Apu

Jaskan grillin Aliisa, 80, ei käräytä julkkiksia – "Hyö saa tehhä vapaa-ajallaan mitä tykkäävät"


Jaskan grilli on se legendaarinen snägäri Eduskuntatalon takana. Omistaja Aliisa Karhumäen jokainen annos on mehevä tarina.
Kuvat Petri Mulari

Tuskin ehtii luukku alkuillasta aueta Helsingin Etu-Töölössä, kun jonoa jo alkaa syntyä.

Jaskan grilli, kerran Suomen parhaaksikin valittu, tunnetaan. Virallisemmin se on Ykkös-Jaska, koska se aiemmin oli kuulun Valkosipuli-Jaskan (Pellikka) ensimmäinen snägäri.

Nyt sitä emännöi Aliisa Karhumäki. Hän istuu siellä edelleen useana iltana viikossa hoidettuaan sitä jo 29 vuotta. Tiistaina hän täytti 80 vuotta. Silloin grillillä laulettiin ja tanssattiin.

Saisiko olla tiitinen?

Grilli seisoo strategisessa paikassa ravintola Manalan ja taksitolpan välissä. Sillä matkalla monelle ehtii tulla hiuko, aamuyöstä varsinkin.

Paikka tunnetaan vauhdikkaasta ja runsaasta annoslistastaan, jolle läheinen eduskunta on antanut omat mausteensa. Listalla vilahtelee tuttuja nimiä Soinista Jaakonsaareen, ja nimikkeitä on niin paljon kuin kioskin etuseinään mahtuu.

Ensimmäisen nimikkoannoksen sai eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen.

– Tiitinen osti aina lihapiirakan kahdella nakilla. Sanoin, että on paljon parempi, kun sillä on joku nimi, niin tiedän heti, mitä siihen tulee. Laitetaan tiitiseksi, niin muutkin voivat tilata.

Tiitisestä käynnistyi ketjureaktio.

Yökansa rauhoittuu, kun joutuu lukemaan annosten nimet. Jurrissa ei onnistu.

Uosukainen vai parlamentaarikko?

– Tuli Riitta Uosukainen, että kun Tiitisellä on oma annos, eikö hänellekin voisi laittaa. Panin lihapiirakan, kokolihapihvin ja kananmunan, mutta Uosukainen sanoi, että ei tämmöistä missään nimessä. Siihen pitää laittaa balkania, jahtia ja kananmunaa.

Kun asiakas sitten tilasi uosukaista, saattoi myyjä kysäistä, että pistetäänkö Topia vai Riittaa?

– Mitäs eroa niillä on? No, onhan niillä. Topissa on nakki.

Uosukaisen hylkäämästä mallista tuli parlamentaarikko, kun se kuitenkin oli eduskuntaan tehty.

Käkisalmesta kotoisin

Vilkkaasta luonteesta jo arvaa, että Karhumäki on Käkisalmesta, ”käet taskus tulin, siel ei käki enää kuku”. Hän syntyi aivan sotien alla, mutta muistaa junassa nukkuvat sotilaat.

– Äiti sanoi, että älkää hyppikö niiden kuolleiden päällä. Muutama asemaväli mentiin, niin nämä kuolleet heräsivät ja alkoivat syömään evästä. Olivat tulleet jostakin Laatokalta, onkineet kaloja ja halstranneet niitä. Meitä nauratti, kun kuolleet antoivat meillekin ruokaa.

Karhumäki tuli Karjalasta kahdesti, ensin Lapualle, jossa oppi kävelemään, sitten Alavudelle.

– Vanhempi siskoni täytti seitsemän ja pääsi kouluun, mutta sanoi, ettei ilman minua lähde. Niin minäkin menin kuunteluoppilaaksi. Oli pakko oppia lukemaan, kun sisko ei muuten ruvennut.

Aliisa ei nuukaile täytteissä.

Kengättä kouluun

Isällä oli suutariliike, mutta kaikki oli kortilla, nahkakin.

– Minulla ei ollut kenkiä vielä silloinkaan, kun tultiin Helsinkiin. Kävin Eläintarhan koulua paljain jaloin. Yksi rahastaja kysyi, että hyvä lapsi, missä sun kengät on. Sanoin, ettei minulla ole. Seuraavana aamuna, kun ratikka tuli, sama rahastaja antoi minulle kengät, pohjat puuta ja päälliset paperinarua. Niillä kävin koko ensimmäisen luokan.

Seitsemän hengen perhe asui Mannerheimintien pienessä kaksiossa, siskon sulho siihen jatkoksi.

– Isä teki kenkiä toisessa huoneessa, toisessa nukuttiin vuorotellen. Kun toiset olivat vähän aikaa nukkuneet, vaihdettiin. Siellä ei paljon tilaa ollut.

