
Jari ja Virpi Sarasvuo edustavat parhaillaan Iskelmägaalassa Tampere-talossa, jossa Jari jakaa myös yhden Iskelmän palkinnoista yhdessä Toni Wirtasen kanssa. 3 - ja 1,5 -vuotiaiden tyttärien vanhemmat viettävät gaalassa myös yhteistä laatuaikaa.
- Illan tarkoituksena on tavata tuttuja ja ystäviä. Halusimme myös viettää iltaa yhdessä. Jäämme yöksi Tampereella, hyväntuulinen Jari Sarasvuo sanoi.
Virpi totesi, että pari ottaa yhteistä aikaa mahdollisuukisen mukaan.
- Vanhempien yhteinen aika kuuluu parisuhteeseen, mutta myös hyvään vanhemmuuteen. Ei ole lapsillekaan hyväksi, että vanhemmat nyhjäävät vain heidän kanssa kotona, Jari sanoi.
Pari odotti illalta myös Suomen ykkös-artistien esiintymistä. Pariskunta kuuntelee yhdessä muun muassa Juha Tapiota.
- Tykkäämme kuunnella erityisesti sanoituksia. Juha Tapio on siinäkin loistava, Virpi sanoi.
Musiikki on tärkessä osassa myös parin urheilutreeneissä. Jari urheilee päivittäin. Virpillä on pyrkimys samaan.
- Usein teen kuitenkin neljänä päivänä jotakin, entinen huippu-hiihtäjä sanoi.