Kerran näinkin päin. Suomi nousi MM-puolivälierässä tappiolta tasoihin ja huikeaan 3-2-voittoon alle 10 sekuntia ennen päätössummeria.

Ja ratkaisija sekä kahden maalin isä oli hyökkääjä, joka pelasi ensimmäiset aikuisten arvokisansa ja teki niiden ensimmäiset maaottelumaalinsa.

Ei paha. Mutta kuka on Jesse Joensuu, 24 vuotta?

Porin Ässien kasvatti, joka nostettiin edustusjoukkueeseen SM-liigahistorian nuorimpana pelaajana eli 15-vuotiaana koulupoikana syksyllä 2003. Nuorena liigaan nousseilla ei mopo aina pysy käsissä, mutta tuolloiset valmentajat luonnehtivat Joensuuta tervepäiseksi kaveriksi ja helpoksi valmennettavaksi. Joensuu tiesi alusta asti jääkiekon olevan mahdollisuutensa unelma-ammattiin, ja toimi sen mukaan.

Isokokoinen (nyt 193 cm/96 kg) laituri kiinnitti varhain NHL-scouttien huomion, ja New York Islanders varasi hänet toisella kierroksella kesällä 2006. Joensuun tyylisiä pelaajia löytyy kuitenkin Pohjois-Amerikassa omasta takaa, ja kilpailu on kivikovaa. Hän pelasi enimmäkseen Islandersin AHL-joukkue Bridgeportissa, mutta teki viime kaudeksi sopimuksen Ruotsin pääsarjaan jönköpingiläiseen HV71:een.

50 ottelussa syntyi 29 tehopistettä, ja suomalainen meni eteenpäin kaikilla osa-alueilla, hieman kulmikkaasta liikkumisesta alkaen. Puutteet luistelutekniikassa ja sitä mukaa tilanteisiin ehtimisessä olivat myös yksi syy sille, ettei pelipaikkaa Islandersista tahtonut löytyä.

- Päätös ei ollut helppo, mutta jo aiemmin pystyi sanomaan, että se oli oikea. Elitserien-vuosi on ollut urani paras ja nautinnollisin. Varmasti iso rooli siellä avitti maajoukkuepaikan saannissa, sanoi edelliskisoissa mukana ollut, mutta ilman peliaikaa jäänyt Joensuu.

Heti USA-ottelun jälkeen olo oli luonnollisesti hieman puusta pudonnut.

- Tämmöistä tämä on: hotellille nukkumaan, ajattelemaan muita asioita ja sitten takaisin hallille. Olen katsonut kisoja 18 vuoden ajan telkkarista ja hurrannut kotisohvalla, ja nyt olen itse täällä. Sitä ei auta liikaa ajatella, pelata vaan, sankari sanaili naama peruslukemilla.

Joensuu korosti valmennuksen tavoin Mikko Koivun ykköskentän vastuuta ja henkistäkin vetoapua pelissä, jonka ensimmäiset kymmenen minuuttia uumoilivat aiemman ruman tappiopelin toisintoa. Vain tyynen rauhallisen Petri Vehasen torjunnat ja Koivun kentän taistelu pitivät tuolloin Leijonat pelissä mukana.

- Ei kukaan muu olisi sitä myllyä kestänyt, eikä 2-2-tasoitusta pystynyt vääntämään. Se oli pelin käännekohta: kun maalin hyväksyminen varmistui, muutkin kentät vapautuivat ottamaan roolia, Joensuu kertasi.

Mikko Koivu on jäällä esittämistään loisto-otteista riippumatta henkisesti paljon esimerkiksi toista johtohahmoa Valtteri Filppulaa lyhytpinnaisempi ja egoistisempi. Kapteenin suhdetta ulkomaailmaan ja etenkin suomalaiseen mediaan voisi häijympi kuvailla jopa vainoharhaiseksi; voittoisan puolivälierän jälkeenkin Koivu pysyi totisena ja ripitti toimittajia ”negatiivisten juttujen keksimisestä”.

Joensuulla ei ollut ongelmaa myöntää, että pelillis-henkisiä hankaluuksia on piisannut ja tilanne oli tukala selkäsaunan jälkeen.

- Valehteluahan se olisi väittää muuta, kun jokainen näki omin silmin, millaista peli oli ensimmäisessä USA-ottelussa ja mitkä olivat tunnelmat sen jälkeen. Mutta pystyttiin kokoamaan itsemme ja voittamaan se tärkeämpi peli niitä vastaan.

Tärkeä pelitaktinen muutos Leijonien pelissä oli suoraviivaisuuden ja aggressiivisuuden lisääminen. Kiekon yletön hautominen, hidastelu, hierominen ja pyöriminen vaihtuivat viimeistään ensimmäisen erän jälkeen nopeisiin, koviin pystyavauksiin ja läpi kentän poikittaissyöttöihin, joilla etenkin ykkös- ja kolmoskenttä tuli omalta alueelta hyökkäyspäähän asti heittämällä useita kertoja.

Ja kun hyökkäysalueella oltiin, ei käännytty kulmiin tai hakemaan jättösyöttöä, vaan päätettiin paikan tullen suoraan laukaukseen ja mentiin perään reboundille. Joensuun molemmat maalit tulivat suorasta hyökkäyksestä tai sen paluukiekosta.

- Perhostyylin molareilla jää joskus tyhjää sinne, mistä eka maali tuli. Toisessa ei ehtinyt yhtään katsoa, yritti vain osua kiekkoon.

- Jaa aika? En tiennyt sitäkään, että jäljellä on alle 10 sekuntia. Mutta raivoisissa tuuletuksissa ja hallin revetessä olin jotenkin siinä luulossa, että me oltiin jatkoajalla ja ihmettelin, kun peliä jatkettiin. Eli olin pihalla.

Joensuu on luonnostaan suoraviivainen voimahyökkääjä, mutta hän myöntää, että Suomen pelitapaa oli pakko vihdoin tuunata yksinkertaisemmaksi.

- Joo, peliä yksinkertaistettiin paljon.  Muuten olisi taas jääty karvauksen jalkoihin; omista oli pakko tulla nopeammin pois ja vain purkaakin, kun oli paikka. Omalta osaltani Jalonen ja Kurrin Jari viestittivät, että vähemmällä ryntäilyllä pysyy paremmin pelin sisällä, ja tottahan se oli.

Entä kuka se on, joka kutsuu Joensuuta tyylikkääksi juntiksi?

Ketjun velmu sentteri ja niin ikään parhaan pelinsä pelannut Petri Kontiola.

- Toivottavasti ”Konna” ei tarkoita sillä älykkyyttäni… Muuten allekirjoitan tuon kyllä, ja olen tyylikäs juntti ihan mielelläni. Määhän oon Porist.