Apu

Janne Tulkin tukipilarit



Janne Tulkin tukipilarit

Janne Tulkin vanhemmat tuntevat poikansa niin hyvin, etteivät tämän menestys tai yksityiselämän takaiskut ole vaikuttaneet perhesuhteisiin.
Teksti Liisa Talvitie

Se oli semmoinen poika, että nousi kaivonkannelle laulamaan ja vähän myöhemmin myös kotitalon katolle. Kirkas ääni kantoi kauas. Naapurinrouva sanoi, että tuosta pojasta kuullaan vielä. Ei rouva väärässä ollutkaan.

Pikkupojan ääniala muuttui mieheksi tultua bassobaritoniksi, ja hänestä tuli koko kansan tuntema laulaja Janne Tulkki.

Satojen keikkojen, monen hitin, menestyksen ja hiljaisten aikojen aikana häneen ovat uskoneet vanhemmat Marja-Leena ja Pertti Tulkki.

He ovat tukeneet poikaansa myös tämän kolmen avioeron aikana, eivätkä ole menettäneet yöuniaan joidenkin lehtiotsikoiden takia. Kotijoukkojen tuki on niin tiivistä, että yhteydessä ollaan viikoittain ja varsinkin nyt, kun Skype-yhteys on keksitty.

– Me tunnemme Jannen niin hyvin, että tiedämme täsmälleen, millainen hän on luonteeltaan. Jo lapsena hän oli niin kiltti, että yritti olla mieliksi kaikille, sanoo äiti Marja-Leena.

Vanhempiensa kotitalossa Nokialla Janne Tulkki istuu äidin kattamaan kahvipöytään ja alkaa keriä auki elämäntarinaansa.

Perheen iltatähti, nyt laulajatähti Janne syntyi kuusi ja puoli vuotta kolmannen sisaruksensa jälkeen. Perheessä oli entuudestaan jo kaksi poikaa ja tyttö.

Tulkit muuttivat Orivedeltä Tikkakoskelle, kun Janne oli kaksivuotias. Pertti Tulkki työskenteli siellä Tikkakosken varuskunnan asemestarina, äiti siivoojana.

Varuskunnan asunnot kävivät pian ahtaaksi kuusihenkiselle perheelle, ja uusi koti löytyi Puuppolasta.

– Janne hurahti maalaisidylliin heti, äiti sanoo.

Päälle kymmenvuotiaana Jannen suurin ilo oli ajaa traktoria.

– Siitä poika innostui niin, että jouduin yhtenä kesäyönä etsimään häntä autolla. Janne löytyi pellolta täydessä työn touhussa, heinäteosta Pakkasen pojan kanssa, isä kertoo.

Puuppola oli hyvä paikka kasvaa. Jannea kiehtoivat traktorit ja naapurin poikien kevytmoottoripyörät.

Iso elämänmuutos oli muutto Nokialle. Janne oli 15-vuotias, murrosiän keskellä.

– Vaikka Puuppola oli lapsuudenmaisemani, ei muutto harmittanut. Olin täysi maalaisjuntti, ja Nokia tuntui isolta cityltä. Löysin pian kavereita. Olin kova menemään, mutta en koskaan kokenut sosiaalista painostusta tehdä porukan mukana mitään älyttömyyksiä.

Tupakka tuli silti pysyvästi kuvioon. Kun tupakka-aski kerran tipahti isän auton takapenkille, Janne ei hätkähtänyt. Hän totesi rauhallisesti, että ei me niin rikkaita olla, että jätettäisiin avattu aski käyttämättä.

Murrosikä ei merkinnyt Jannelle suurta kapinaa, vaikka hän muistaa kerran suutuspäissään mennä hilpaisseensa kotoa. Kun mieli lauhtui, hän kääntyi kotia kohden ja näki äidin tulevan polkupyörällä vastaan. Yhdessä palattiin sitten sovussa kotiin.

Vanhempien tuki kantaa Janne Tulkkia yhä. Keikkatyötä tekevän laulajan ja soittajan elämäntapa ei ole koskaan niitä tasaisimpia. Julkisuudessa Marja-Leena ja Pertti Tulkin kuopusta on kehuttu, mutta hän on kokenut myös julkisuuden nurjat puolet.

