Apu

Jeren itsemurha: Mustaakin mustempaa



Jeren itsemurha: Mustaakin mustempaa

11. syyskuuta Jereä ei enää ollut. Äiti pohtii, oliko itsemurha pojan oma valinta. Joka neljäs nuori kärsii eriasteisista mielenterveyden häiriöistä. Kuka kuulee hätähuudon?
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Hannes Heikura

ULKO-OVEN VIERESSÄ palaa kynttilöitä, joiden viereen on asetettu musta enkeli.

Oven avaa Jeren äiti, hentorakenteinen, pieni nainen. Myös huoneistossa palaa kynttilöitä. Niitä palaa kaikkialla – ikkunalaudalla, kaappien ja hyllyjen päällä. Hyllyillä ja pöydillä on valkoisia enkeleitä. 

Pöydällä on kehystetty valokuva. Iloisessa kesäkuvassa Jere nauraa ja pitää käsissään suurta melonia. 

Kohtalokas päivä viime syyskuussa tuntuu äidistä yhä epätodelliselta. 

– On käsittämätöntä, miten nopeasti Jere meni huonoon kuntoon.

Jere, 25, oli asunut Oulaisissa lähihoitajaksi valmistumiseensa saakka. Hän oli erikoistunut lasten ja nuorten hoitoon ja kasvatukseen. Jere oli tunnollinen ja auttavainen. Sisarukset olivat hänelle tärkeitä.

– Jere oli liiankin kiltti ja hyvin tarkka työssään. Opiskelujen ohessa hän teki töitä ja valmistuttuaan kolmivuorotyötä.

Jere harrasti jalkapalloa, kuntosalia ja koripalloa. Armeijassakin hän viihtyi. Jere sanoi, että armeijassa kaikki ovat samalla viivalla. 

Hän pääsi Ouluun töihin, osti osakkeen ja meni avoliittoon. Ensin Jere työskenteli vanhainkodissa, myöhemmin  sairaalassa lasten- ja nuortenpsykiatrisella osastolla.

SITTEN JERELLE ja avovaimolle tuli ero.

Niihin aikoihin alkoivat myös mielenterveysongelmat. Poika oli kotona käydessään masentunut ja alakuloinen. Hän ei kyennyt enää työhön.

– Toissa joulun hän oli luonani. Hän halusi joulukinkkua. Ajattelin, että sen nautinnon hänelle kyllä suon ja kävin ostamassa ison kinkun, äiti sanoo.

Joulun jälkeen Jere palasi Ouluun. Pian hän soitti äidille oudon puhelun: oli ihmisiä, jotka halusivat tappaa hänet. 

– Kaikki oululaiset vihasivat häntä, äiti sanoo pojan viestittäneen. 

Äiti soitti hätäkeskukseen, mutta Jere oli jo hakeutunut lääkäriin. Poika osasi hakea apua, vaikka se kysyikin voimia. 

Vuosi sitten tammikuussa tilanne paheni uudelleen, ja kaveri vei Jeren psykiatriseen päivystykseen. Lääkäri katsoi, ettei Jere oikeastaan tarvitse sairaalahoitoa, mutta hän pääsi kuitenkin osastolle. 

Tässä vaiheessa Jere kertoi äidille, että hänellä on diagnosoitu paranoidinen psykoosi. Lyhyen sairaalajakson jälkeen poika pääsi avohoitoon. 

Viimeinen vierailu oli ahdistava – ja haikea. Jere oli jälleen hoidettavana psykiatrisessa sairaalassa, lääkkeistä tokkurassa ja hyvin väsynyt. 

Jere valitti ja sanoi syöneensä makeanhimoon Fazerin sinistä suklaata. 

– Käsivarret olivat täynnä jälkiä, joita hän oli polttanut tupakalla niihin. Miksei niitä hoidettu? Jere ei jaksanut jutella kauan. Lähdin ja silitin hänen päätään sanoen: voi sinua pikkuinen. 

– Jere jäi sairaalan käytävälle. Hänen katseensa oli sumuinen, mutta hän oli turvallisesti lukkojen takana. Kävelin juna-asemalle sekavissa tunnelmissa.

11. syyskuuta äiti sai pojaltaan tekstiviestin. Jere ilmoitti päässeensä kotiin. Oulussa asunut poika oli aikeissa muuttaa takaisin lapsuuden paikkakunnalleen Oulaisiin ja tarvitsi pikaisesti muuttoapua. 

Äiti oli hämmästynyt. Oli ollut puhetta, että Jere voisi toivuttuaan muuttaa äitinsä luokse, mutta poika oli huonossa kunnossa. Äiti alkoi kuitenkin soitella muuttofirmoihin.

