Apu

JFK – avoin tapaus -elokuva näyttää viattomuuden ajan lopun

JFK – avoin tapaus -elokuva näyttää viattomuuden ajan lopun

Ratkaisevaa ei ole, kuka murhasi John F. Kennedyn ja miten, vaan miksi? Kuka siitä hyötyi ja keillä oli edellytykset murhatutkimusten ohjailuun? Tätä kysyy Oliver Stone elokuvassaan JFK – avoin tapaus. Juttu on julkaistu Avussa vuonna 1992.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Ratkaisevaa ei ole, kuka murhasi John F. Kennedyn ja miten, vaan miksi? Kuka siitä hyötyi ja keillä oli edellytykset murhatutkimusten ohjailuun?

Tätä kysyy Oliver Stone elokuvassaan JFK – avoin tapaus, joka järkytti Yhdysvaltoja jo ennen valmistumistaan ja jakoi maan kahtia.

Uskoi Stonea tai ei, mikään ei ole ennallaan tämän elokuvan jälkeen.

Jos Oliver Stone on oikeassa, on hänen JFK-elokuvansa kaikkien aikojen tärkein filmi ja pistää koko maailmankuvan uusiksi.

Se kaataa käsityksen siitä, että demokratia voisi ikinä todella olla totta, että valta olisi sillä, jolla sen pitäisi olla, että mikään on miltä se näyttää.

Yksinkertaistettuna sanoen, piirisyyttäjä Jim Garrisonin parikymmenvuotisiin tutkimuksiin pohjaava elokuva kertoo, että Yhdysvalloissa tehtiin marraskuun 22. päivänä vuonna 1963 vallankaappaus.

Siinä vallankaappauksessa riistettiin presidenttiys ja henki John F. Kennedyltä, joka alkoi osoittautua todellisen vallanpitäjille liian hankalaksi hallittavaksi.

Kuolemantuomionsa Kennedy varmisti kuukautta ennen salamurhaansa määräämällä ensimmäiset amerikkalaisjoukot vetäytymään Vietnamista. Sodasta kotiutettiin tuhannen miehen ryhmä ja lisävetäytymiselle oli jo aikataulu suunniteltuna – heti kun seuraavan vuoden presidenttikampanja vain olisi voitokkaasti ohi.

Muita nauloja Kennedyn arkussa olivat hänen selkeä halunsa lieventää kylmää sotaa ja toimivaksi virinnyt keskusteluyhteys Nikita Hrutshovin kanssa, sisukas kieltäytyminen Kuubaan hyökkäämisestä ja ydinkoekieltojen koventaminen.

Kaikkien aikojen nuorin – ja myös ainoa katolinen USA:n presidentti – oli kävellyt CIA:n ja FBI:n yli tullen mennen, rajoittanut niiden valtaa, erottanut suurieleisesti niiden kaikkein omavaltaisimpia ja fasistisimpia johtajia.

Armeijan ja sotateollisuuden vihan hän oli hankkinut osakseen viimeistään Sikojenlahden epäonnistuneessa maihinnousussa 1961, jossa hän kielsi käyttämästä suihkuhävittäjätukea USA:n laivaston lähialueen lentotukialuksilta. Seuraavana vuonna, ohjuskriisin aikana, Kennedy ei sallinut hyökkäystä Kuubaan.

Sota oli ja on USA:n suurin liikeyritys.

Sitä paitsi Kennedy valoi – ainakin puheissaan – toivoa sorretuille, mustille ja nuorille. Hän ajoi sosiaalisen hyvinvoinnin yhteiskuntaa, hyvän tasaisempaa jakautumista, viritti rauhaa ja toivoa monen teollisuudenhaaran omaksi edukseen kokeman epäluulon ja vihamielisyyden tilalle.

Hän oli lähes kolme vuotta kestäneenä presidenttikautenaan hankkinut satoja keskeisiä ja maan vaikutusvaltaisimpia henkilöitä vihollisikseen, ja miljoonien väkijoukon kannattajikseen.

Entä ne muut ruumiit?

Jos Oliver Stonen ja Jim Garrisonin tarina on totta, on turha kysyä, kuka Kennedyn murhasi ja miten.

Oikeampi kysymys kuuluu: miksi hänet murhattiin, kuka siitä hyötyi ja kenellä oli edellytykset murhan peittelyyn?

