Jippu: "Olen oppinut rakastamaan itseäni"
Puheenaiheet
Jippu: "Olen oppinut rakastamaan itseäni"
Laulaja ja radiojuontaja Jippu iloitsee kesästä, joka sujuu kiireisissä merkeissä.
Julkaistu 22.5.2017
Apu

- Teen keikkoja ja festareita, heinäkuun ensimmäinen päivä on isompi kristillinen tapahtuma Jäähallissa. Teen myös kirkkotyötä, esiinnyn esimerkiksi Kirkkopäivillä, laulaja ja juontaja Jippu kertoi Warner Musicin kevätjuhlissa.

Jipun kiireiden vuoksi hänen miehensä on jäänyt koti-isäksi pariskunnan syksyllä kolmevuotiasta lasta hoitamaan.

-  Muuten tämä olisi mahdoton yhtälö.

Laulaja kertoi äitiyden muuttaneen häntä paljon.

- Viihdyn makkaroideni ja suonikohjujeni kanssa. En toki ole kovin pyöreä, mutta olin aiemmin langanlaiha. Olen oppinut rakastamaan itseäni. Me naiset aina kamppailemme tämän kanssa.

Hän myös kuvaili olevansa nyt kypsempi.

- Kaikki herää eri tavalla. Kaikki on hyvin näin.

Teksti Annika Vuorensola, kuva Jaakko Jaskari

Kommentoi »