Tunnin kuluttua Jere soitti. Hän kertoi olevansa taksissa, muutaman kymmenen kilometrin päässä Oulaisista, joka sijaitsee Oulusta sata kilometriä etelään. Hän oli tuomassa äidille lahjaa ja kysyi äidin osoitetta, vaikka se oli pojalle tuttuakin tutumpi.

Äiti hätääntyi ja soitti psykiatriseen sairaalaan, josta kerrottiin, ettei Jereä oltu kirjattu ulos, mutta ei ilmoitettu karanneeksikaan. 

Osaston ovissa on sähkölukot. Ulos ei pääse, jollei joku henkilökunnasta avaa ovea.

Sillä välin Jere soitti enolleen ja puhui sekavasti. Puhelu katkesi rysäykseen. 

Jere oli tehnyt itsemurhan. Hän oli yhä Oulussa, mutta psykoottisena ei sitä ilmeisesti ymmärtänyt. 

Kuoliko hän heti, sai äiti kysyttyä, kun poliisit toivat suruviestin.

OULAISISSA ON NYKYÄÄN noin 8 000 asukasta. Siellä on tehty toistakymmentä itsemurhaa 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Valtaosa itsemurhan tehneistä on ollut nuoria ja tekotapakin samanlainen.

Paikkakunnalla on herätty asiantilaan ja vahvistettu voimakkaasti nuoriso- ja perhetyötä. Koulukeskuksessa on aloitettu psykiatrisen sairaanhoitajan päivystys ja koulukeskukseen on palkattu toinen koulukuraattori. Kaupungin nuorisotoimen resursseja on vahvistettu, myös seurakunnassa toimii kaksi nuorisotyöntekijää ja nuorisopappi. Kouluissa on tehty kehittämistyötä syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Oulaisissa toimii Jelppiverkko – Nuorten aktivointipalvelu ja fyysinen työpaja.

Käynnissä on myös Pohjois-Suomen aluehallintoviraston hallinnoima Pakka  –  paikallinen alkoholipolitiikka ja THL:n kehittämä Lapset puheeksi -hanke.

Syrjäytymisvaarassa olevilla oulaisnuorilla on salpautunut työura.

– Työkokemus on tullut erilaisista harjoitteluista tai kuntouttavasta työstä, sanoo oulaislainen kasvatustieteen tohtori Kaija Sepponen, joka on väitellyt pitkäaikaistyöttömien kuntouttamisesta takaisin työmarkkinoille. 

Hän on ollut mukana työryhmissä, joissa on selvitelty syrjäytymisen taustatekijöitä  laajan aineiston avulla.

Oulaisissa on menetetty nettona 400 työpaikkaa 2000-luvulla. Sepponen sanoo, että se on pienellä paikkakunnalla paljon. 

Talouskriisi on lisännyt levottomuutta etenkin pienempien koululaisten parissa. Vanhempien epävarmuus heijastuu lapsiin, jotka purkavat ahdistuksensa tuntemaansa turvalliseen aikuiseen, opettajaan. Sepponen toivoo rakentavaa keskustelua. 

– Syyttelemällä nuoria tai vanhempia ei päästä eteenpäin, hän toteaa.

PROFESSORI Mauri Marttunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo, että kansainvälisistä tutkimuksista tunnetaan ilmiö ”itsemurhan tarttuminen”. Se on harvinainen, mutta nuoret ovat sen vaikutuksille alttiimpia kuin varttuneemmat.

– Psyykkisesti terve nuori ei kuulu riskiryhmään. Itsemurhan taustalla on aina kasautuneita ongelmia, mielenterveydenhäiriöitä, usein masennusta, päihteiden käyttöä tai psykoosisairaus, Marttunen toteaa. 

Psykoosit ja skitsofreeniset sairaudet puhkeavat usein myöhäisen nuoruusiän tai nuoren aikuisiän aikana. Joissain tapauksissa päihteet, alkoholi ja huumeet voivat lisätä riskiä, mutta selvää syy–seuraussuhdetta niiden välillä ei ole havaittu.

Psykoosit ja skitsofreniat kuuluvat erikoissairaanhoidon piiriin, jonka osalta Marttunen pitää mielenterveyspalveluiden saatavuutta kohtalaisen hyvänä. 

– Alueellisesti erot tietysti vaihtelevat. Monissa pienissä kaupungeissa ei ole nuorisopsykiatrian poliklinikoita. Suurempi ongelma on kuitenkin perusterveydenhuollon puolella, jossa mielenterveyspalvelut ovat riittämättömät.  

Suomen Nuorisopsykiatrinen yhdistys ry:n raportin mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii eriasteisista mielenterveyshäiriöistä, ja 10 prosenttia tarvitsee aktiivista hoitoa. 

