Eeva

Jenni Pääskysaari: "En laske kaloreita enkä punnitse itseäni lapseni nähden"

Jenni Pääskysaari: "En laske kaloreita enkä punnitse itseäni lapseni nähden"

Kolmen tyttären äiti Jenni Pääskysaari haluaa kirjoillaan vahvistaa nuoria olemaan oma itsensä. Itse hän pelkäsi teini-iässä jäävänsä yksin.
Teksti Eija Huusari
Kuvat Milka Alanen
Mainos

Jenni Pääskysaari, 42, on herttainen ja kaunis. Hänellä on sointuva nauru ja lämmin ääni. Toimittaja, juontaja, tuottaja, yrittäjä ja kirjailija ei kuitenkaan ole innokas keskustelemaan ulkonäköasioista.

”Maailma on liian ulkonäkökeskeinen. Vain sillä tuntuu olevan merkitystä, miltä näytät, ei sillä, mitä teet tai mitä osaat. Kun mediassa kerrotaan näyttelijöistä juhlissa, niin naisista sanotaan, mitä heillä oli yllään ja miehistä se, mitä he ovat tehneet.”

Jenni on huolissaan siitä, miten nuoret pärjäävät maailmassa, jossa vain ulkonäölle annetaan arvoa.

”Minua pyydettiin kirjoittamaan kirja murrosikäisille tytöille. Tarvittiin päivitetty versio Uma Aaltosen kirjoista. Umahan oli aikoinaan monelle nuorelle todellinen guru.”

Ensimmäinen kirja, Kompassi, Jennin kirja sinulle, ilmestyi vuonna 2002. Sen jälkeen Jenni on kirjoittanut teokset Tyttö, sinä olet…. ja Poika, sinä olet….

Kirjojaan Jenni ei kutsu opas- vaan voimakirjoiksi. Hän haluaa vahvistaa nuoria uskaltamaan olla oma itsensä ja ajattelemaan rohkeasti omilla aivoillaan.

”Ydinviestini nuorelle on, että hän on tasavertainen toisten kanssa. Korostan myös itsemääräämisoikeutta. Jokainen saa tehdä mitä haluaa, kunhan ei satuta ketään.”

Tytöt saavat pukeutua niin kuin haluavat

Nuorella on myös kehonsa suhteen itsemääräämisoikeus. Kenelläkään ei ole oikeutta koskea häneen ilman lupaa.

”Tämä sisältää myös monen vanhemman mielestä harmittoman poikien keskeisen tönimisen.”

Nuorten tyttöjen paljastavaa muotia Jenni ei lähde moittimaan.

”Maailman pitää muuttua. Emme voi sanoa tytöille: ’Älä pukeudu miten haluat, älä näytä paljasta pintaa, koska se saattaa aiheuttaa jotakin.’ Siinä syyllistetään tyttöä. Kaikilla pitää olla oikeus näyttää, miltä haluaa.”

Jenni ymmärtää toki myös huolehtivaa vanhempaa, joka miettii, miten voisi vahvistaa lasta sisältä päin, että tämä pärjäisi ongelmatilanteissa.

”Ja tietysti äidilläkin on oikeus kertoa mielipiteensä.”

Viestejään Jenni saa testata myös kotona, sillä hänellä on puolisonsa Henri Henkka Hyppösen kanssa kolme tytärtä. Lapsista vanhin on seitsemäntoista.

“Pidän huolen siitä, että lapseni tietää olevansa täydellinen”, Jenni summaa kasvatusperiaatteitaan.

Vartalonormi ei ole yhtä kuin normivartalo

Kun Jenni Pääskysaari pari vuotta sitten teki juttua syömishäiriöistä, hän pohti, miten ajattelemattomasti monet vanhemmat toimivat. Lapselle hoetaan, että hyväksy itsesi, mutta samalla äiti tai isä on tyytymätön omaan ulkonäköönsä ja moittii itseään tauotta. Se vesittää ohjeen.

Terveellisen ruokavalion löytänyt taas saattaa puhua siitä koko ajan ja laskea kaloreita. Sekin on viesti lapselle.

”Käynnistin vartalovallankumouksen. Kirjoitin auki asiat, joiden mukaan olen elänyt jo vuosia.”

Ne mahtuvat muutamaan lauseeseen.

”En arvostele omaa ulkonäköäni lasteni kuullen. En arvostele kenenkään ulkonäköä lasteni kuullen. Poistan sanan ’läski’ sanavarastostani.”

Ulkonäön sijaan Jenni kehuu lapsensa älyä ja taitoja. Hän korostaa, että tärkeämpää kuin miltä keho näyttää, on se, mihin keho pystyy.

”Pidän huolen siitä, että lapseni tietää olevansa täydellinen. Puhun ulkonäöstä samalla tavalla tytöille ja pojille. En laske kaloreita enkä punnitse itseäni lapseni nähden. Teen selväksi, että vallalla oleva vartalonormi ei ole yhtä kuin normivartalo.”

"Nuorena yritin miellyttää kaikkia"

Lapsuudenkodissaan Vantaan Korsossa Jenni sai kokea olevansa arvostettu sellaisena kuin oli. Hän oli pitkään ainoa lapsi, kunnes kahdeksanvuotiaana sai pikkuveljen. Perheessä ei ollut tapana kommentoida muiden ihmisten, saati perheenjäsenten, ulkonäköä.

”Meillä oltiin kiinnostuneita aivan muista asioista, harrastettiin muun muassa musiikkia ja kirjallisuutta. Perin kotoa rakkauteni molempiin.”