Yksin elelevä Karhumäki saa virtaa työstä ja toiminnasta. Ei eläkehaaveita.

Ruokaa roskista ja heinistä

Lapsena ei grilliruokia syöty, ei todellakaan.

– Koulussa syötiin sitä, mitä oli, mutta kotona ei ollut juuri mitään. Läheisen leipomon roskiksesta me kakarat käytiin hakemassa ruokaa. Välillä tuotiin niitä leipiä ja leivonnaisia kotiinkin. Vaatteita oli vain yhdet. Sillä aikaa, kun nukuttiin, äiti yritti niitä pestä ja kuivata. Kaikki pestiin vessan lavuaarissa.

Muutto Lemille, lähelle Lappeenrantaa, toi pientä helpotusta.

– Siellä oli hyvä olla, kun keväällä kasvoi kaikenlaisia heiniä pitkin peltoja. Niistä tehtiin ruokaa. Sen takia tämä terveys on niin hyvä, kun olen syönyt terveysruokaa nuorena, Karhumäki nauraa.

Pitkät grilliyöt seisaaltaan ja vetoisessa kioskissa eivät ole jälkiä jättäneet.

– Lääkäri kysyi, että mitä sinä oikein syöt, kun sinulla on näin hyvät veriarvot eikä nivelissäkään mitään vikaa. Sanoin, että syön kaiken, mitä saan kiinni, ja nykyään vain sitä, mitä mieli tekee.

Heikkovirtainsinööri

Kioskista on mennyt sulake, valot eivät syty. Pikkujuttu Karhumäelle, hän on kaiken muun ohella on heikkovirtainsinööri.

Naps, taas mennään.

Karhumäki on ehtinyt olla monena elämässään – keskusasentajana Posti- ja telelaitoksella, kerroshoitajana Vaakunassa, vuosia Linnanmäellä ja lopulta vesi- ja elektroniikka-alan perheyrityksessä, jonka 1990-luvun lama kaatoi. Karhumäki oli juuri täyttänyt 50.

– Sanoin ukolle, että grillikioskilla olisi paikka, taidan mennä sinne. Se on yötyötä, sitä ei kukaan viitsi tehdä. Ukko arveli, että et sinä ole siellä kolmea yötä pitempään. Ensi keväänä tulee täyteen 30 vuotta.

Ja taas on luukulla liikettä.

Arvaa mistä nimi syntyi?

Jää nimi mieleen

– Eräälle kansanedustajalle sanoin vaalien lähes­tyessä, että vaikka olisi huonompikin annos, josta ihmiset eivät tykkää, jää silti nimi mieleen, ja se nimihän se on tärkein vaalissa. Vahingossa voi saada ääniä, Karhumäki sanoo.

Elämä näitä annoksia syytää. Salarakas syntyi erään naisihmisen ja taksikuskin sutinasta, joka seuraavana syksynä paljastui. Ero tuli molemmille, mutta yhteen eivät menneet. Muisto kesästä jäi annostauluun.

– Kaveri käy täällä vieläkin. Kumpikin on naimisissa tahoillansa, ja molemmilla on kolme lasta.

Rukiinen Europesälä

Jo varhain Karhumäki kaipasi valikoimaan myös tummempaa viljaa.

– Mikko Pesälälle sanoin, että kun puhemiehelläkin on oma eväs, niin eikö laitettaisi sinullekin. Hän oli maatalousministeri, joten laitettiin ruishampurilainen, pihvi ja kananmuna ja niin syntyi pesälä. Kun Pesälä pääsi euroedustajaksi, hän vaati uuden nimen. Tehtiin annoksesta europesälä.

Kaikella on tarinansa.

– Toimi Kankaanniemi juoksi kerran iltakokouksesta ja sanoi, että kun sinä olet tehnyt annoksia kaikille silmäätekeville, niin hänkin tahtoo. Sanoin, että kun sinä olet uskovainen ihminen, niin koeta nyt tehdä semmoinen, että siitä tulee uskottava. ”Ei, minä tykkään makkarasta, siihen pannaan lihapiirakka ja kaksi kämppäriä.” Minä sanoin, että työ taijatte kaikki tykätä lihapiirakasta.

Tarjahaloseen cheddaria

Tarja Halosen annos syntyi presidenttikauden alussa, kun Halonen oli juuri mennyt naimisiin Pentti Arajärven kanssa. Siihen tuli kaksi kokolihapihviä ja cheddar-siivu.

– Kysyin Arajärveltä, että annettaisko tälle sinun nimi. Arajärvi sanoi, että ei missään nimessä, Tarja on paljon tunnetumpi, laitetaan tarjahaloseksi. Tarja sanoi, että eihän siinä mitään. Minulla oli pitkän aikaa Suomen lippu hänen annoksensa kohdalla.

