Jasmin Hamid häistään: "Kaikki odotukset ylittyivät"
Puheenaiheet
Jasmin Hamid häistään: "Kaikki odotukset ylittyivät"
Lotto-juontaja Jasmin Hamid nauttii uudesta roolistaan rouvana.
Julkaistu 17.7.2015
Apu

Lotto-juontaja ja näyttelijä Jasmin Hamid avioitui kesäkuun alussa yrittäjäpuolisonsa Santtu Hulkkosen kanssa. Tuore rouva kertoi häidensä onnistuneen täydellisesti.   

– Suunnittelimme häitä koko kevään ja kesän, mutta kaikki odotuksemme ylittyivät silti. Päivä oli ihanan rento, ja rouvana olo on mukavaa. Minun on tosin ollut vähän vaikea tottua kutsumaan Santtua aviomiehekseni. Poikaystävä meinaa lipsahtaa suusta vanhasta tottumuksesta, Jasmin nauroi SuomiAreenalla Porissa.

Pian häiden jälkeen vasta vihitty aviopari käväisi häämatkalla Italian Firenzessä ja alueen viinitiloilla.

– Häämatka oli lyhyt, mutta ihana. Olemme molemmat hyvän ruuan ja viinin ystäviä, joten nautimme täysillä, Jasmin kertoi.

Kunnallispolitiikassakin vaikuttaneen Jasminin kesä jatkuu SuomiAreenan jälkeen Mikkelissä mökkilomalla. Syksyn kuvioistaan Lotto-juontaja on vielä vaitonainen.

– Syksyllä on mahdollisesti luvassa jotain uutta, mutta en voi vielä kertoa siitä enempää.

– Vaikka olen nyt ollut vähän muissa töissä, näytteleminen kiinnostaa minua yhä ja on suuri intohimoni.

Kommentoi »