Vaativan hoidon kysyntä on kasvanut 2000-luvulla 67 prosenttia. Nuorisopsykiatrisen avohoidon puolella tarvittaisiin yli 250 henkilötyövuotta lisää. Avohoidon määrä on kasvanut, kun sairaalapaikkoja on vähennetty. Raportin mukaan vain 60 prosenttia nuorten erikoissairaanhoidon avohoidon tarpeesta voidaan hoitaa.

ELOKUUSSA JERE oli joutunut psykiatriseen sairaalaan itsetuhoisten ajatustensa vuoksi. Psykoosilääkkeiden ottaminenkin oli tahtonut unohtua. Jere todettiin itsemurha-alttiiksi. Hän pääsi tahdosta riippumattomaan hoitoon ja ymmärsi tarvitsevansa hoitoa.

Epätietoisuus pojan tilanteesta ahdisti äitiä. Jere kielsi sairaalaa antamasta terveyteensä liittyviä tietoja, ja sadan kilometrin välimatka pahensi asiaa.

Äiti kuitenkin tietää, että Jeren päihdeongelmat tulivat kuvioihin viimeistään masennuksen alkaessa. Jere kertoi polttaneensa kannabistakin. 

– Tapahtuiko se vain kerran vai useammin, en tiedä, äiti sanoo.

Avohoitonsa aikana Jere oli myynyt osakkeensa ja osan tavaroistaan. Hän sanoi, ettei tarvitse niitä. Hän muutti vuokra-asuntoon.

Jerellä oli ollut lapsuudessaan pettymyksiä. Vanhemmat olivat eronneet, ja muitakin perheongelmia oli. 

– Täydellistä se ei ollut, mutta Jerellä oli iso suku, joka rakasti ja huolehti hänestä. Hänellä oli myös paljon kavereita. Jere oli rauhallinen ja harkitsevainen lapsi, mutta sillä tavoin sulkeutunut, että hänen oli vaikea kertoa sisimmistä tunnoistaan. 

– Kun Jere oli sairaalassa, joku sanoi, että hän on terveimmästä päästä täällä. Mietin, onkohan niin. En ikinä kuitenkaan olisi uskonut, että hän tekee itsemurhan.

JERE OLI LAHJAKAS kirjoittaja. Johan Ludvig Runeberg on kaukainen esi-isä äidin puolelta. Sairaalassa Jere kirjoitti yhdeksänsivuisen elämäkerran, jossa purki pahaa oloaan. Osin teksti on harhojen sävyttämää. 

Myös äiti on purkanut tuntojaan Jeren kuoleman jälkeen paperille. Kysymyksiä, joihin ei saa vastausta, jäi paljon:

Tässä on jotain sairasta, repivää ristiriitaa. Yritän ymmärtää kyynelten läpi, miksi? Mistä koostuu tämä palapeli, jonka viimeinen palanen on musta? Yritin päästä poikani pään sisälle. Ymmärtämään sitä palapeliä, jota hän kokosi. Yritti ainakin. Se oli vaikeaa ja raskasta hänelle.

Suomalainen kulttuuri koostuu rahasta. Sairaalan seinät huokuvat fyysistä turvallisuutta. Missä on henkinen turvallisuus? Ovatko hoitajat läsnä, missä on kontaktipinta normaaliin elämään? Entä ulkoilu ja musiikki? Se pieni hetki. Niille rahoille, mitä sairaalahoito maksaa, pitää olla vastinetta! Mikä on mielenterveystyöntekijän toimenkuva? Vartija? Sitäkin, mutta Jerellä ei ollut edes sitä. Kun ihminen on pakkohoidossa ja sekaisin. Haluaisitko sinä olla yksin, harhailemassa jossakin?

En saa koskaan takaisin sitä aikaa, jonka voisin korjata. Syyllinen – sitäkin, hoitovirhe – sitäkin, kaikkea muuta – sitäkin...

SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA vaatii kansallista itsemurhien ehkäisyohjelman laatimista vuoteen 2014 mennessä.

– Valitettavasti poliittiset päättäjät eivät ole olleet kovin innostuneita asiasta, vaikka ehkäisyohjelma on suurimmassa osassa länsimaita käytössä ja todettu kustannustehokkaaksi tavaksi ehkäistä itsemurhia. Tulokset ovat olleet rohkaisevia, ja itsemurhien määrä on vähentynyt näissä maissa ratkaisevasti, sanoo Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen johtaja Outi Ruishalme.

Ohjelma sisältää muun muassa ehdotuksen, että THL ylläpitäisi tietopankkia, johon kerättäisiin systemaattisesti tietoa itsemurhista ja itsemurhien yrityksistä. Siihen koottaisiin myös tietoa näyttöön perustuvista itsemurhien ehkäisykeinoista ja hyvistä käytännöistä. Lisäksi järjestettäisiin koulutusta ja tiedotusta kansalaisille ja avainasemassa oleville ammattiryhmille siitä, miten kohdata itsemurhavaarassa olevia ihmisiä. 