Tässä "vallankaappauksessa" vuodatettiin ensin vain kahden miehen verta, Kennedyn ja hänen kanssaan samassa autossa matkanneen kuvernööri John Connallyn.

Kahta päivää myöhemmin oli murhasta pidätetyn Lee Harvey Oswaldin vuoro, hänet teurasti Dallasin poliisilaitoksen aulassa, kymmenien poliisien saattueen keskellä ja televisiokameroiden todistaessa yökerhonpitäjä Jack Ruby.

Myöhempien ammuttujen, tapettujen, oudoissa onnettomuuksissa menehtyneiden, äkkinäisiä sydänkohtauksia saaneiden ja yltiöpäisiin itsemurhiin päätyneiden ruumiskasa on yllättävän suuri.

Siihen kuuluu muutamia Dallasin poliisin liian uteliaita ja rehellisiä jäseniä, pari silminnäkijää, jotka eivät suostuneet vaikenemaan ja hankkeessa mukana olleita – kuten Jack Ruby.

Muun muassa George de Mohrenscildt, joka teki itsemurhan vain pari tuntia sen jälkeen kun hän oli tavannut edustajainhuoneen salamurhavaliokunnan tutkijan. de Mohrenschildt oli Lee Harvey Oswaldin – jonka taustalta löytyi Helsingin kautta Neuvostoliittoon loikkaamisen ohella moninaisia todisteita kaksoisagenttina toimimisesta, yhteistyöstä sekä CIA:n että FBI:n kanssa – kontaktihenkilö, lapsenvahti.

Lee Harveytä viimevaiheessa kouluttanut David Ferrie löydettiin kuolleena, kenties väärän lääkityksen jäljiltä. Ruby menehtyi syöpään, joka vielä paria viikkoa aiemmin oli julkistettu flunssana, jonka takia hänet siirrettiin Dallasin poliisiasemalta sairaalaan.

Oliver Stonen elokuvan ansiot?

Oliver Stone vyöryttää hurjien todisteidensa ketjua valkokankaalle yli kolme tuntia.

Kaikki Stonen elokuvat ovat olleet tendenssimäisiä, hänellä on ollut tehtävä ja tarkoitus, hän on halunnut kertoa ja todistaa jotain.

USA:n kaksinaamaisen pelin Etelä-Amerikassa Salvador-leffassaan, Vietnamin sodan häpeällisyyden Syntynyt 4. heinäkuuta -vyörytyksessään, Wall Streetin raadollisuuden pörssikadun nimeä kantavassa paljastuksessaan.

Kaikki ne ovat olleet järjettömän rohkean miehen tarkoitushakuisia töitä, mutta JFK:llä on niitäkin suurempi tehtävä.

Sen aikeena on järkyttää koko nykyisen USA:n perusrakenteita, jotka Stonen mielestä pohjaavat jättiläismäiselle valheelle.

Tästä tehtävästään selviytyäkseen ja saadakseen meidät miettimään ja kyselemään, hän on purkanut virallisen tutkimuksen suorittaneen Warrenin komission tuhatsivuiset raportit ja myös kaiken muun löytämänsä todistusaineiston kymmenien kysymysten virraksi.

Koko elokuva on oikeastaan oikeudenkäynti, jossa katsoja joutuu valamieheksi, eikä tuomiolla ole sen vähempää kuin Yhdysvallat kokonaisuudessaan, länsimainen oikeuskäsitys, koko tämä mukavasti muhiva "oikeamielinen" maailmamme.

Kysymyksiä, lisää vastaamattomia kysymyksiä

Sekaannuksia, kysymyksiä, outouksia ja peittely-yrityksiä on kymmenittäin.

Miksi Kennedy ajoi avoautossa tavallisen umpivaunun sijasta? Miksi paraatin kulkureittiä oli viime hetkellä muutettu niin, että se joutui hidastamaan kulkuvauhtinsa noin 15 kilometriin tunnissa ja kääntymään väijytykselle oivallisen maaston läpi? Miten oli mahdollista, että paraatin turvajärjestelyjä oli juuri purettu, talojen ikkunat saivat olla auki, tavallisia tarkastuksia katoilla ja ampumaetäisyydellä olevissa rakennuksissa ei ollut tehty?

