot.

Tanssiliiketerapia perustuu kehon tuntemusten kuuntelemiseen. Johanna opetteli tekniikoita, joiden avulla jatkuvasti hermostunut keho rauhoittui.

”Kehoni turvallisuudentunnetta oli ravisteltu niin rankasti, että tunsin pitkään vain pelkoa. Asioiden käsitteleminen kuitenkin auttoi, yritin pakottaa itseni luottamaan siihen, että elämä kyllä kantaisi.”

Muutos tapahtui, kun Johanna syksyllä 2015 vietti muutaman kuukauden asunnossa, jossa hän ei saanut minkäänlaisia oireita. Hänen onnekseen asunto vapautui vuokrattavaksi.

Uudessa kodissa toipuminen vihdoin alkoi. Johanna maksoi kaksinkertaiset asumiskulut omistus- ja vuokra-asunnoistaan.

”En olisi voinut vuokrata homeasuntoani eteenpäin. Miten olisin voinut elää itseni kanssa, jos olisin aiheuttanut saman tilanteen toiselle? Olen onnekas, että selvisin näinkin vähin vammoin. Moni on joutunut homealtistuksen vuoksi vuosikausien oirekierteeseen.”

Vuoden 2016 loppuun mennessä Johanna Koivu oli lopettanut keikkailun Elonkerjuu-yhtyeen kanssa ja pitkään kaivattu korjausremontti hänen omistusasuntoonsa oli tehty.

”Moni asia tuli sen vuoden aikana päätökseen. Taloyhtiö oli teettänyt vielä samat mittaukset kuin minä. Kun tulos oli ollut sama, heidän oli pakko toimia.”

Terveyden merkitys korostui

Johanna ei ole ostanut kotiinsa uusia huonekaluja tai sisustanut. Esteetikko hänessä kärsii askeettisesta kodista, mutta uusien huonekalujen pöly voisi aiheuttaa oireita. Juhlia hän ei kodissaan mielellään pidä, sillä koti ei ole sen näköinen kuin hän toivoisi.

”Ennen kotini joka nurkka oli tarkkaan mietitty ja sisustettu. Nykyään minulla ei ole enää kiinnostusta kotini laittamiseen.”

Terveyden menettäminen opetti nuoren naisen varovaiseksi.

”Nykyään olen onnellinen, että saan aamulla herätä siihen, etten ole kipeä.”

Hän ei kuitenkaan voi mennä minne vain ja ajatella olevansa aina terve.

”Jos oireet alkavat, tiedän, että asunnossa on sisäilmaongelmia. En vieläkään ole varma, kannattaako ihmisille kertoa, jos saan heidän luonaan oireita. Harva haluaa kuulla sellaisia asioita omasta kodistaan.”

Johanna kertoo kaipaavansa välillä takaisin esiintymislavoille. Keho muistaa, miltä yleisön edessä koettu hurmos tuntuu. Nyt hän tekee kuitenkin juuri sitä, mitä haluaa: käsikirjoittaa ja juontaa hyvinvointiin erikoistunutta Koivu.tv-nettikonseptia. Siinä julkaistaan videoita ja podcast-ohjelmia.

”Olen tutkinut niin paljon terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita, että haluan jakaa osan tiedosta muiden kanssa.”

Toivo täydestä parantumisesta elää vahvana, vaikka pelko uusista oireista ei ole kadonnut.

”Minua kauhistuttaa edelleen ajatus siitä, että alkaisin saada oireita kodissani. Se tarkoittaisi, että kaikki alkaisi taas alusta.”

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 3/2018.

Julkaistu: 21.3.2018