Professori Mauri Marttunen kannattaa ehkäisyohjelmaa, mutta pitää vielä tärkeämpänä sitä, että ihmiset arkipäiväisessä kanssakäymisessä tunnistaisivat riskitekijät, jotka voivat altistaa itsemurhalle. Niitä ovat mielenterveyshäiriöt, runsas päihteiden käyttö ja kuormittavat elämäntilanteet. 

Myös jos ihminen selvästi tuo itsemurha-ajatukset esiin, on syytä tarttua tilanteeseen ripeästi.

Tutkimusten mukaan valtaosa epäonnistuneesti itsemurhaa yrittäneistä ei tee itsemurhaa viiden vuoden sisällä yrityksen jälkeen.

KUN  ÄITI HAKI haki Jeren kuoleman jälkeen hänen tavaransa osastolta, kukaan ei sanallakaan selittänyt, miten näin oli päässyt käymään. Äidillä ei ole ollut voimia selvittää asiaa.

– Osanottomme-ilmaus ei ole henkilökunnalta riittävä kuittaus. 

Poliisilta äiti sai lahjan, jota Jere oli ollut tuomassa. Se oli valokuva-albumi, jossa oli Jeren lapsuusajan kuvia.

Jeren kuoleman jälkeen äiti vei sairaalaan Jeren maalaaman taulun, jossa on punaisia tulppaaneja. Poika oli myös kuvataiteellisesti lahjakas.

Jere tulee äidin uniin. Itku tulee usein aamuyöstä. Surullisinta on se, ettei Jereä enää ole. Päivän kuluessa olo yleensä hieman helpottuu. 

– Ihan normaalit arjen touhut ovat parasta lääkettä, vielä sairauslomalla oleva äiti sanoo.

Äiti on yhä vihainen. Miksi Jere pääsi sairaalasta? Äidin käsitys on, että itsetuhoinen Jere päästettiin liian helposti ulos hoitamaan asioita.

Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian tulosalueelta kerrotaan, että tahdosta riippumattomasta hoidosta huolimatta potilas voi päästä esimerkiksi asioille, mikäli hänen arvioidaan olevan riittävän hyvässä kunnossa. Potilasta ei kirjata tällöin ulos, vaan merkitään olemaan asiointivapaalla. Joskus valitettavissa tapauksissa voi syntyä virhearvio, kun potilaan kunnosta on saatu parempi kuva kuin mitä se todellisuudessa on, sairaalasta kerrotaan.

HAUTAJAISISSA JOKU vieraista sanoi, että itsemurha oli Jeren oma valinta. Se mietityttää äitiä edelleen.

– Olen pohtinut, oliko niin. Hänhän halusi psykiatrista hoitoa.

Läheisen itsemurhan jälkeen syyllisyydentunteet ovat kovat. 

– Syyllisyys tulee, ja se on prosessi, mikä on käytävä läpi. Siihen ei voi jäädä vellomaan, vaikka nyt tuntuu, ettei tästä selviä milloinkaan. Elämämme ei ollut täydellistä, mutta onko se koskaan. Ainakin rakastimme ja huolehdimme hänestä, ehkä vajavaisesti, mutta tärkeintä on, että hän tiesi, että rakastimme.

Äidistä tuntuu hyvältä, että Jere ehti kokea elämässään paljon hyviä asioita ja sai olla onnellinen. Jere matkusteli ja näki maailmaa. 

Jos äiti voisi tehdä jotain nuorten hyväksi, se olisi tukiverkkojen vahvistaminen ja nuorisotyöttömyyden nujertaminen.

– Jere ei ollut yksin, mutta moni nuori on. Pitäisi olla kohtaamispaikkoja, joissa eri-ikäiset ihmiset tapaisivat toisiaan. Niissä nuoret saisivat kontakteja turvallisiin aikuisiin ihmisiin, etenkin jos heitä ei omassa lähipiirissä ole riittävästi, äiti sanoo.

JERE OLI KIRJOITTANUT runon psykiatrisessa sairaalassa ennen kuolemaansa.

Vasta sitten,

kun kesä on muuttunut syksyyn.

Lehdet varisseet maahan, 

kun maa täyttyy varisseista väreistä.

Halla on korjannut sadon.

Kun päivät

ovat pimentyneet iltoihin.

Illat muuttuneet öiksi.

Hengität aamuisin lämpöä. 

Henkäyksesi

muuttuu huuruksi ikkunan kuvajaista

vasten.

Turhilla poluilla ja teillä.

Polje minut maahan. ●

Teksti Jaana Skyttä

Kuvat Hannes Heikura

Julkaistu: 4.2.2014