Kolme avioeroa ja alkoholin käyttö ovat aiheita, joista revitään otsikoita. Janne Tulkki toivoo, ettei jäisi kielteisen maineen vangiksi.

– Totta kai olemme olleet surullisia Jannen puolesta, kun hänen ihmissuhteensa ovat särkyneet. Mutta parempi on erota kuin jäädä huonoon suhteeseen. Avioliitto on aina kahden välinen asia, vaikeaa siihen on muiden puuttua, sanoo äiti.

– Turha niitä ohjeita on tuputtaa, jokainen elää mielensä mukaan, sanoo isä.

Janne Tulkin kolmas avioero on vasta harkintavaiheessa, ja juuri nyt hän sanoo voivansa paremmin kuin aikoihin. Hän on laihtunut viisitoista kiloa, eikä alkoholi ole maistunut joulukuun jälkeen. Tulkki korjaa julkisuudessa olleet jutut siitä, että juominen tyssäsi Antabus-kuuriin.

– Hain loppuvuodesta apua ja sain lääkkeet, mutta siellä ne purkit pölyttyvät hyllyssä.

Janne Tulkki ei ole ensimmäinen eikä viimeinen taiteilija, joka on hakenut rentoutusta alkoholista. Keikkatyö ajomatkoineen sekä myöhäisiltaan ajoittuvat esiintymiset ja ylikierrostila keikan jälkeen eivät ole helppo yhdistelmä.

Kolmiottelijana sotilastriathlonissa aikoinaan kunnostautunut Pertti Tulkki tietää, miten vaikeaa rauhoittuminen oli kilpailunkin jälkeen.

– Kolmiotteluun kuului ammunta, uinti ja juoksu, ja kyllä niiden kisojen jälkeen elimistö kävi kovilla kierroksilla.

Janne Tulkki keskittyy parhaiten kotioloissa.

– Viihdyn kotonani Lopella ja kävelylenkeillä saksanpaimenkoirani kanssa. Ja salille änkeän aina, kun ehdin.

Kahta lastaan, 15-vuotiasta poikaansa ja 7-vuotiasta tytärtään hän tapaa säännöllisesti ja sanoo, että on aina pystynyt viettämään aikaa hajareisin myös hiekkalaatikolla.

– Jannen poika on karatea harrastava jo yli 190-senttinen nuorukainen, isäänsä pidempi, Marja-Leena Tulkki kertoo.

Hän ja Pertti Tulkki ovat moninkertaisia isovanhempia, lapsenlapsia on kahdeksan ja heidän lisäkseen vielä viisi lasta uusperhekuvioiden vuoksi.

Työnteko maistui Jannelle jo murrosikäisenä. Hän oli yläasteella työharjoittelussa kaupassa, mikä melkein johti kauppiaan uraan.

– Kun työharjoittelupaikkani meni nurin, menin töihin seuraavaan kauppaan. Olen ollut Nokian kaikkien ruokakauppojen lihatiskillä töissä, ja Tapsa-niminen kauppias opetti minulle lihanleikkuun.

16-vuotiaana Janne haki soitto-oppilaaksi Lahteen Hennalan varuskuntaan. Hän onnistui pääsykokeissa, vaikka oli saanut klarinetin käsiinsä vasta pari viikkoa ennen kokeita ja soitti sitä suukappale väärinpäin.

– Kahden vuoden koulutuksen jälkeen tulin takaisin Nokialle ja menin iltalukioon. En lukenut hirveästi, mutta juttelin mukavia opettajille ja sain lukion suoritettua.

Vanhemmat toivoivat kuopukselleen kunnon ammattia, ja tämä hakikin ylioppilastutkinnon jälkeen kauppaopistoon.

– Minusta piti tulla ulkomaankaupan tradenomi, mutta sain opiskeluista tarpeekseni kuukaudessa.

