Jesse Kaikurannan äiti menehtyi syöpään
Puheenaiheet
Jesse Kaikurannan äiti menehtyi syöpään
Voice of Finland -ohjelmasta tuttu laulaja ei ole aikaisemmin puhunut aiheesta julkisesti.
Julkaistu 4.10.2012
Apu

Tänään ilmestyneessä Avussa Laura Voutilainen kertoo, kuinka hänen tädin menehtyminen rintasyöpään on ollut laulajan tähän astisen elämänsä läheisin menetys. Marraskuussa pidettävän Syksyn sävel -ohjelman yhteistyökumppanina ja hyväntekeväisyyskohteena toimii Syöpäsäätiö. Kysyimme ohjelman artistien esittelytilaisuudessa, kuinka syöpä on koskettanut heitä.

Äiti kuoli syöpään kolme vuotta sitten. En oikein tykkää puhua aiheesta julkisesti, mutta onhan kiva olla mukana kisassa, jossa tuetaan tällaista asiaa. Olen pikkuhiljaa tehnyt surutyötä ja oppinut elämään asian kanssa. Tapahtunut on vain pakko hyväksyä, Voice of Finland -ohjelmasta tuttu Jesse Kaikuranta (kuvassa ylhäällä)kertoi.

Mariskan uusin levy käsittelee kuolemaa. Mariskan läheinen menehtyi syöpään, jonka kokemuksista Syksyn Sävelessä kilpaileva laulajan Kuolema on kalamies -kappale kertoo. Kuolema on korjannut satoa, ja se kuuluu luonnollisestikin uudella levyllämme, Mariska sanoi lehdistötilaisuudessa vierellään bändikaveri Klaus Suominen.

Kommentoi »