Tarjolla on porvarillista charmia, kokemusta, lupsakkuutta, kansainvälisyyttä, suvaitsevaisuutta, eurokriittisyyttä, eurooppamielisyyttä, uskonasioita ja heikompien puolustamista. Valitaan kahdeksasta ehdokkaasta kuka tahansa Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi, hyvin meille käy.

Eniten sunnuntai-iltana varmasti jännittää ennakkosuosikki Sauli Niinistö. Yli 50 prosentin äänisaalis olisi hänelle riemuvoitto, mutta toinen kierros olisi kuitenkin toivottava, sillä mikäli Niinistö valitaan suoraan, toinen puoli kansasta saattaa tuntea jäävänsä ilman omaa presidenttiä. Toisella kierroksella harvinaisen suuri epävarmojen joukko pääsisi valitsemaan kahdesta ehdokkaasta mieluisamman. Se olisi reilumpaa ja demokraattisempaa. Toisen kierroksen jälkeen olisi sitten helppo sanoa, että kansa on puhunut, pulinat pois.

Mikäli Niinistöstä tulee presidentti, Suomi näyttäytyy hänen kauttaan maailmalle vakaana ja tyylikkäänä maana, jolla on pyrkimystä nuorekkuuteen. Kansainvälinen media kuittaisi asian miedosti, päinvastoin kuin 12 vuotta sitten Tarja Halosen valinnan. Liekö Suomi tasa-arvossa jo niin pitkällä, että naiskortti ei näissä vaaleissa ole enää valttia? Pekka Haaviston pääsy presidentiksi sen sijaan nostattaisi Suomen otsikoihin suvaitsevaisuuden kehtona, jossa presidentin puolison sukupuolella ei ole merkitystä.

Jos Paavo Väyrystä ei valita presidentiksi, hän on varmasti ansainnut valtioneuvoksen arvonimen.