Nuoren miehen unelma oli tulla soittajaksi, kosketinsoittajaksi. Monilahjakas muusikko soittaa nykyään  tenorisaksofonia, pianoa, klarinettia ja rumpuja.

Hän anoi töitä musiikkialalta hattu kourassa, tuli torjutuksi monessa paikassa ja kiersi mahdolliset ja mahdottomat kilpailut tangomarkkinoita myöten.

Vuosituhannen vaihde ratkaisi tulevaisuuden suunnan. Janne Tulkin läpimurtokappale Sinisen taivaan sateenkaari julkaistiin vuonna 1999, ja hän voitti Syksyn sävelen vuonna 2001 laulullaan Yksinäinen pitkä tie.

Temperamenttia Janne Tulkilta ei ole koskaan puuttunut. Kun hän RUK:n käytyään kotiutui armeijasta, hän jatkoi työtä lihamestarina.

– Jos en ollut kauppiaan oikea käsi, niin ainakin vasen saapas. Kun kerran ajoin trukkia ja hän läksytti minua, heitin esiliinan sivuun enkä palannut enää ikinä niihin hommiin.

Sotilaspoliisin koulutuksen armeijassa saaneena hän pääsi vartijaksi Tampereen Sokokselle. Yhdestä työvuorosta hän lähti pikakomennuksella Helsinkiin saatuaan kutsun tulla esittelemään muusikon taitojaan. Kourassa oli hatun lisäksi c-kasetti, ja mielessä vain yksi ajatus: laulajaksi.

Unelma toteutui viimein. Suosion aallonharjalla 2000-luvun alussa Janne Tulkki teki 28 keikkaa kuukaudessa. Piti takoa, kun rauta oli kuumaa, eivätkä seuraukset olleet mielessä.

– Isä auttoi minua ja oli kaksi vuotta roudarinani. Meillä oli Kirkan vanha keikkabussi, jonka ratissa isä oli.

Myös äiti auttoi ompelemalla koko bändille esiintymisvaatteet, ja sisko oli ja on yhä mukana paperitöissä.

– Perhe on aina jeesannut minua, ja jos jotain vaihtaisin pois, niin ehkä muutaman keikan, Janne Tulkki sanoo.

Vauhtivuosien jälkeen tuli hiljainen kausi ja muun muassa epäonnistunut konserttikiertue vuonna 2008. Janne Tulkki ei jäänyt ihmettelemään tilannetta, vaan alkoi ajaa säiliöautoa. Kyydissä oli raskasta öljyä.

– Kun kerran lumisateisena yönä Helsingin Hanasaaressa hain öljylastia, ja toisen auton kuski totesi, että perkele, sinähän olet Janne Tulkki, ajattelin, että ei tässä mitään hätää ole.

Tulkki tunnetaan niin hyvin, että ollessaan turistibussien kuskina ympäri Suomea eläkeläiset halusivat hänen myös laulavan.

Eipä siinä sitten muuta kuin kitara käteen ja esiintymään.

Jotain uutta kesäkuussa neljäkymmentä vuotta täyttävälle Janne Tulkille on nyt tapahtumassa.

Keski-iässä, käännekohdassa ymmärtää elämää enemmän kuin parikymppisenä, paljon on jo koettu, mutta paljon myös edessä.

Taiteilija Tulkille se on merkinnyt tänä vuonna elämäntapamuutosten ja perhekuvioiden muuttumisen lisäksi toisen bändin perustamista. Hänen Tulinen sydän -bändinsä soittaa yhä tanssimusiikkia, ja uusi Crew-bändi suomirokkia.

Omasta elämästään Janne Tulkki tuntuu laulavan huhtikuun lopussa ilmestyneellä singlellään, jonka hän on sanoittanut. Jotain mihin luottaa -laulussa hän kertoo olevansa taas lähtöruudussa.

Motto omalle elämälle löytyy Janne Tulkin käsivarren tatuoinnista. Lasten nimien lisäksi siinä lukee musiikkitermi ”Da capo al fine” eli vapaasti suomennettuna otetaan alusta.

Teksti: Liisa Talvitie

Kuvat: Kari Kaipainen

Julkaistu: 12.6.2015