Minne katosivat kuvitellulta ampumapaikalta heti löytynyt korkealuokkainen Mauser-kivääri ja sen hylsyt?

Miten yksi mies – siis armeija-aikanaan huvittavan kehnoksi ampujaksi tiedetty Oswald – olisi kyennyt laukaisemaan kuudessa sekunnissa hitaalla, kurjalla postimyyntiluetteloaseella kohtalokkaat kolme luotia, jotka tekivät Kennedyyn ja Connallyyn kahdeksan haavaa?

Miten se taikaluoti, the magic bullet, joka risteili Warrenin raportin mukaan Kennedyn autossa tehden kymmenienasteiden käännöksiä ja reittimuutoksia, silpoen puolet Kennedyn päästä pois, murskaten luita ja tehden kahdeksan eri reikää kahteen mieheen, oli kärjestään jokseenkin naarmuuntumaton, eikä lainkaan litistynyt?

Minne muut luodit katosivat? Miksi Connallyn vaatteet toimitettiin heti pesulaan ja auto pestäväksi?

Miksi Kennedyn ruumis kiidätettiin välittömästi muualle tutkittavaksi? Miksi ruumiinavausta ei suoritettu kunnolla? Miksi ruumiinavauksen tehnyt lääkäri poltti kaikki muistiinpanonsa, miksi ja minne Kennedyn irrotetut aivot ovat kadonneet? Niistä olisi näkynyt, miltä suunnalta lopullisen kuoleman aiheuttanut luoti tuli.

Miksei kukaan reagoinut FBI:n New Orleansin toimistoon viittä päivää ennen salamurhaa tulleeseen tietoon, jossa varoitettiin, että presidentti on tarkoitus eliminoida Dallasissa, 22. päivänä marraskuuta?

Miten Yhdysvaltain presidentin todennäköistä murhaajaa – Oswaldia – kuulusteltiin 12 tuntia mitään nauhoittamatta tai pikakirjoitusmuistiinpanoja tekemättä, syytetyn asianajajakaan ei ollut läsnä?

Ja kuinka murhaa tutkineeseen Warrenin komissioon tulikin kutsutuksi mukaan pelkkiä entisiä CIA:n ja FBI:n miehiä, muun muassa Kennedyn häpeällisesti erottama CIA:n johtaja Allen Dulles ja uuden presidentin Lyndon B. Johnsonin läheisiä ystäviä?

Enemmistö USA:sta uskoo salaliittoteoriaan

Samasta mätäpaiseesta ovat Stonen tulkinnan mukaan purskahtaneet ilmoille hyvin JFK:n murhan kaltaiset likvidoinnit, Robert Kennedyn, Martin Luther Kingin ja Malcolm X:n murhat, joissa on käytetty lähes samaa kaavaa: tekijä on muka yksinäinen fanaatikko.

Harva amerikkalainen enää uskoo skitsoidia älykköä, "vakaumuksellista" marxilaista Lee Harvey Oswaldia John Kennedyn yksinäiseksi murhaajaksi.

Selkeä enemmistö uskoo tänä päivänä salaliittoteoriaan, siihen, että Oswald oli vain murhan toteuttaja, renki ja syntipukki, ja siihenkin, että ampujia olisi ollut useampia.

Syyllisinä pidetään tai syyllisiksi toivotaan mafiaa tai kuubalaisia. Näitä teorioita on kannatettu myös virallisemmalta suunnalta, sillä olisivathan roistot, kommarit tai kommareiden vastustajat helpompaa syyllisjoukkoa kuin yhteiskunnan valtaapitävät.

Garrison pyörittelee Salamurhaajien jäljillä -kirjassaan näitäkin mahdollisuuksia pitkään. Ja ilmoittaa uskovansa mafiateoriaan vasta sitten, jos joku pystyy todistamaan hänelle esimerkiksi tämän yksityiskohdan: miten rikollisjärjestö olisi saanut viime hetkellä muutetuksi Kennedyn saattueen ajoreittiä?

Juttu on julkaistu Avun numerossa 6/1992.

Teksti Raila Kinnunen

Kuva John F. Kennedy Presidential Library (kuvassa John F. Kennedy ja vaimonsa Jacqueline New Yorkissa presidenttivaalikampanjan aikaan vuonna 1960)

Julkaistu: 20.11.2013