Joanna Kuvaja ravaa rahaa syöpäpotilaille
Puheenaiheet
Joanna Kuvaja ravaa rahaa syöpäpotilaille
Joanna Kuvaja kuvaa arkeaan säätämiseksi. Sitä rytmittävät keskiviikon ja lauantain ravikomennukset sekä tärkeimpinä omat pienet pojat.
14.8.2015
 |
Apu

Sunnuntaita Riihimäen raviradalla ryydittää rapa, mutta taivaalta siunaantuva tihku ei Joanna Kuvajan, 30, intoa, menohalua saati hymyä hyydytä.

Kuvaja saapuu kesäraveihin tunnin verran myöhemmin kuin oli ensin suunnitellut. Lastenhoitajan aikataulu oli hieman pettänyt, siitä viive. 

– Yrittäjänä ja kahden pienen pojan äitinä arki on nyt aikamoista säätämistä. Syksyllä työt lisääntyvät myös muissa tv-ohjelmissa, joten nuorempi poika, puolitoistavuotias miehenalku, aloittaa tarhan. Viisivuotias esikoinen käy päiväkodissa.

– Mieheni hoitaa heitä kotona, kun etukäteen on jo tiedossa, että olen lähes joka keskiviikko ja lauantai tekemässä Ravikunkkua televisioon.

Lapset ovat tuoneet perheeseen tietyn säännöllisyyden.

– Yhtäkkiset keikkalähdöt eivät nykyisin ole mahdollisia. Toista oli ennen, kun pystyi tekemään mitä tahansa, Kuvaja selvittää.

– Elämän arvojärjestys on nyt täysin selvä. Ensimmäisenä ovat pojat.

Joanna Kuvaja suuntaa oitis Riihimäen kesäradan pääportilta kohti tallialuetta ja vilkuilee jo kävellessään kaviouraa kiertäviä uljaita ravureita.

– Aiemmin ratsastin, mutta Italian-vuoteni 2003–07 ravihevosten hoitajana ohjasivat minut ravien pariin. Nyt on aivan sama, onko kyseessä ratsastus vai ravi, kunhan vain on hevosia, Kuvaja hymyilee.

Valjastuskatosten tuntumassa Joanna Kuvaja kertoo kesän askareista; kuinka ravitöiden ja Joensuun kuninkuusravien oheen osuu myös kotoinen savotta.

– Meillä on edessä muutto, sillä ostimme vastikään Espoosta nykyistä isomman rivitaloasunnon, joka vaatii ainakin pientä pintaremonttia.

Uudesta kodistaan Kuvajat haluavat tehdä oman oloisensa. Säpinää siis on luvassa, koska Suomen suvi on sesonkiaikaa myös ravirintamalla.

– Joskus tuntuu, kuin vuorokaudessani olisi liian vähän tunteja, Kuvaja huokaa.

Italiassa asuessaan hänen piti oppia toisenlainen aikakäsitys.

– Siellä aikatauluksi riitti usein, että oli vähän sinne päin.

Aikanaan nuorten SM-tasolla juoksijana menestyneen Joanna Kuvajan ja parhaillaan vasta nousevaa juoksijan uraa luovan Pazzo Lindyn kohtaaminen on välitön ja lämmin. Kuvaja taputtaa viisivuotiasta ruunaa ja kyselee sen kuulumiset valmentaja Tapio Mäki-Tulokkaalta.

Talleilla Forssassa on kuulemma mennyt hyvin.

Hyvin menee myös Riihimäen raviradan tallialueella. Pazzo Lindy seisoo valjastettavana aivan tyynen rauhallisena, vaikka ympärillä häärää hoitajan ohessa neljän hevosta omistavan pariskunnan jäseniä.

– Se keskittyy kilpailemiseen, Mäki-Tulokas kertoo ja kuvaa hevosta kiltiksi, rauhalliseksi ja silti itse radalla kaikkensa antavaksi.

– Se tietää kyllä kilpailutilanteen, kun siihen tulee kavereita ympärille.

Osuus ravurista on Kalle Kuvajan lahja vaimolleen.