Topia vai Riittaa?

Trumppi vai puuramppi?

Voi olla, että kioskille ohjattu kokkikuuluisuus Anthony Bourdain takavuosina hieman järkyttyi tarjonnasta, mutta ei sota yhtä kokkia kaipaa, kun maailmassa on paljon muutakin mättöä.

Trumpin ja Putinin vierailu synnytti puurampin, eikä sekään ollut ihan ennen kuulumatonta.

– Reaganille ja Gorbatšoville olivat tehneet cocktailit ja tulivat sanomaan, että laita niille joku annos. Siitä tuli korppu ja reikä. Siinä oli aineksia molemmista maista, mutten muista enää, mitä. Se oli vain sen aikaa ja poistui ohjelmistosta.

Viimeisin erikoisuus on jääkiekon MM-kisojen innoittama mörkö.

– Mörkö oli juhlinut lentokentällä, ja he tulivat vaimon kanssa taksilla suoraan tähän. Kysyin Möröltä, että haluatko oman annoksen vai otatko listalta. Tehtiin oma. Mörköön kuuluu kokolihapihvi, kananmuna, poroa, cheddar-siivu ja kaikki mausteet.

Ihmiset, jotka tulevat ja maksavat ruokansa, saavat vaikka perseensä paljastaa, se ei kuulu meille.

Karhumäki on nähnyt tapojen muutoksen. Ennen kios­killakin tapeltiin, mutta kun hän tekstasi annokset sellaisin kirjaimin, ettei niitä jurrissa ymmärrä, ihmiset alkoivat keskittyä listoihin.

Karhumäki muistaa railakkaat ajat, jolloin poliisi tuon tuosta tuli kysymään, että näitkö mitään, mutta mitäpä sieltä kopista nyt näki.

– Yksi kaverini yötöissä sanoi, että kuule, jos hän nyt soittaisi Seiskaan, niin tiedätsä, että siitä saisi monta sataa. Minä sanoin, että jumalauta, teepä se, niin ikään et tule kaveriksi tänne. Ihmiset, jotka tulevat ja maksavat ruokansa, saavat vaikka perseensä paljastaa, se ei kuulu meille. Me ollaan täällä heitä varten, hyö saa tehhä vapaa-ajallaan mitä tykkäävät.

Maksamatta karkailu ja muut koiruudet ovat poissa. Jos jollakulla ei ole rahaa, niin toinen sanoo, että minäpä maksan.

– Nuoriso on hirveän mukavaa. Ennen vanhaan ne soittivat radiota, räyhäsivät ja sotkivat kaikki paikat. Tänään he ovat hirveän fiksuja. He tietävät, että tuo mummeli joutuisi ne itse siivoamaan. Mutta ulkopaikkakuntalaiset tunnistaa heti, kun ovesta kurkistaa. Ne eivät siivoa jälkiään.

Grilli on muodoltaan moderni.

Suoraan kirkosta hääaterialle

Tälle kioskille ei voi hukata mitään, paitsi sydämensä. Täällä on etsitty kadonneita hanskoja ja sormuksia, haukuttu väärää puuta, tapeltu ja sovittu, löydetty oikea ihminen ja tultu suoraan kirkosta hääaterialle. Sääntö on, että morsiusparille tarjoillaan, muut hakevat luukulta.

– Monesti, kun saavat pienokaisia, niin niitäkin tullaan tänne näyttämään, Karhumäki sanoo.

Tällä viikolla Karhumäki täytti 80 vuotta. Vanhat ystävät Ile Vainion johdolla olivat luvanneet ohjelmaa. Karhumäki tunsi jo Ilen isän Junnu Vainion, sillä hän työskenteli tämän toisen vaimon, Pirkon, kanssa Vaakunassa.

Työ kioskilla jatkuu ”päivä kerrallaan”. Yksin elelevä Karhumäki löytää voimansa toiminnasta. Eläkejuhlat pidetään aikaisintaan kymmenen vuoden päästä.

– Kun katsot vanhoja ihmisiä, jotka menevät eläkkeelle, niin kolme vuotta ja ne ovat haudassa. Ihminen tarvitsee energiaa ja sitä, että pysyy virkeänä ja elämässä mukana. Ei sitä, että luovuttaa elämän yhtäkkiä ja rupeaa kotona kuolemaa odottamaan. Ei kukaan tule ovikelloa soittamaan ja sano, että tehdään jotakin hauskaa tänään. Pitää olla jotakin tekemistä.

Karhumäki on laatinut kronikkaa kioskivuosistaan ja tehnyt diilin: muuan kirjailija sai luvan hänen elämäntarinaansa, jos hän julkaisee myös Karhumäen kirjan.

Siitä tulee taattua kioskikirjallisuutta. ●

Julkaistu: 2.8.2019