Omien lastensa kanssa Jenni pyöräilee, lukee kirjoja, pelaa korttia ja käy elokuvissa. Suosittu nuorisoelokuva Pretty in Pink – vaaleanpunainen unelma muutti aikoinaan nuoren Jennin maailmankuvan. Leffan päähenkilön tavoin Jennikin halusi uskaltaa olla erilainen piittaamatta siitä, mitä muut sanovat.

”Yläasteella kaverit aloittivat alkoholikokeilut. Tajusin, ettei se sopinut minulle. Jäin ulkopuolelle, eikä se ollut helppoa. Pelkäsin jääväni yksin.”

Mieluisa harrastus auttoi. Jenni oli aloittanut näytelmäkerhon jo yhdeksänvuotiaana, ja vanhempana hän siirtyi harrastajateatteriin. Siellä hän sai olla oma itsensä, ja bonuksena sai vielä onnistumisen tunteita.

”Mielestäni ei ole mitään niin tärkeää kuin olla kiltti. Nuorena olin kuitenkin liian kiltti. Omaa tahtoa ei ollut tarpeeksi. Yritin miellyttää kaikkia, ennen kuin tajusin, ettei siitä juuri kiitosta saa.”

Jos hän työyhteisössä näki epäoikeudenmukaisuutta, hän antoi asioiden mennä pitkälle, ennen kuin avasi suunsa. Hän arveli suurentelevansa asioita, koska kukaan muukaan ei sanonut mitään.

”En esimerkiksi uskaltanut puuttua sovinistiseen huulenheittoon, koska ajattelin, että minut leimataan ilonpilaajaksi. Nykyisin ajattelen, että maailma ei muutu, jos emme katkaise typeriä toimintamalleja.”

"Lopettakaa itsenne moittiminen"

Yläasteelta Jenni jatkoi Kallion ilmaisutaiteen lukioon. Siellä nuorisoelokuvan roolimalli ei enää toiminut.

”Kallion lukiossa kaikki olivat rohkeita ja erilaisia. Koulu oli täynnä isoja persoonia, suurten taiteilijasukujen vesoja. Korsolaisen sähköasentajan tyttärenä koin alemmuudentunteita. En ollut mielestäni tarpeeksi persoonallisen ja taiteellisen näköinen.”

Koulussa oli myös erittäin hyviä kirjoittajia. Jenni koki olevansa liian tavallinen ja kirjoittavansa liian tavallisista asioista.

”En olisi tuolloin voinut kuvitellakaan, että kirjoittaisin joskus kirjan.”

Jenni löysi kuitenkin oman tapansa kirjoittaa. Hän tajusi, ettei kaikkien tarvitse olla yhtä taiteellisia tai syvällisiä, asioita pystyy silti tekemään hyvin.

Nuorena Jenni pelkäsi olevansa liian tavallinen. Aikuisiällä hän on ymmärtänyt olevansa arvokas juuri omana itsenään.

Lukiossa myös näytteleminen sujui – niin hyvin, että Jenni pyrki myöhemmin Teatterikorkeakouluun.

”Putosin pääsykokeiden viimeisessä vaiheessa. Se otti lujille, olin jo monta vuotta haaveillut näyttelijäopinnoista. En kuitenkaan jaksa kauan murehtia vastoinkäymisiä. Vaikeuksien ylittäminen ei ole helppoa, mutta savun hälvettyä yritän miettiä, miksi asiat menivät niin ja mitä hyvää vastoinkäymisistä voisi seurata.”

Jenni lähti opiskelemaan radiotoimittajaksi ja pääsi jo opiskeluaikana harjoittelemaan paikallisradioon. Nykyisin häntä voisi kutsua median monitoiminaiseksi. Päätyö on kirjoittamista, sisällön tuotantoa ja esiintyjien valmennusta.

Jenni Pääskysaari on pohtinut paljon nuorten elämää. Entä aikuiset naiset, olisiko heille voimaannuttavaa sanottavaa?

Keski-ikäisen naisen suurimpia haasteita on Jennin mielestä itseä alentava puhe.

”Olisiko aika olla tyytyväinen eletystä elämästä, vaikka matkan varrella olisi saanut koviakin kolhuja?”

Pelkokin kuuluu elämään

Pahaa oloa ja tyytymättömyyttä puretaan myös puhumalla pahaa muista. Jennin mukaan sitä tekevät niin naiset kuin miehet.

”Jos huomaat koko ajan moittivasi työkaveria tai puolisoa, pitäisikö asialle tehdä jotain?”

Naiset ovat usein täynnä pelkoja. Jenni arvelee, että se on tietynlainen valinta. Jos haluaa olla rohkeampi, pitää alkaa elää rohkeammin.

”Kukaan ei elä täysin ilman pelkoa. Kun joku tekee jotain rohkeaa, se ei tarkoita, etteikö hän pelkäisi. Hän saattaa pelätä, mutta valjastaa pelon käyttöönsä ja suoriutuu silti rohkeutta vaativasta asiasta.”

Jenni Pääskysaari pyrkii kuitenkin itse välttämään pelkojensa ruokkimista.

”Elän aika pelotonta elämää. En pelkää lentämistä, kiipeämistä enkä kovaa vauhtia, mutta myrsky järvellä pienessä veneessä saa minut hallitsemattoman pelon valtaan. Vesi on niin arvaamaton elementti.”

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 6/2016. Nettiversiota on päivitetty.

Julkaistu: 20.6.2017