– Täytin lokakuussa 30, ja silloin Kalle kertoi minulle lahjahevoshankkeesta. Joulukuussa Pazzo Lindy sitten vihdoin tuli Suomeen Ruotsista, Kuvaja sanoo.

Jenkkisukuisena Pazzo Lindy sai Suomeen tultuaan ravisääntöjen mukaan voittosummakseen 25 000 euroa. Ennen Riihimäkeä se on ehtinyt kilpailla Suomessa vasta kolme starttia, joista kaurarahaa on kertynyt 650 euroa.

Riihimäen kesäravien kuudennessa lähdössä Pazzo Lindy kohtaa pari kovaa vastustajaa, mutta sijoille kolmesta viiteen sillä lienee mahdollisuudet, ruunan taustajoukot Kuvajan johdolla pohtivat.

Hevoset irtoavat lähtöauton takaa sähäkästi, ja Mika Forss ohjastaa numerolla 8 kilpailevan Pazzo Lindyn suojaisaan paikkaan sisäradalle. Loppusuoralla se saa kiritilaa vain muutama sata metriä ennen maalia ja ennättää takajoukoista viidenneksi.

Kuvaja ja muu omistajaporukka kuulee ohjastajan kommentin siitä, miten Pazzo Lindyn kunto nousee koko ajan, mutta hankalaa on, kun se juoksee vielä vinosti kurveissa.

– Yhdellä ohjalla, Joanna Kuvaja tuhahtaa ja sanoo Forsille, että anna ne molemmat ohjat tänne, niin minä näytän.

Kuvaja hyppää rattaille ja lähtee ajamaan jäähdyttelykierrokset. Hevonen saa ensin löntystellä kuumimmat tunnot pois. Sitten se viedään pestäväksi. Kuvaja suihkuttaa hevosta vedellä, minkä jälkeen Pazzo Lindy on taas rauhallinen, kotimatkaansa jo vartoava ruuna.

Omistajaporukka esittää vielä mielipiteitään kisasta. Olisiko pitänyt takasuoralla kääntää ulkoradalle? Toisten mielestä kyllä, toisten ei. Kaikkitietävä väittely jo tapahtuneesta kuuluu raviurheilun henkeen.

Joanna Kuvajalla on useita kimppahevosia. On lämminveritamma Rikke Blåbjerg sekä uusimpana ja erittäin tärkeänä Naomi Wibb.

– Naomi Wibbin mukanaolossa on minulle kaksikin hyvin mieluisaa piirrettä. Ensinnäkin meitä on 30 naisen omistajaporukka, ja toiseksi me olemme päättäneet yhdessä, että hevosen voittorahoista lahjoitetaan kymmenen prosenttia Roosa-nauhakeräykselle eli rintasyöpäsäätiölle.

Tarkoitus on Joannan Kuvajan ja kumppaniensa mielestä oiva. Aina suuren yleisön edessä ravatessaan Naomi Wibb muistuttaa hyvästä ja tärkeästä asiasta.

Lajin monipuolisuus on Joanna Kuvajan mielestä raviurheilun suola. Radan varressa saattaa ihailla komeita lämminveriravureita tai ponnekkaita suomenhevospolleja. Toton pelaaminen tuo mukaan jännitystä, eikä unohtaa sovi grillimakkaran tai muurinpohjalettujen nauttimista kesäisen raviradan tunnelmassa.

– Kuninkuusravit on ehdoton kesäreissun kohde. Tänä kesänä kuninkuudesta ja kuningattaren tittelistä juostaan 1.–2. elokuuta Joen­suussa, Kuvaja kertoo.

– Yli 30 000 raviharrastajan joukossa on aivan erityinen meininkinsä.

Täyttä laukkaa siis radan tuntumaan, mutta itse kaviouralla ainoa sallittu askellaji on ravi.

– Odotukset ovat isot, ja hyvä sää haussa, Kuvaja kuvaa ennakkotunnelmiaan. ●

Joanna Kuvaja nähdään Ravikunkun erikoispitkissä lähetyksissä MTV3:ssa lauantaina 1.8. kello 16.30–18.00 ja sunnuntaina 2.8. kello 15.30–17.30.

Teksi Hannu Koskela kuva Toni Härkönen

Kommentoi »